Eläköön tupakkalaki!
Olen viettänyt itsenäisen Suomen 90:nettä juhlapäivää Berliinissä, niin kuin toissapäivän merkinnässäni totesin. Se ei ole ollut huono päätös jos vaikka ilmoja ajattelee. Suomessa on tullut vettä ja pimeyttäkin on kuulemma riittänyt. Tällä taas on aurinko paistanut ja lämpöä vähän toista kymmentä astetta. Suomen itsenäisyyttä on silti juhlistettu.
Kävimme Annen kanssa illallisella kaupungin kärkikymppiin kuuluvassa ravintolassa. Illallinen sujui mainosti, ruoka oli hyvää ja palvelu pelasi. Mutta yksi asia nyppi ja ihmetytti.
Viereisessä pöydässämme istui paikallinen urheilijakuuluisuus managerinsa kanssa illallisella. Ja manageri poltti tupakkaa. Ruokaa odottaessa, heti ruoan jälkeen, ruokalajien väleissä, koko ajan kun ei syönyt. No – puhui hän myös koko ajan kännykkään, joten käytöstapoja ei siis kyseiseltä asiakkaalta sopinut odottaa.
Se ei hämmästyttänyt, että kyseinen goljatti poltti, vaan se, että Euroopan monessa asiassa kärkimaana pidetyssä Saksassa tuommoinen käy. Siunailin siinä mielessäni viisasta tupakoinnin rajoittamiseen tähtäävää lainsäädäntöämme. Ja samalla muistelin ja ihmettelin muistin lyhyyttä. Juurihan meillä…
Samaan hengenvetoon (miten sopiva ilmaus!) fundeerasin hotellimme aulan baarissa olutta juodessani, ettei sitä vastoin sikarin- tai tupakanpolttoon erikseen tarkoitettuja ravintoloita tai baareja voida hyväksyä. Hotelimme sikarilounge nimittäin tihkui kulttuuria ja hyvää meininkiä, vaikka vähän savuista.
PS. Upeita ovat Berliinin joulumarkkinat!
joulukuu 7th, 2007 at 9:27
Niin, Saksassahan tuo tupakoiminen tuntuu olevan vähän kuin pyhä lehmä. Suomessa ei tulisi kuuloonkaan, että esimerkiksi omassa työhuoneessa joku polttaisi tupakkaa. Messuhallissa kävellessä on ihan tavallista, että vastaan tulee tupakoivia ihmisiä. Löytyyhän siellä tupakka-automaattejakin vähän joka paikasta. Eli siellä Suomen kaltainen lakimuutos tarkoittaisi aikamoista muutosta myös kulttuuriin. Ei silti, etten sitä kannattaisi.
Suomessa taas uuden lain myötä sikarinpolttajat/-harrastajat jäivät huomiotta. Toki muutamia asialle omistautuneita baareja on vielä, mutta normaaliravintolasta ei noin vain käydä ulkona yhdellä sikarilla. Toivottavasti tähän löytyy ajan myötä joku kompromissi…
joulukuu 8th, 2007 at 14:24
Sikarinharrastajiksi itseään kutsuvat nikotiinikoukussa pyristelijät valittavat katkerina kohtaloaan. Todellisuudessa olisi tupakkalain vaikutus raunioitettu, mikäli olisi jätetty ravintoloihin “sikarinurkkauksia”. Hetken päästä nurkkauksissa olisivat huumeannostaan imuttaneet pikkusikarimiehet, sitten filtterisikarimiehet, pian olisi joku keksinyt, että Marlboroon voi laittaa ruskean paperin ja kutsua tätä syöpänaulaa sikariksi. Edelleen muistettakoon, että tupakkalaki ei ole nikotinistien holhouslaki vaan looginen osa työsuojelulainsäädäntöä. Ihan samalla tavalla kuin hitsauskielto ilmastoimattomassa tilassa. Vaikka hitsauskäry on vähemmnän vahingollista kuin tupakansavu.
