Tähän aikaan vuodesta ilmestyy lehtiin aina juttuja keittiöistä. Sellaisen rakentamisesta, uudistamisesta ja suunnittelusta. Olen ennenkin ihmetellyt näitä juttuja lähinnä siksi, että useimmiten kuvissa esitellyt keittiöluomukset ovat kaikkea muuta kuin käyttäjäystävällisiä. Suurimpana puutteena kaikkialla ympäriinsä lojuva erilainen keittiöroina. Ja kruununa lieden päällä, takana ja sivuilla kaikenlaisista koukuista roikkuvat kipot, kapot ja kapustat.

Joko tällaisia keittiöitä ei ole tarkoitettu ruoanlaittoon, keittiöiden käyttäjät rakastavat tiskaamista tai sitten minä en osaa laittaa ruokaa niin kuin tällaisissa keittiöissä kuuluisi. Minun keittiössäni nimittäin pärskyy, räiskyy ja poreilee niin, että jokaisen ruoanlaiton jäljiltä lieden ympäristö on huolella puhdistettava. Jopa nenälle roikkumaan jääneet lukulasit ovat erilaisissa pärskeissä.

Nyt keittiöjutuissa ja –näyttelyissä on uusi huuto: jokaiseen keittiöön pitää rakentaa saareke, joka on yhteydessä ruokailutilaan. Niinpä sisustus- ja tavalliset arkkitehdit julistavatkin sitä autuutta kun syntyy kokin voidessa kokkailla ja samalla seurustella aperitiivia ruokapöydässä nauttivien vieraiden kanssa.

Taas tunnen itseni tyhmäksi. Olen rakentanut keittiön niin, että siellä on hyvä laittaa ruokaa, tavarat ovat paikoillaan, pärskeiltä suojassa ja pinnat ovat helposti puhdistettavaa terästä. Olenko jättänyt ruokavieraat nyt kokonaan hunningolle?

Vai olisiko kuitenkin niin, että keittiö on ruoanlaittoa varten, vaikka vaan omalle perheelle? Ja silti se on kodin sydän.

Monet uskolliset lukijamme varmaan huomasivat eilen, ettei Kannuvalimoon päässyt. Palvelin, jolla Kannu sijaitsee, rikkoontui ja tuli kuntoon vasta illansuussa.

Pahoittelemme!

Tammikuun 22. oli tärkeä eurooppalainen merkkipäivä, joka kuitenkin jäi kovin vähälle huomiolle. Suomessa ei silmään osunut ainuttakaan uutista siitä. 22.tammikuuta nimittäin tuli kuluneeksi 45 vuotta siitä, kun Saksa ja Ranska solmivat Elysée –sopimuksen suhteidensa pohjaksi. Sopimus oli alkuaan kehys Saksan ja Ranskan kahdenvälisille poliittisille suhteille ja eräänlainen korvike sille, että laajempaa eurooppalaista poliittisen yhteistyön järjestelmää ei saatu aikaan.

Mutta Elysée –sopimus loi myöhemmin käytännön pohjan Saksan ja Ranskan yhteistyölle monilla tasoilla. Se ulottuu esimerkiksi virkamiesvaihtoon hallintojen välillä. EU:n kannalta Elysée –sopimus on luonut pohjan kaksoisjohtajuudelle tai tandemille tai integraation veturille. Sitä on luonnehdittu monilla nimillä.

Kaikki eivät aina ole olleet tyytyväisiä tandemiin. Totta on, että Saksa ja Ranska ovat keskenään hakeneet ratkaisuja, jotka sitten on arvovallalla jyrätty läpi unionissa. Siinä ei jäsenmaiden tasa-arvoisuus aina ole ollut päällimmäisenä mielessä. Mutta toisaalta, moni ratkaisemattomalta näyttänyt pulma on tätä kautta löytänyt ratkaisunsa.

Perinteisesti tandemiin kuuluvat säännölliset valtionpäämiesten tapaamiset. Nyt ei. Asiat eivät ole aivan tolallaan, kun 45-vuotisjuhlaa vetivät Saksan valtiosihteeri ja Ranskan apulais-Eurooppaministeri. Juuri nyt sitä tandemia kaivattaisiin antamaan puhtia Euroopan unionille. Italia on taas kerran sekasorrossa eikä Briannian politiikkakaan aivan selkeätä ole. Nyt sitä kaksoisjohtajuutta tarvittaisiin.

