13.12.2007

Ruotsittuminen jatkuu…

Eipä lähtenyt kovin räväkästi tuo virittämäni keskustelu liikahyvinvoinnista yhteiskunnassa. On se sitten totta tai ei, joka päivä tuntuu löytyvän uusi esimerkki listan jatkoksi.

Jauhelihaa.pngPari päivää sitten tuli julki, että jauhelihapakkausten säilyvyysmerkintöjä oli väärennetty Ruotsissa. Niinpä ICA-ketju on nyt rähmällään asian edessä.

Tietenkin meillä on nyt vaivan kanssa etsitty vastaavaa. Ja osataan sitä meilläkin. Hajatapauksia on löytynyt aina silloin tällöin! Vau!

Pienemmälle huomiolle jää, että kun Helsinki 2002 tutki jauhelihoja viimeksi, 75% näytteistä oli hyvälaatuisia. Mitähän ne 25 % olivat?

5 kommenttia “Ruotsittuminen jatkuu…”

  1. heikkilä:

    Ne olivat huonolaatuisia.
    Turun ja ympäristökuntien elintarvike- ja terveysvalvontaviranomaiset tutkivat laajasti alueensa jauhelihat viimeksi tammi-kesäkuussa.
    Jauhelihanäytteitä kerättiin 18 kunnan alueelta. Näytteitä tutkittiin yhteensä 36 kappaletta, joista kolmasosa oli hyvänlaatuisia. Tyydyttäviä tai välttäviä oli 61 prosenttia ja huonolaatuisia kuusi prosenttia. Tulos on hieman parempi kuin vuosi sitten.
    Pidemmällä aikavälillä laatu on tasaisesti heikentynyt. Vuodesta 2002 alkaen hyvänlaatuisten määrä on pudonnut 57 prosentista 33 prosenttiin. Lähde: Turun Sanomat, Anu Välilä.

  2. HTL:

    Muistanko väärin, eikö meillä ole havaittu jo monen elintarvikkeen kohdalla sellainen seikka, että pakkauksessa pitää olla mainittuna pakkauspäivämäärä, mutta ei mitään siitä, mitä pakattiin ? Tuoretiskin irtokalaa voidaan siis viikon päästä pakata taas tuoreena ?

  3. Hoss:

    Muistan hämärästi kuinka eräskin Kukkura-kauppa Brahenkadulla myi 70-80-lukujen taitteessa sika-nautaa 1,95 mk/kg. Kissa-koiraa? Rotta-rusakkoa?

  4. heikkilä:

    Mnäpä olen nähnyt, kuinka marketissa puretaan foliopakkauksissa ollutta kalaa tuoretiskiin myyntiin siinä vaiheessa, kun folion kylkeen tarrattu parasta ennen -päivä alkaa häämöttää.

  5. Jari Nikkola:

    Kukkuran sikanauta oli kuuma hitti jopa iltauutisiin saakka. Ennen oli paremmin.

Jätä vastaus