P.S. Visa, aivoissasi tuntemasi sikarikarsinan kultturelli ja hyvä meininki on tasan samaa nikotiiniriippuvuutta, jonka johdosta aikanaan luulin, että linja-autossa tupakkaa polttavat ihmiset ovat mukavampia kuin ne muut, jotka voivat pahoin auton etuosassa.
joulukuu 8th, 2007 at 22:17
Juuri tämä rajanveto on vaikeaa. Kuitenkin, enempää provosoi(tu)matta totean, että monelle sikariharrastajalle, joita tarkoitin, kyse ei ole nikotiinistä eikä siitä riippuvuudesta. Ns. oikeita sikareita poltettaessa nikotiini on vain sekundäärinen yhdiste, jota tupakanlehdet sisältävät. Varsinainen nautinto syntyy sikarin kylmänä ja palaessa tuottamista aromeista. Jos satunnainen harrastaja polttaa kuukaudessa 1-2 sikaria, on tuskin kyse riippuvuudesta. Mutta tosiasia on, että nautinto pitäisi pystyä rajaamaan vain sitä haluaville, ei työntekijöille eikä muille ravintolassa olijoille. Itse ainakin keskityn harrastukseeni lähinnä kesäisin ja omalla pihalla, mikä on perheenkin kannalta mukavampaa kuin ravintoloissa ravaaminen.
joulukuu 8th, 2007 at 22:26
Markulle,
en kannata mitään nurkkauksia vaan reilusti omia kuppiloita ko. tarkoitukseen. Oraalisten nautintojen kannalta olisi suotavaa, että laadukkaita sikareja olisi mahdollisuus pöllyttää valvotuissa olosuhteissa. Ei liene muuten kenellekään ravintoloitsijalle business?
Lienee mahdoton ajatus. Mutta laki on hyvä, sehän oli pääpointtini.
joulukuu 9th, 2007 at 12:53
Niin se on,
täydellisessä maailmassa hienot herasmiehet tupruttavat 1 – 2 sikaria (25 euroa kappale) kuukaudessa ihanasti samalla siemaillen parasta VSOP-konjakkia tai sata vuotta vanhaa calvadosta ilman, että mitenkään fiksoituvat sen paremmin alkoholiin kuin nikotiiniinkaan. Joukkoon ei tunkeudu ketään köyhää ja riippuvaista. Näitä yli-ihmisiä palvelevat pyyteettömät baarinpitäjät, joille nahkasovien välissä hiipiminen on kutsumustehtävä, josta ei ole tarkoituskaan kerätä liikevoittoa.Pääasia, että saa henkäillä hyvänhajuisia ja terveellisiä savupilviä. Taisin tässä kuvailla, millaista ainkanaan on taivaassa, jos jostain syystä sinne pääsisimme?
joulukuu 9th, 2007 at 18:44
Täytyyhän sun Markku tietää, että calvados on parhaimmillaan 10-20 vuotiaana…
joulukuu 9th, 2007 at 19:22
Äläs ny. Pojat sanos et tämäkin on kohtalaista…
http://www.pere-magloire.com/front/index2.php5?idp=672
joulukuu 10th, 2007 at 8:23
“calvados on parhaimmillaan 10-20 vuotiaana… ”
Taitaa olla akkojen juttuja jolla yrittävät pitää sen pullossa.
Calvados on parasta suussa. Tosi on.
joulukuu 10th, 2007 at 10:18
Eric Deschodt&Philippe Morane : Sikari
joulukuu 10th, 2007 at 14:25
Eläköön se laki, joka edes yrittää suojella viattomia ihmisiä tupakansavulta. Joskus harvoin voi sikarin savu tuoksua hyvältä, mutta mikä on pahempi haju kuin sikarinpolttajan suustaan ulos hengittämä puhumattakaan hänen jälkeensä jättämän stumpin hirveästä löyhkästä.