Angela Merkel ja Nicolas Sarkozy eivät ole löytäneet toisiaan, niin kuin on tapana sanoa. Kemiat  eivät taida toimia. Kipein hankauskohta taitaa olla suhtautuminen Talous- ja rahaliittoon. Merkel aitoon saksalaiseen perinteeseen nojaten näkee punaista, kun joku ottaa esille EMU:n poliittisen päällystakin tarpeen. Saksalaisille poliittisille johtajille valuutan poliittinen riippumattomuus on pyhä asia. Historia puhuu.

Sarkozy puolestaan otti euron poliittisen päällystakin tarpeen esille jo vaalikampanjassaan ja Ranska on pitänyt asiaa esillä jatkuvasti. Mieleen tulee vuosi 1989, kun EMU:a pantiin raameihin. Kohlin mielestä rahapolitiikka on liian arvokas asia annettavaksi holtittomien poliitikkojen hoitoon kun taas Mitterandin mielestä rahapolitiikka on liian tärkeä asia jätettäväksi kasvottomien byrokraattien hoitoon. Kohl sai tahtonsa läpi.

Suomessa tämäkin asia on hoidettu fiksusti: tosin kasvottomien byrokraattien suuntaan ollaan menossa Suomen Pankin johtokunnassa, Saksan mallin mukaan siis.

Kauppalehtikin on huomannut, että talousuutiset luetaan netistä. Niinpä se on uudistanut sivustonsa kokonaan tästä aamusta alkaen. Uudistusta on valmisteltu peräti vuosi, kertovat lehden tekijät.

Aiempi Netti-Kauppalehti olikin varsin hankalakäyttöinen ja sekava erilaisine kirjautumiskäytäntöineen. Mutta uusi on ehompi! Selkeä ja helppolukuinen. Ja ihan samanlainen kuin Taloussanomat. Vain värit erottavat layoutit toisistaan, jopa typografia on samanlainen osaa leipätekstistä lukuun ottamatta.

Hämmennystä herätti havainto, että paperinen Kauppalehti on luettavissa ilmaiseksi pdf:nä! KL revitteli kovasti ensimmäisinä päivinä kun Taloussanomat ei enää ilmestynyt painettuna oman painetun lehtensä erinomaisuutta. Jos nykyinen toimituspolitiikka ja nettistrategia jatkuvat, ei painettua lehteä tarvitse lopettaa, se loppuu ihan itsellään.

Taidankin lopettaa tilauksen seuraavaan laskuun. Niin kuin tein kun Presso muuttui kotiin kannetuksi perjantain Kauppalehdeksi.

PS. Ei Kauppalehden juttuja mikään vaivaa.

Kuolemasta on puhuttu mediassa viime viikkoina poikkeuksellisen paljon. Erityisenä syynä on ollut Harri Saukkomaan Susamuru-tuotantoyhtiön Ylelle suunnittelema kuolemaa kuvaava Viimeiset sanani –ohjelma.

Ohjelman ideana on löytää kuusi henkilöä, jotka parantumattoman sairauden takia tietävät kuolevansa lähikuukausina. Tuotantoyhtiö ja Yle toteavat tiedotteessaan, että ohjelma tullaan toteuttamaan suurella pieteetillä ja kuolevan kaikkia toivomuksia kunnioitetaan toteutuksessa.

Viimeinen sanani –nimi tarkoittaa videotestamenttia, jonka kuolevat lausuvat tallenteeseen kuoleman jälkeen esitettäväksi.

Ohjelmaidea on käännetty julkisuudessa varsin tehokkaasti sosiaalipornoksi ja tuomittu tosi-tv:n kaatoluokkaan. Luokittelussa ovat olleet avuksi niin arkkiatri Pelkonen kuin emeritusarkkipiispakin. Nykyinen arkkipiispa Paarma sitä vastoin on kannattanut ohjelmaideaa.

Olen ollut hieman hämmentynyt tästä huomiosta asian tiimoilla. Mielestäni ohjelmaidea on kaunis ja onnistuessaan romuttaa kuoleman myyttiä pelottavana asiana. Kuolema, niin kuin syntymäkin, kuitenkin kuuluvat normaaliin elämään. Tappaminen ei.

Tappaminen taas kuuluu julkisuuteen, kaikkine verisine yksityiskohtineen. Sitä kuvataan ja näytetään enemmän kuin kukaan haluaa, faktassa ja fiktiossa. Miksi 57 puukoniskua saanut ruumis on hyväksyttävä, sairauden uuvuttama pois nukkunut ei. En ymmärrä.

