Viritetään keskustelua (hyvin)voinnistamme
Lupasin Heikkilälle Eskon eilisessä merkinässä, että tartun hänen ajatukseensa Itämeri-asiassa. Ja tartunkin. Mutta en ihan heti ja ihan suoraan ensin siihen, sillä senkin aika tulee varmasti lähipäivinä.
Olen taas virittämässä keskustelua, en mistään läskisoosin tai hernerokan paremmuudesta kansallisruoaksi, vaan paljon laajemmasta asiasta.
Mietin, onko meillä kaikki liian hyvin? Onko yhteiskunnan toimintakyky jopa siitä häiriintynyt?
Tämä lähentelee myös kannuveli Eskon ajatusmaailmaa. Hänhän on toistuvasti peräänkuuluttanut Eurooppa-asioissa, että kaikki muutokset (lue kehitys) tapahtuu vasta pakon edessä. On sitten kysymys Natosta, Kosovasta tai vaikka mistä.
Ajattelin asioita eilen aamulla 6.38 junassa matkalla Helsinkiin kun olin lukenut Eskon Al Core –jutun. Otin sitten salkustani viime viikon Option kun en ollut siihen ehtinyt matkailun takia perehtyä. Kahdellekymmenelle suomalaiselle oli esitetty kysymys ”mikä on parasta Suomessa?”
Koripalloilija Petteri Koponen totesi: ” Puhdas vesi on ainutlaatuinen asia Suomessa, mutta sen arvoa tulee liian harvoin ajatelleeksi. Voi vain avata kraanan ja juoda suoraan siitä.”
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila taas totesi: ”Suomi on niitä harvoja Euroopan maita, joissa ruoka tulee edelleen pellolta pöytään. Sitä minä haluan rinta rottingilla ylistää.” Kuvassa kolme söpöä possua katsoo väljissä tiloissa kohti kameraa. Näyttävät jopa hymyilevän.
Kun jutut olivat vierekkäisillä sivuilla, ryhdyin miettimään, olisiko symmppistä juttua tehty ja kuvitettu noin jos Nokian vesiskandaali ja tv:n sikadokumentti olisivat olleet tiedossa. Edelleen fundeeerasin, minkälaisten illuusioiden varassa elämme?
Jokela, Nokia, eläimet, Itämeri jne. Asioita riittää listaksi vaikka kuinka. Kuvittelemme nyt hyvinä aikoina erityisesti elävämme lintukodossa, jota mikään ei uhkaa. Ja sitten kun ’sattumuksia tulee’, ylireagoimme itsemme pois sijoiltamme. Ollaan kohta kuin Ruotsissa.
Viritänkin nyt keskustelua: Meneekö nyt niin lujaa, ettemme näe metsää puilta? Reagoimmeko asioihin liian myöhään, vasta kun on tapahtunut? Onko koko touhu hallinnassa? Kenen sitä pitäisi johtaa? Kenen olla huolestunut? Missä mennään?
San sä ny Heikkilä säkin jotta. Ja Esko on luvannut jatkaa!
Keskustellaan!
joulukuu 12th, 2007 at 2:14
Niin. Ja poliisiin nyt kumminkin aina voi Suomessa luottaa? Vaikka on karseita tapahtumia tarpeeksi sattunut, niin en sentään alkaisi Smedsin tavoin vielä kiljua, että Suomi on kuollut. Possuista saa kaameita kuvia, kun menee yöllä niitä filmaamaan. Kuolleita ja sairaita eläimiä on navetoissa, on aina ollut. Sitä ei maalaiselosta vieraantunut sohvan asukki käsitä. Kuvat ovat hätkähdyttäviä. Kyllä saisi samalla metodilla kamalaa kuvaa ihmistenkin laitoksista. Oikeutta ihmisille -ryhmän pikaisku aamuöiseen vanhainkotiin voisi tuoda ruutuihin tosi hätkähdyttäviä otoksia. Jokelan kauheat tapahtumat kertovat paljosta, mutta eivät sentään koko yhteiskuntamme tuhosta. Nokian paskavesiputki yhdistettiin juomavesiverkostoon jo 1980 -luvulla. Se, että onneton vahinko sattui juuri nyt, ei ole akuutti yhteiskunnallinen ongelma vaan surkea töppäysten ja sattumien summa. Pikemminkin on, Visa, niin, että ajassa liikkuu sellaista ruotsalaistumista, että kaikkeen on löydettävä syyllinen ja yhteiskunnallinen selitys, olipa se sitten autolautan uppoaminen tai maanjäristyksen aiheuttama hyökyaalto. Eli eipäs panikoiduta siellä mukavassa junavaunussa kiiltävälle paperille painetun kerskakulutuslehden ääressä.
joulukuu 12th, 2007 at 8:29
Heikkilä puhuu asiaa. Ei provosoiduta vaikka provosoidaan. Sitähän nämä iltapäivälehdet tekevät, se on niiden leipä. Niihin on palkattu pahimmanluokan jeesustelijat taivastelemaan mitä milloinkin. Sitten tässä populistina on itse niiden varassa
.
