Turku palannee
Turku valittiin sitten Brysselissä virallisesti vuoden 2011 kulttuuripääkaupungiksi, Tallinnan rinnalle. Juhlavuoden kärkihankkeen, musiikki- ja kongressikeskuksen valmistumisen, peruuntuminen ei huolestuttanut eurooppalaisia päättäjiä. Optimistiseen rahoitussuunnitelmaankin Euroopan pääkaupungissa uskottiin, vaikka siitä kertomaan ei vielä ollutkaan esitellä jättiprojektin johtajaa.
Juhlavuoden alkuun on aikaa kolme vuotta, yksi kuukausi ja yhdeksän päivää. Turkulaisittain ajateltuna valmisteluaika hupenee nopeasti. Musiikki- ja kongressitalotyöryhmän piti alun perin saada työnsä päätökseen juhannukseen mennessä – vuonna 2005. Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin mietintö ei ole vieläkään valmis eikä edes rakennuspaikasta ole vielä päätöstä. Alkuperäisaikataulun mukaisesti talon rakentaminen olisi jo pitkällä. Jälkiviisaasti urakka olisi myös tullut halvemmaksi, jos kuokka olisi heilahtanut jo vuonna 2006 ennen kustannusten räjähtämistä. Kuten kaupungin virkamiehistö on julkisesti todennut, talo voi valmistua ihan minä vuonna vain, ei siihen mitään kulttuuripääkaupunkivuotta tarvita. Se siitä kärkihankkeesta. Vedän täten takaisin ehdotukseni talon nimestä. ”Eurooppa-talo” kuulostaisi tragikoomiselta, kun se uusimman tiedon mukaan valmistuisi, ehkä, aikaisintaan vuonna 2015.
Aikaa on vienyt myös kulttuurivuoden vetäjän valinta. Maalaisjärjellä ajateltuna työn olisi pitänyt alkaa samana päivänä kun Turku valittiin Suomen viralliseksi ehdokkaaksi eli viime vuoden kesäkuussa – mutta maalaisjärjen käyttöhän on kulttuurikaupungissa kielletty. Uusi johtaja olisi ensi töikseen aloittanut näkyvän tieto- ja uutisvyörytyksen sekä valtakunnallisesti että kansainvälisesti, olisihan kaupungistamme paljon kiintoisaa kerrottavaa. Seitsemäntoista kuukautta hanketta on varjostanut hiljaisuus. Jopa Turun Sanomat sulki kolme viikkoa sitten nettilehtensä Kulttuuripääkaupunki-sivuston – jossa oli täsmälleen kaksi artikkelia, vuodelta 2004.
Ensimmäinen myönteinen turkulainen kulttuuriuutinen pitkään aikaan kuultiin kolmisen viikkoa sitten, kun Mikko Heiniön ja Juha Siltasen oopperan tilaussopimus allekirjoitettiin. Oopperan tapahtumapaikkoina ovat renessanssiajan Turku, Tallinna ja Västerås ja päähenkilöinä Ruotsin kuningas Eerik XIV ja hänen puolisonsa Kaarina Maununtytär. Ongelmia saattaa kuitenkin aiheuttaa solistien kiinnitys, sillä kantaesityksen on tarkoitus kruunata eurooppalainen kulttuurivuotemme 2011. Kuinka moni huippulaulaja on sattunut pitämään kalenterissaan toista kuukautta tyhjää keskellä syksyä, vuoden kiireisintä musiikkisesonkia? Libretisti Siltasen ja säveltäjä Heiniön työn pitää sujua tempossa molto furioso, jotta suuropusta päästäisiin harjoittelemaan jo juhlavuoden keväällä. Ongelmana on myös esityspaikan löytyminen; alun perin teoksen piti juhlistaa uuden musiikki- ja kongressikeskuksen avajaiskautta.
Varsinainen uutinen onkin, että Turun kaupungin kulttuurilautakunta ylipäänsä päätti tilata oopperan. Tilaussopimus oli valmiina allekirjoitettavaksi jo vuoden 2006 tammikuussa. Päätöksenteko kesti, turkulaisittain, kaksikymmentäyksi kuukautta.
778 vuoden perspektiivillä vuosi sinne tai tänne saattaa tuntua mitättömältä ajanjaksolta. Vuosisatojen aikana päätöksentekokulttuuri on muokkaantunut hitaaksi ja varovaiseksi eli, turkulaisittain, tutuksi ja turvalliseksi. Nyt on pakko löytyä uusi ääni kelloon, jotta kaupungin historian suurimmasta haasteesta selvitään kunnialla.