Kuolemalla mässäily kuuluu tämän päivän mediaan, laajalla rintamalla. Julkkis kun sairastuu, huudetaan: xx sairastui vakavasti. Ihmiset ostavat kun luulevat että kyseessä on parantumaton syöpä. Ja sen kaltaiseenhan uutisoinnissa viitataankin.

Oma juttunsa on vaikkapa tapaus Kirka. Hänen kuolemastaan on nyt vuosi. Siksi tietenkin asiaa käsitellään taas laajasti. Kuka esiintyy muistokonsertissa, kuka ei jne. Nämä asiat mielestäni ovat jokaisen omia henkilökohtaisia valintoja, ei mediassa syyllistettäviä asioita. Jokainen kun suree tavallaan. Tai on surematta.

Annetaan siis rauha Kirkankin levätä ja suunvuoro poislähteville. Heillä voi olla jotain arvokasta kerrottavaa.

Turussa puhuttaa suunnitelma rakentaa Hirvensalon saaret a) täyteen b) tehokkaasti c) viimeinkin, vaihtoehdot puhujasta riippuen. Nyt pitää toimia, kun kaupunki on hävinnyt kilpailun rikkaista veronmaksajista ympäröivien pienempien kuntien imiessä heitä meheville tonteilleen.

Meitä martinmäkeläisiä Hirvensalo koskettaa pari kertaa päivässä. Autojono jyrää ainoalta sillalta mantereelle ja tukkii Stålarminkatumme aamulla puoleksi tunniksi, ja sitten toiseen suuntaan iltapäivällä neljän hujakoilla.

Perheellämme oli ilo saada asua kuusi vuotta Lidingössä, itsenäisessä kaupungissa Tukholman kainalossa. Niin, se on se saari, jonka rantaa Ruotsinlaivojen oikea kylki viistää viimeiset neljäkymmentä minuuttia ennen satamaan saapumista. Entisen ja palavasti kaivatun kotikaupunkimme nähtävyydet ovat Siljan Värtaniltakin näkyvä suurenmoisen kuvanveistäjän Carl Millesin tänä vuonna sata vuotta täyttävä kotiateljee Millesgården sekä Bosön urheiluopisto, Ruotsin Vierumäki. Ja kuuluisa on tietenkin Lidingöloppet, kolmen Ruotsin milin eli kolmenkymmenen kilometrin maastojuoksutapahtuma, suurin maailmassa, jonka satumaisen kauniin, mutta murhaavan raskaan reitin lähtöpaikka oli kilometrin päässä kotoamme (ja johon kerran ilmoittauduinkin heikkouden hetkellä – mutta flunssa pelasti joutumasta yli 30.000 juoksijan pitkän jonon jatkoksi).

Niin, pointti on se, että lähes jokainen lidingöbo selvisi noilta kuninkaan entisiltä laidunmailta päivittäin töihin Tukholman puolelle ja vielä takaisinkin. Yhden sillan kautta. Ilman ruuhkia.

Hirvensalon saaret ja Lidingö ovat kooltaan jotakuinkin yhtä isoja, mutta Lidingössä on asukkaita 40.000, Hirvensalossa nykyään 7000, muutaman vuoden päästä 18.000. Lidingön asukkaiden keskitulo on Ruotsin toiseksi korkein. Voisiko Hirvensalo olla Turun Lidingö?

Mitä, jos kaupungin kaavoittajat ja johtavat poliitikot tekisivät pienen kevätretken Silja Europalla sekä busseilla 69 ja 203 paratiisillisen vehreään saarikaupunkiin?

Wikipedian tietoa Lidingöstä

Ilmoittaudu Lidingöloppetiin!

Lidingö stad

Olen hiljaa mielessäni ihmetellyt suomalaisten yritysten haluttomuutta lukea poliittisia riskejä. Suomalainen yrityselämä on tavattoman kansainvälistynyttä. Kansainvälistymisestä seuraa, että liiketoiminnan toimintaympäristö tulee samalla kovin monimutkaiseksi. Kotimaan liiketoiminnan opit eivät päde muualla.

