Al Corea odotellessa
AL Core ja YK:n ilmastopaneeli saivat tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon. Tämä on jäänyt huomaamatta tuskin keneltäkään. Tämä palkitseminen osoittaa, kuinka paljon painoa yksityiselle toimeliaisuudelle ja omistautuneisuudelle maailmassa pannaan. Tämä on sitä uusfilantropiaa, josta bloggasin jo aikaisemmin syksyllä.
Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Tapani Vaahtoranta esitti joku aika sitten, että Itämeri tarvitsee oman Al Gorensa. Olemmeko Itämeren suojelussa ajautuneet tilanteeseen, että joudumme panemaan toivomme yksittäisiin ihmisiin ja heidän hankkimiinsa rahoihin?
Tämä tuli mieleeni myös, kun luin lehdistä aika isoilla otsikoilla Helsinki komission HELCOMin äskettäisistä suosituksista. Helcom on valtioiden välinen järjestö, joka tekee hyvää työtä ja joka on antanut lukemattomia hyviä suosituksia. Mutta kun ne jäävät panematta toteen, etenkin, jos ne koskettavat jollakin tavalla kansallisia etuja!
Ongelma on Itämerellä siinä, että poliittinen päätöksentekijä ei pane asioita toimeen. Suosituksia kyllä saadaan aikaan, mutta kun niiden toimeenpano vaatisi hankalia päätöksiä, ne jäävät panematta toimeen. Esteenä on kaksinkertaisen konsensuksen vaatimus: ne tulisi saada voimaan yli kymmenessä rantavaltiossa ja vielä samaan aikaan!. Vaatimus on mahdoton.
Voisivatko filantroopit ja yksittäiset merkkihenkilöt muuttaa tätä tilannetta? He voivat vaikuttaa toki joihinkin yksittäisiin asioihin ja ehkä yleiseen mielipiteeseenkin hetkellisesti, mutta kokonaisuutta he eivät voi muuttaa.
Tai jospa heidän tulisikin ottaa kohteekseen valtiolliset päättäjät ja painostaa niitä sen sijaan, että toteuttavat yksittäisiä hankkeita ja nostavat yleistä mielipidettä hankkeidensa taakse. Tämä on kaikki kannatettavaa, mutta ei kanna kovin pitkälle.
En tiedä, minulla ei ole vastausta – mutta eipä taida olla kenelläkään muullakaan. Yhä enemmän alkaa näyttää siltä, että tosi toimiin poliittisella tasolla ryhdytään vasta, kun katastrofi on riittävän suuri. Joudumme siis kulkemaan katastrofin kautta. Eipä olisi ensimmäinen kerta!
joulukuu 11th, 2007 at 16:11
Itämeren suojeluun on yhtä kaikki valtavasti poliittista tahtoa ja mikä parasta, myös erittäin yksituumainen kansalaisten tuki, ainakin Suomessa. Ei kai ole olemassa vain yhtä hokkuspokkustemppua meren pelastamiseksi, tarvitaan paljon päätösiä ja tekoja. Voisi(mme)ko Kannuvalimossa ideoida jonkin näkyvän eleen, tempauksen, ehkä siihen liittyvän keräyksenkin, jolla yhteinen tahto hiljaisen mielenosoituksen tavoin ilmoitetaan? Kultainen silakka jokaisen meren likaamisen lopettaneen yrityksen logon viereen? Siniset liput liehumaan parlamenttien portaille? Kymmenen kohdan kova ohjelma kokosivun ilmoituksiin? Mitä?
joulukuu 11th, 2007 at 18:09
Markku puhuu asiaa!
Puuhaan vaan!
Kirjoitankin tästä, tuota pikaa!
Visa
joulukuu 11th, 2007 at 18:57
Hienoa! Oletteko jo valinneet, kumpi menee myymään kultaisia silakoita Puolan maanviljelijöille ja kumpi Pietarin hehtaarikanaloille?
Vakavasti puhuttuna: olin iltapäivällä Saaristomeren Suojelurahaston hoitokunnan kokouksessa. Tämä rahasto aloittaa toimintansa alkuvuodesta. Otamme vastaan kaiiki mahdolliset ideat, ilmatteksi, jotta asioita voitaisiin viedä eteenpäin. Mutta ikävä kyllä, tässä on 10 maata suoraan meren äärellä ja sitten vielä Ukraina ja Valkovenäjä. Pelkään pahoin, että meidän toimemme eivät oikein riitä. Mutta herrat Nurmi ja Heikkilä, otamme yhteyttä Tämä Kannuvalimo toimii kernaasti kaikkien hyvien ideoiden kokoajana ja levittäjänä. Jokainen asiasta huolestunut tarvitaan talkoisiin!
joulukuu 11th, 2007 at 19:01
Ottanette yhteyttä Ilkka Herliniin. Ymmärtääkseni hänellä on jotain virityksiä ja ajatuksia Itämeren suojelusta.
joulukuu 11th, 2007 at 19:08
http://www.puhdasitameri.fi
joulukuu 11th, 2007 at 19:56
Keneltä Itämerta pitäisi suojella? Sinilevät (bacteriae) ovat alkuperäisiä asukkaita. Ja te kesämökkihinttarit tunkeilijoita, niin että painukaa vittuun säännöllisin väliajoin. Olkaapa hyvät. Dont worry, Jesus survives http://www.youtube.com/watch?v=vTBZceWqPSU
joulukuu 11th, 2007 at 21:32
Näin on näköjään myös Jeesus saatu näihin talkoisiin, jos oikein ymmärsin herrasmies Aurigan ryöpsähdyksen.
Ei Puolakaan, sen hallitus ja yritykset, liene täysin tunnoton kansainväliseksi äityvän kampanjoinnin edessä. Varsinkaan, jos on olemassa vaara, ettei puolalaisia maataloustuotteita osteta siihen malliin kuin aikaisemmin. Ukraina ja varsinkin Valkovenäjä lienevät luupäisempiä. Mutta mitäs jos aloitettaisiin vaikka tästä Lounais-Suomen maataloudesta ja saaristomeren kalakasseista. Niiden osuus paikallisesta ravinnekuormasta lienee yhä merkittävä, merkittävämpi kuin Pietarin vaikutus näillä kulmilla. Haastamme maajussit sävikseen 141 -tuen hinnalla.
joulukuu 12th, 2007 at 8:19
Parasta olisi saada julkinen sana, muukin kuin kannuvalimo, aktiivisesti mukaan, normaalia lehtimiesten naivismia peliin, niin kauhistelut ovat valmiit. Sitten vain vastauksia päättäjiltä. Nettiin selkeät karttasivut siitä mitkä maat tuottavat suurimmat jätemäärät.
Kävin vilkaisemassa tuota puhdasitameri sivua, no joo, tosi asialliset.
Kyllä esimerkiksi Venäjän pitäisi pystyä puhdistamaan omin voimin Pietarin ja muiden kaupunkiensa jätevedet, on naurettavaa että EU ja pohjoismaat avustavat tällaista hanketta. Venäjä on sentään yksi maailman rikkaimpia valtioita!