26.11.2007

Väärin, väärin…

”Väärin sammutettu” sanoi palopäällikkö… on tuttu sanonta kaikille. Se kertoo viisauden jaloimmasta lajista, jälkiviisaudesta.

Tämä syksy on ollut varsinaista jälkiviisastelun aikaa. Suurimman hyökyaallon aiheutti tietenkin Tehyn järeä työtaistelutoimenpide. Nyt kun se on onnellisesti (?) ohi, pohdiskellaan eri suunnilla oliko operaatio harkitusti mitoitettu, paljonko hoitajat saivat enemmän kuin normaalissa järjestyksessä ja aivan viimeiseksi sitä, onko oikein, että pääministeri jyrähtää  ja koska se olisi pitänyt tehdä.

Tuntuu siltä, että pieleen meni. Eihän tuommoisen hankkeen kuulunut päättyä hyvin.

Ihan samanlaisesta logiikasta on nyt kyse kun arvostellaan islantilaista Novaroria toimistaan Elisassa. Ylivoimaisesti suurin omistaja on tehnyt vihamielisen hyökkäyksen pörssiyhtiön hallitusta vastaan uskaltamalla olla eri mieltä hallituksen kanssa kasvun vauhdista. Jännä juttu, hallitusko se tässä käyttää omistajan ääntä? Ja jos, niin kenen omistajan. Uskon tietäväni, että hallitus on tähän saakka nimitetty paljon pienemmillä omistusosuuksilla kuin nyt islantilaisten reilulla kymmenellä prosentilla.

Ulkomainen osakkeenomistus on sallittua, päätöksentekoon osallistuminen ei. Jos laittaa neljäsataa miljoonaa euroa johonkin, johon uskoo, pitääkö vain aina vaan uskoa?

Niin tai näin, väärin sammutettu.

Jätä vastaus