Tein muinoin kaksi ehdotusta juhlavuodeen valmistautumiseksi. Vielä ei Turussa kuitenkaan voi katsoa Kauppatorilla kelloa, joka soi päivittäin samaan aikaan 20.11 ja ilmoittaa sekunnilleen ajan vuoden 2011 alkuun. Ehdotin myös marraskuun 20. päivästä turkulaisten omaa Eurooppalaisen kulttuurin päivää. Hankkeen come back oli kuin olikin ajoitettu eilen oikeaan ajankohtaan. Palanneeko Turku sittenkin?
TOIMITUS HAVAITSI JUURI: TÄMÄ OLI KANNUVALIMON 500:S ARTIKKELI! HURRAA!
marraskuu 21st, 2007 at 13:44
…kuttuuripääkäupungiksi, Tallinnan rinnalle.
Sieltä varmaan löytyy edullisesti solistit, kuoro ja orkesteri sekä lavastajat puvustajat ja tekniikka.
Rahat voi ottaa Turust.
Iha niinku yhteistyäs.
marraskuu 21st, 2007 at 15:23
2011-hankkeen pääongelma on edelleen se, että roolit ja marssijärjestys ovat väärät.
Byrokratia muuntaa itseään spektaakkeliksi ja taiteilijoiden/kulttuurituottajien on mahdollista ilmoittautua siihen mukaan. Mukaan pääsevät ne, jotka sinne byrokratian ennakkosensuurin toimesta kenties hyväksytään.
Samaan aikaan pedit palavat koska kulttuuritoiminnan infra on Turussa kaikkea muuta kuin kunnossa. Kuvataiteilijoiden ohella jonossa ovat bändinuoret ja pop-teollisuus. Ai niin, bänditoiminta ja pophan eivät ole kulttuuria, olen pahoillani.
Jotenkin haluan edelleen uskoa, että taide ja kulttuuritoiminta syntyvät aidommin ruohonjuuritasolta kuin kirjoituspöydän äärestä käskyjä jaellen. Byrokraattisen kulttuurikäsityksen suppeudesta puhumattakaan. Rakentakaamme siis ensin ympäristöt toiminnalle, ja vasta sitten kasvattamaan byrokratiaa entisestään.
marraskuu 22nd, 2007 at 9:55
Onneksi Kannuvalimo on julkaissut jo 500 muiden muassa Turkuunkin rakentavan kriittisesti suhtautuvaa artikkelia. Hieno paalu!! Ja mikä täsmällisyys ja ajankohtaisuus!
On se vuosi 2011 kyllä kauhean äkkiä käsillä. Kiire teille tulee. “Vuosi 2011 kääntää muun maailman katseet Itämeren alueeseen, sillä saman vuoden toinen kulttuuripääkaupunki on Tallinna.” Mutta niinkuin Tenori joskus aiemmin totesi ei tuollainen kulttuuripääkaupunki mitenkään erityisesti mieleen jää jollei se tee jotain aivan tolkutonta. Kulttuuria harrastavat ihmiset tietysti elävät hyvästä kulttuurista ja sehän on tärkeetä. Mutta ison ihmisjoukon muistissa on erikoisuuksina omissa arjissaan vaan kaiken maailman kauheudet Kennedyjen murhista estonioiden, lockerbyen ja kaksoistornien kautta jokeloihin. Urheiluhullujen muisti on tietysti ihan toinen juttu. Älkää kuitenkaan taas polttako Turkua. Ite en muista Helsingin kulttuuripääkaupunkiudesta muuta kuin metkat lasilaatikot tuomiokirkon porrastasanteella.
marraskuu 22nd, 2007 at 10:01
PS
Älkää kuitenkaan antako kiireen sotkea pasmoja. Turku 2011 Visio: “Turku 2011 on enemmän kuin vuosi. Se on prosessi, jonka tuloksena Turku vuonna 2016 on edelläkävijä, Itämeren yhteistyön luova keskus, taiteen ja tieteen synnyttäjä.” Jos konserttitalo valmistuis vaikka 2016.
marraskuu 23rd, 2007 at 4:22
Kauhea vouhotus noista kulttuuripääkaupungeista. Kun se aika koittaa Turulle, niin siitä ei kukaan muu tiedä kuin turkkulaiset itse.
Mikä tai mitkä kaupungit ovat tällä hetkellä kpk:n asemassa. Minulla ei ole aavistustakaan. Onko muilla?
marraskuu 23rd, 2007 at 8:30
Meikäläinen on iisin kanssa samaa mieltä ja allekirjoittaa myös Jari Nikkolan lausumat.
Enpä tiedä yhtään kulttuuripääkaupungiksi yltänyttä, jolle olisi jäänyt tuosta statuksesta mitään pysyvää käteen. Ellei sellaisiksi sitten lasketa erilaisia investointeja, kuten Turun suunnittelemaa musiikki- ja kongressitaloa. Se taas rakennettaisiin ilman kulttuuripääkaupunkihankettakin, luulen minä. Itse asiassa taitaa olla niin, että 2011-hanke pikemminkin jarruttaa kuin edistää talon rakentamista.