Ja Tenoriko tietää miltä Calvados maistuu? Ootkos edes semmosta pulloa nähny? Sitäpaitti lainaus Viisi Tähteä -nimisiltä sivuilta: “Maaseudun omenoista valmistettu tisle ei sopinut kaupunkilaisille ja juoma kulutettiin täysin paikallisesti. Korkeatasoiset ravintolat eivät edes suostuneet ajattelemaan omenatislettä (maalaismaista calvadosta) digestiivivaunuunsa.
Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Euroopassa calvadosia käytettiin aseteollisuudessa räjähteiden raaka-aineena.”
joulukuu 10th, 2007 at 17:51
uus’maalainen: Tuo löytyy hyllystä. Loistava on myös Olli Alhon ja Jari Ehrnroothin “Sikari aamusta yöhön”.
heikkilä: Hyvän sikarin saa kyllä (huomattavasti) halvemmallakin! Mutta tuohan olikin täydellisessä maailmassa.
Ja pätee näköjään tähänkin asiaan: Makuja on monia. Hyviä ja huonoja…
joulukuu 10th, 2007 at 22:25
Visa, olet oikeassa: mahdoton ajatus. En voi kuvitella Suomesta löytyvän luvanmyöntäjää, joka rajaisi polttelun sikareihin (enkä ravintoloitsijaa, joka edes semmoisen paikan haluaisi perustaa). Eli jos lupa heltiäisi, se koskisi kaikkea tupakointia, myös paperikääryleitten polttelua. Ja sehän tiedetään, miten siinä käy: just kuten nyt näitten jatkoaikabaarien kanssa on käynyt. Menkää “sikari”baari Pikku Havannaan. Paperossin polttajat sen ovat vallanneet.
Luin jostain, että Saksan haluttomuus tupakkakieltoihin olisi perua Hitleristä, joka tunnetusti inhosi tupakkaa. Ei haluta tehdä mitään, mikä samaistaisi Aatuun. Tosin kuulin viime reissulla Berliinissä (siinä pikkukylässä sitä Visan porukan kanssa kadunkulmissa pariinkin otteeseen törmättiin), että sinnekin olisi nyt vuodenvaihteessa jonkin sortin tupakkalaki tulossa. Sivistys etenee, sikarikulttuurin kustannuksella.
joulukuu 10th, 2007 at 23:48
Brummel&Co: Tupakasta ja sen tuttavista, Otava 1927, suomentanut Albert Paavilainen, kuvitus vanhoista lähteistä ja Antti Favenin kynästä.
Ote kirjasta…”Vältä savukkeen hienon nautinnon halveksijaa, väistä häntä, joka kieltää sikarin ja piipun valloittavan sulon. Minun psykologiani antaa teille hyvän neuvon: tupakoimaton on seurakelvoton, puutunut ihminen, ihmisvihaaja… Ei ole epäilystäkään, että kaikissa vannoutuneissa tupakan vastustajissa on jotakin rajoitettua, kylmää, terveen elämän vihollista.
Poikkeukset vahvistavat sääntöä.”
Siitä kun lopetin oman tupakkanautintoni on kohta kulunut kahdeksan vuotta.
joulukuu 11th, 2007 at 0:08
Pah, uus maalainen,
lainauksesi on samoilta vuosilta, joina radiumia esiteltiin kelpo lääkkeenä. Toistetaan taas: tupakoijan itseihailu ja hänen tupakoimattomia kohtaan tuntemansa vieraus ja kauna eivät ole luonteenominaisuuksia vaan nikotiiniaddiktion aivojen kemiassa aiheuttama häiriö. Niin vuonna 1927 ja 2007. Tämän toteaminen ei ole hyökkäys tupakoijan ihmisarvoa kohtaan. Tupakoijat eivät tarvitse tuomiota vaan tukea.