Eikös se vanha sanonta ole, ettei Suomeen mahdu kuin yksi keskusteluaihe kerralllaan. Varmaan tuo itämeri voisi olla jossain vaiheessa vuorossa, mutta minusta tuollaiset silakkapinssi hommat ovat hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa. Firmat, maatalous, kaupungit hoitakoot jätevesiensä puhdistukset tarpeeksi mallikkaasti. Jokaisessa ympärysmaassa ja omalla kustannuksellaan.
joulukuu 12th, 2007 at 10:00
Kiitos Visa avauksesta. Ja kiitos Heikkilä “ruotsalaistumis -huomiosta”. Olen maalaistalon poikana samaa mieltä myös eläinhuomiostasi.
Ruotsalaistuminen on menossa kovaa vauhtia Suomessa. Pieninkin häiriö hyvässä, lähes täydellisessä yhteiskunnassa saa aikaan mahtavat laineet. Yhteiskunnan rauhalliseen menoon tulee muutoksia vain kriisien kautta.
Hyvä puoli asiassa on, että kriisinsietokyvyn laskiessa, kriisit voivat olla aika mietojakin, jotta herätys tapahtuu. Mutta suuri asia onkin, mikä on kriisin jälkeinen vastaus. Niin kuin Jokelan jälkeen: metallinpaljastajat koulujen oville on ratkaisu! Mahtaako asiat siitä parantua?
joulukuu 12th, 2007 at 10:47
Noin ylipäänsä kannattaa tutustua Ulrich Beckin sosiologiassa esittämiin ajatuksiin riskiyhteiskunnasta, jossa tuhonäköalat ovat saasteiden, HIV:n, ydinsotien, luonnonkatastrofien jne. muodossa luonteeltaan perin demokrattisia, koskevat kaikkia. Jottain tarttis tehrä.
joulukuu 13th, 2007 at 1:59
Koko yhteiskunnassa on tänään niin kuin ennen työmaalla. Kun sattui n.s. töppäys eli joku homma meni pieleen, niin johtoportaassa alettiin heti käydä raastupaa siitä, kuka oli syyllinen. Kun olisi pitänyt miettiä, mikä systeemissä on vikana, kun moista tapahtuu.
Siis korjata rakenteita, eikä potkia persuuksilla jotain yksilöä, joka useimmiten teki parhaansa vallitsevissa olosuhteissa.
Iltalehdistä on tullut oikeudenjakajia tämän päivän yhteiskunnassamme. Potkivat kuoliaaksi vääriä kohteita!
joulukuu 13th, 2007 at 23:44
TV 2:ssa tänään esitetty “Köyhyyden kauppamiehet” antoi montakin viritystä hyvinvointiin.
joulukuu 15th, 2007 at 11:44
Olen pikkasen seurannut Etelä-Afrikkaa työni puolesta ja ohessa. Suomi on kyllä ihana lastenkamari, jossa suurin ongelma on asiantuntijoiden määrittelemä oikea nukkumaanmenoaika. Pitääkö 15-vuotiaan ja 10-vuotiaan mennä samaan aikaan petiin. Tältä nämä täkäläiset ongelmat kuulostavat.
Samaa on se, että todelliset ongelmat lakaistaan maton alle, mutta miten härskisti, siinä on ero. Etelä-Afrikassa seuraava tuleva presidentti tekee niin ja julkisesti. AIDS-yhdynnän jälkeen hänen neuvojensa mukaan “Just take a shower”.
Tämä sanoma menee perille – väestöryhmälle, joita on maassa n. 40 miljoonaa. Lopuille miljoonille hän on ääliö, josta nyt vaan tulee se seuraava pressa, koska kolmikirjaiminen puolue niin on päättänyt.
Mielenkiintoista nähdä miten hänet sitten aikanaan kätellään Suomen vierailun yhteydessä – hanskat kädessä vai paljaalla.
Että siinä suhteessa voimme kyllä huoletta ruotsalaistua, sikapossujen ja vesihuollon töppaysten piristäminä. Pieniä ovat nämä ongelmat.
Presidenttimme sentään seulotaan järjellisten olentojen joukosta julkisesti ja kunta kiikuttaa suht nopeasti paloauton jakamaan vettä tautisille. Sairaalakin kykeni hoitamaan osansa ja nyt vain erotetaan kunnanisä, niin Rauha on maassa ja ihmisillä hyvä tahto.
Tulevista, nyt piilossa olevista mullistuksista jotka muhivat jo keskuudessamme, tiedämme kenties jo nyt riittävästi, ja sitten kun ne lävähtävät kasvoillemme täydellä voimalla, olemme ennustaneet ja torjuneet niitä yhtä ponnekkaasti, kuin kaikki eurooppalaiset 1930-luvullla tulevaa maailmansotaa.
Vedenpaisumusta odotellessa – Hyvää ja Antoisaa Joulua.
P.S. YLEn Hyvä Joulumieli keräystä ei kannata unohtaa. Tuhansien lapsiperheiden Joulubudjettti on todellakin vain 60 euroa.