22.1.2008

Korkean paikan leiritystä

Olin viikonloppuna korkean paikan leirillä Saariselällä. Kaikin puolin onnistunut leiri. Mieleen jäävä sisällöltään mutta erityisesti, koska saattoi olla ainoa mahdollisuus tänä talvena nähdä lunta ja tuntea jalan alla pakkaslumen narskunta.

tunturi.pngJos meno jatkuu tämmöisenä, emme tule kokemaan vastaavaa, siis puolen metrin lumipeitettä enää täälläpäin Suomea kuin sattumalta ja poikkeustalvina. Olemme siis täysin riippuvaisia Lapin olosuhteista. Olen vähän ihmetellen aprikoinut, onko lehdistä lukemissani uutisissa valtavista investoinneista Lapin matkailuun mitään järkeä.

Kun nyt ajattelen asiaa uudestaan, on selvää, että Lapin talvimatkailulla tulee olemaan huikea kysyntä. Meille suurille ikäluokille maaseudulta, jotka nyt laahustamme vesisateessa tammikuussa kaupungeissa, muistot 1950-luvun lumitalvista (olivathan ne semmoisia?) ovat niin kamalan kaihoisia. Lumi on geeneissä.

Mutta yksi suuri musta aukko Lapin matkailussa on. Matkustaminen. Lentoyhtiöt, ovatpa ne sitten Kansallisia Yhtiöitä tai skandinaavien tyttäriä, ovat ottaneet lähtökohdakseen tarjota niin vähän lentoja, että varmaan kaikki koneet ovat täynnä maksimihinnalla. Tämä tekee asian aivan mahdottomaksi. Tavallisen ihmisen lompakko ei näitä leirejä kestä.

Eikö ole mitään mahdollisuutta kenellekään yrittää murtaa tätä kehää? Jos olisin viime viikonloppunakin vielä varannut lennon Helsingistä Turkuun, olisin saanut suorittaa sen bussilla! Lento peruutettu.

Palataanpa vielä olutkeskusteluun. Lapissa tarjoavat auliisi sitä omaa Kultaansa. Makuasioista ei sovi kiistellä, mutta mitä ne ovat tehneet sille juomalle, joka ennen muinoin mainiosti itseään tunturipurojen raikkaudella. Nyt se lienee tehty Nokian veteen – ei se ainakaan oluelle maistu! Sen sijaan vuosi vuodelta osaavat laittaa poroa aina vaan paremmin ja paremmalla mielikuvituksella.

7 kommenttia “Korkean paikan leiritystä”

  1. Lyrisch Tragisch Tenor:

    Eikös tässä juuri ole muutama tällainen yrittäjä mennyt viime vuosina nurin. Flying Finn (vai mikä se oli) kuljetti kohtuuhinnalla ihmisiä lentoteitse Lappiin. Taisi vain taustajoukossa olla jotain kepuleita (en nyt tarkoita keskustapuoluetta) joiden toimesta homma hmm… meni nurin.

    Toivottavasti tulee joku uusi tukevammalta pohjalta yrittämään. Eikös eilen juuri iltapäivälehdet kertoneet jostain Suomen rikkaimmasta miehestä joka avasi lentoyhteyden Turku-Tampere-Oulu, vai mikä lie. Pikkuisen kun vielä jatkaisi lentelyään ylöspäin..

  2. yy:

    Oiskohan niin, että ihan kuin olutkaupassa, niin lentokaupassakin niitten halpojen tuotteitten myyminen on mahdollista vain, jos jotain myydään hyvälläkin katteella. Ja ihan oikeesti, olisiko ollut missään suhteessa järkevää lentää Helsingistä (Vantaalta) Turkuun? Ja olenkohan ymmärtänyt yhtään mistä tämä lumettomuus johtuu? Ne turhaakin turhemmat lentelyt Lappiin ja Thaimaahan ja Turkuun ja takaisin vaan lisäävät sitä ilmaston muutosta niin kuin myös turhaakin turhempi edestakainen seilailu suurilla laivoilla Itämeren saastumista. Laskitteko, Esko, paransitteko viikonloppuleirinne aikana kehittämillänne ajatuksilla maapallon ilmaston tilaa ja Lapin ja Turun lumitilannetta yhtä paljon kuin edestakaisten kalliiden lentojenne aikana niitä heikensitte?

  3. Esko:

    yy:n kysymys on niin viiltävä, ettei siihen voi vastata kuin että emme. Hävettää nyt näin jälkikäteen.

  4. uus´maalainen:

    Eskolle – eläköön siviilirohkeutesi ja siitä
    kertominen

    yylle – matkustatko vain virtuaalisti

    itseäni hävettää usein etukäteenkin

    EUko meidät nyt ruotuun laittaa

  5. taimi:

    Älkää tehkö niin ,kuin minä teen. Vaan niinkuin OPETAN.

    En kyllä usko mihinkään sääröksiin, ellei oma järki sano.
    Olin pitsalla ja tummalla oluella,sanoin tarjoilialle ihme ettei ole vanhuksia kielletty ravintolaan menosta.
    Tässä iässä teen ihan mitä haluttaa, en noudata terveys enkä muita ohjeita. Kivaa on niin kauan, kun “latva” vielä pelaa.

  6. yy:

    Uus´maalaiselle: En

  7. heikkilä:

    Makuasioita nämä olutasiat. Itse tykkään, että Lapin Kulta petrasi makuaan reippaasti vuosi pari sitten tehdyn reseptinmuutoksen ansiosta. Väri muuttui kauniimmaksi ja luonnettakin tuli vähän.

Jätä vastaus