Tunnustuksellinen Nato-vastustaja
Tasavallan Presidentti on puhunut. Ei ole perustetta liittyä Natoon. Lause tuskin yllätti ketään, joka vähänkin seuraa poliittista keskustelua. Olen itsekin tainnut tällä foorumilla kirjoittaa, että tämän presidentin aikana ei Natoon mennä. Tehdään vaan selontekoja, joiden lopputulos on jo työryhmää asetettaessa tiedossa.
Palaan edellisen kirjoitukseni sanomaan, että selonteot ovat tapa välttää päätöksentekoa. Aika hoitaa. Toisaalta, voisi ajatella positiivisestikin, että sittenpähän ei enää tarvita selontekoja, kun aika koittaa. Asia on niin moneen kertaan selvitetty, että materiaalia on.
Silti Halosen kanta voimakkuudessaan yllättää, taas kerran. Hän puolustaa entistä kiihkeämmin omaa näkemystään, jonka tueksi hän ei tosin esitä kovinkaan vakuuttavia argumentteja. Pääväite näyttää olevan, että Suomea, Irlantia ja Itävaltaa arvostetaan kansainvälisessä politiikassa. Lieneekö liittoutumattomuus juuri se keskeinen perustelu?
Erityisen ongelmallinen perustelu on lause: ”Ei muualla Euroopassa ole näköpiirissä sellaista yleistä vaatimusta, että Nato-jäsenyyden suhteen pitäisi tehdä jotakin”. En ymmärrä. Lause on totta, jos hän haluaa sanoa, että Suomen Nato-jäsenyyden suhteen pitäisi tehdä jotakin. Sellaista vaatimusta ei ole Euroopasta kuulunut.
Päinvastoin, kuten viime viikolla kirjoitin, Natossa ollaan erityisen varovaisia, ettei kukaan vaan puuttuisi Suomen sisäiseen keskusteluun.
Mutta lause ei ole totta, kun ajattelee, että koko joukko eurooppalaisia valtiota on asettanut tavoitteekseen tulla jäseniksi ja jo tullutkin. Kyllä liike on Natoon, ei sieltä pois. Suomessa, Ruotsissa ja Itävallassa on kasvava Nato –jäsenyyttä kannattava mielipide. Mitä tarkoittaneekaan ”yleinen vaatimus”?
Presidentti voisi ottaa arkin ruutupaperia ja lyijykynän. Vetää arkille kaksi saraketta ja kirjata jäsenyyden plussat ja miinukset ja sitten tehdä yhteenvedon. Onkohan kuitenkin lopulta niin, että presidentin kanta perustuu vakaumukseen enemmän kuin viileään pohdiskeluun. Tämä on kunnioitettavaa mutta se olisi hyvä tunnustaa. Se selkiyttäisi tilannetta.
marraskuu 23rd, 2007 at 21:27
Juupa juu. Kun on viisikymmentä täyttänyt, on vaikeaa itselleen myöntää, että vuosikymmenten varrella rakennettu maailmankuva on vähä vähältä murtunut. Kun on aikansa huutanut kulkueissa Ei EEC – Jaa YYA ja sitten vannonut paremman puutteessa joka käänteessä hampaattomammaksi muuttuneen YK:n nimeen, on tosi vaikea kasvojaan menettämättä todeta, että EU:ssa on eurooppalaisten arvojemme henkinen koti, Natossa niiden puolustus, jos kättä pitempää joskus tarvitaan.
marraskuu 23rd, 2007 at 23:11
…kanta perustuu vakaumukseen enemmän kuin viileään pohdiskeluun. Ei tunnu tää heikkiläkään järin coolilta, kun jo kättä pitempää hamuilee.
marraskuu 24th, 2007 at 12:07
pieni ero sanoilla jos ja kun yhä on. Nämä liittoutumiset on niitä jossia varten.
marraskuu 25th, 2007 at 4:14
Presidentti Halosen mielestä ei ole esitetty perusteluja Natoon liittymiselle.
Minun mielestäni todistustaakka on toisin päin: Euroopan unionin jäsenmaa, joka ei kuulu Natoon, on kummajainen jolla pitäisi olla hyvin vakuuttavat perustelut etäisyyden ottamiselle lähimpiin kumppaneihinsa.
EU:n puolustuksen kehittäminen ja Nato-jäsenyys kuuluvat yhteen, ja Suomen hallituksen tulisi jo ruveta puhumaan ja toimimaan selkeästi näiden puolesta.
Johtajia meillä on, mutta missä on johtajuus?
marraskuu 25th, 2007 at 7:09
Hey,
Suomi-Neito join the Nato.
marraskuu 26th, 2007 at 18:43
Halosen ajattelu ja perustelut ovat menetyksellisesti onnistuneet välttymään ajan hampaan kosketukselta. No mikäs siinä, jos kerran on joskus sattunut löytämään Totuuden ja suuren Selityksen.