Nokia tapaus hämmästyttää kovastikin. Eikö yrityksessä todellakaan osattu arvioida, minkälaisia seurauksia tehtaan sulkemisesta Saksassa aiheutuu? Omassa päässäni kuvittelen asian edenneen siten, että halu päästä halvemille työmarkkinoille oli suuri ja tunnetusti jäykästä saksalaisesta työmarkkinamiljööstä haluttiin ehkä muutenkin päästä irti.

Luulen, että juristit yhdessä laskentaihmisten kanssa tulivat siihen lopputulokseen, että lähteminen Saksasta maksaa kaikkine irtisanomisvelvollisuuksineen ja uudelleenkoulutusvelvollisuuksineen, mutta että rahaahan se vain on. Mahdollisesti Bochumin tehtaan sortimentti on tullut kehityskaarensa päähän ja uuden tuotesukupolven istuttaminen sinne ei olisi kannattavaa. Joten lähdetään. Kyllä pöly laskeutuu!

Eikö siellä Keilaniemessä kukaan tullut ajatelleeksi, että asialla olisi laajempiakin ulottuvuuksia? Että rahalla ei voi korvata maineen ja imagon menetystä? Pahoin pelkään, että saksalainen ei helposti unohda tapausta. Nyt heitettiin jo nokialaisia kännyköitä roskakoreihin. Ilmapiiri muuttui hetkessä antinokialaiseksi. Ja sitä tuskin parannetaan rahalla ihan tuosta vain.

Ihan samanlaista ympäristölukutaidon puutetta on monella suomalaisella yrityksellä. Kun on monikotimainen luulisi olevan tarpeellista opetella näiden monien kotimaiden poliittisia ja työmarkkinakulttuureja siinä missä sopimusvelvoitteitakin.

Olin viikonloppuna korkean paikan leirillä Saariselällä. Kaikin puolin onnistunut leiri. Mieleen jäävä sisällöltään mutta erityisesti, koska saattoi olla ainoa mahdollisuus tänä talvena nähdä lunta ja tuntea jalan alla pakkaslumen narskunta.

Jos meno jatkuu tämmöisenä, emme tule kokemaan vastaavaa, siis puolen metrin lumipeitettä enää täälläpäin Suomea kuin sattumalta ja poikkeustalvina. Olemme siis täysin riippuvaisia Lapin olosuhteista. Olen vähän ihmetellen aprikoinut, onko lehdistä lukemissani uutisissa valtavista investoinneista Lapin matkailuun mitään järkeä.

Kun nyt ajattelen asiaa uudestaan, on selvää, että Lapin talvimatkailulla tulee olemaan huikea kysyntä. Meille suurille ikäluokille maaseudulta, jotka nyt laahustamme vesisateessa tammikuussa kaupungeissa, muistot 1950-luvun lumitalvista (olivathan ne semmoisia?) ovat niin kamalan kaihoisia. Lumi on geeneissä.

Mutta yksi suuri musta aukko Lapin matkailussa on. Matkustaminen. Lentoyhtiöt, ovatpa ne sitten Kansallisia Yhtiöitä tai skandinaavien tyttäriä, ovat ottaneet lähtökohdakseen tarjota niin vähän lentoja, että varmaan kaikki koneet ovat täynnä maksimihinnalla. Tämä tekee asian aivan mahdottomaksi. Tavallisen ihmisen lompakko ei näitä leirejä kestä.

Eikö ole mitään mahdollisuutta kenellekään yrittää murtaa tätä kehää? Jos olisin viime viikonloppunakin vielä varannut lennon Helsingistä Turkuun, olisin saanut suorittaa sen bussilla! Lento peruutettu.

Palataanpa vielä olutkeskusteluun. Lapissa tarjoavat auliisi sitä omaa Kultaansa. Makuasioista ei sovi kiistellä, mutta mitä ne ovat tehneet sille juomalle, joka ennen muinoin mainiosti itseään tunturipurojen raikkaudella. Nyt se lienee tehty Nokian veteen – ei se ainakaan oluelle maistu! Sen sijaan vuosi vuodelta osaavat laittaa poroa aina vaan paremmin ja paremmalla mielikuvituksella.

Vuoden alussa toteutuneita muutoksia oli keskioluen hintaremontti. Yksittäisen tuotteen hintaa piti laskea niin, että se sama kuin halvimman monipakkauksessa ostetun hinta.

Halvimmaksi monipakkaukseksi on osoittautunut nk. mäyräkoira, 12 pullon kokonaisuus. Tölkeissä (0,33 l) taas 24 kappaleen laatikko on useimmin tuo yksikkö. Tietenkin asia on brändikohtainen. Ja itsestään selvää on, että 0,5 l:n tölkeissä yksikkö lienee sixpack. Pintin tölkeissä taas…

Tuskailin jo joskus aikaisemmin, että vaikkapa markkinajohtajaolut Karhua oli mahdollista ostaa samasta kaupasta 10-12 eri litrahinnalla. Jokainen pakkausvariantti kun oli eri hintainen. Ja hinnat vaihtelivat päivittäin.

Muutoksella tavoiteltiin selkeyttä hinnoitteluun, juopottelun vähentämistä kun vähemmänkin voi ostaa halpaan hintaan sekä oluen sisäänvetoartikkelifunktion lakkauttaista.

Mitä on tapahtunut? Oluen isot pakkaukset ovat vahvasti esillä. Korit (24 pulloa) ovat hävinneet kaupasta kokonaan. Hintamerkinöissä on alettu lipsua, yksittäisiä tuotteita ei kappalemääräisesti ole esillä edes yhden monipakkauksen vertaa ja nekin on kätketty.

Pari pulloa tai tölkkiä saa vast’edes ostaa halvemmalla kuin ennen, monipakkausten hinnat ovat nousseet ehkä viitisen prosenttia. Suosituimmilla oluilla on eri hintoja enää ehkä 7-9 ja olut vetää kauppaan kuten ennenkin, aamuyhdeksästä alkaen.

Uudistus on siis onnistunut?

PS. onhan myös uusia pakkauksia. Jopa muovipulloja. Niistä nautittuna olut on niin hyvää, että se maksaa lähes kolminkertaisesti saman tuotteen halvimpaan versioon…

Laitanpa tähän viikonlopuksi makoisan broilerruokareseptin, värikkään ruokakeskustelun kunniaksi. Se on klassinen kukkoa viinissä kokonaisesta jyvillä ruokitusta broilerista valmistettuna. Valmistamisessa ei käytetä mitään lisä- eikä väriaineita.

Loppuun liitän broilersuikaleita mandariinimarinadissa –tuotteen tuoteselosteen. Ajatuksia aiheuttamaan.

Broileria viinissä

1 kokonainen jyväbroileri ( raaka )
200 g savustettua porsaankylkeä (tai 1 ps amerikanpekonia)
1 rasia tuoreita herkkusieniä
15 kpl pieniä kuorittuja salottisipuleita
1 pullo punaviiniä (esim Beaujolais)
lihalientä (tarvittaessa)
2 murskattua valkosipulin kynttä
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl kuivattua rakuunaa
2 rkl kuivattua basilikaa
1 rkl chilijauhetta
4 rkl vehnäjauhoja
1 dl tuoreita vihreitä papuja
mustapippuria
suolaa
2 rkl silputtua persiljaa

Leikkaa porsaan kylki suikaleiksi ja ruskista paistinpannulla rapeaksi. Lisää sekaan puoliksi leikatut sienet. Ruskista hetki. Kaada ainekset siivilään ja säästä rasva.
Irrota koivet, siivet ja rinnat rangasta. Leikkaa kaikki osat puoliksi ja hiero mausteet palojen pintaan molemmin puolin. Kääntele palat vehnäjauhoissa. Ruskista pannulla kylkirasvassa ensin koivet, siipipalat, sipulit ja kaada kasariin. Ruskista lopuksi luuttomat rintapalat ja huuhtele paistinpannu viinillä ja kaada kasariin. Peitä lintupalat viinillä (sekä tarvittaessa lihaliemellä) ja anna hiljalleen kypsyä noin 45 minuuttia kannen alla. Lisää lopuksi rapeat kylkisuikaleet, sienet ja anna kiehua vielä 15 minuuttia ilman kantta. Tarkista maku ja lisää silputtua persiljaa ja pavut. Tarjoile pienien paistettujen perunoiden kanssa.

Broilersuikaleita mandariinimarinadissa

Suomalainen broilerin filee (70%), vesi, kasviöljy, etikka, glukoosi, suola (1,0%), mausteet (valkopippuri, curry, paprika, sipuli, selleri), aromit (mandariini, kurkuma, mustapippuri, appelsiini, sitruuna), maltodekstriini (maissi), stabilointiaineet (E450, E451), hiivauute, sakeuttamisaineet (E412, E415), happamuudensäätöaine (E330), säilöntäaineet (E202, E211, E262).