Turun Lidingö
Turussa puhuttaa suunnitelma rakentaa Hirvensalon saaret a) täyteen b) tehokkaasti c) viimeinkin, vaihtoehdot puhujasta riippuen. Nyt pitää toimia, kun kaupunki on hävinnyt kilpailun rikkaista veronmaksajista ympäröivien pienempien kuntien imiessä heitä meheville tonteilleen.
Meitä martinmäkeläisiä Hirvensalo koskettaa pari kertaa päivässä. Autojono jyrää ainoalta sillalta mantereelle ja tukkii Stålarminkatumme aamulla puoleksi tunniksi, ja sitten toiseen suuntaan iltapäivällä neljän hujakoilla.
Perheellämme oli ilo saada asua kuusi vuotta Lidingössä, itsenäisessä kaupungissa Tukholman kainalossa. Niin, se on se saari, jonka rantaa Ruotsinlaivojen oikea kylki viistää viimeiset neljäkymmentä minuuttia ennen satamaan saapumista. Entisen ja palavasti kaivatun kotikaupunkimme nähtävyydet ovat Siljan Värtaniltakin näkyvä suurenmoisen kuvanveistäjän Carl Millesin tänä vuonna sata vuotta täyttävä kotiateljee Millesgården sekä Bosön urheiluopisto, Ruotsin Vierumäki. Ja kuuluisa on tietenkin Lidingöloppet, kolmen Ruotsin milin eli kolmenkymmenen kilometrin maastojuoksutapahtuma, suurin maailmassa, jonka satumaisen kauniin, mutta murhaavan raskaan reitin lähtöpaikka oli kilometrin päässä kotoamme (ja johon kerran ilmoittauduinkin heikkouden hetkellä – mutta flunssa pelasti joutumasta yli 30.000 juoksijan pitkän jonon jatkoksi).
Niin, pointti on se, että lähes jokainen lidingöbo selvisi noilta kuninkaan entisiltä laidunmailta päivittäin töihin Tukholman puolelle ja vielä takaisinkin. Yhden sillan kautta. Ilman ruuhkia.
Hirvensalon saaret ja Lidingö ovat kooltaan jotakuinkin yhtä isoja, mutta Lidingössä on asukkaita 40.000, Hirvensalossa nykyään 7000, muutaman vuoden päästä 18.000. Lidingön asukkaiden keskitulo on Ruotsin toiseksi korkein. Voisiko Hirvensalo olla Turun Lidingö?
Mitä, jos kaupungin kaavoittajat ja johtavat poliitikot tekisivät pienen kevätretken Silja Europalla sekä busseilla 69 ja 203 paratiisillisen vehreään saarikaupunkiin?
tammikuu 25th, 2008 at 14:13
Mikä ettei Hirvensalosta voisi Turun Lidingöä tulla. Kummassakin on jopa oma laskettelukeskus.
Martinmäessä asuessamme suunnittelimme monesti kaupunkimaista laskettelupäivää: sukset kainalossa bussilla Hirvensaloon, muutama tunti rinteessä ja bussilla Hugoon afterskitä viettämään. Toteuttamatta vaan jäi – mutta ideaa saat vapaasti käyttää.
Vaan itse asiasta: Hirvensalon mahdollisuudet Lidingön kaltaiseksi asuinparatiisiksi ovat tainneet jo mennä. Enemmän saaren suunnalta kuuluu nykyään negatiivisia uutisia kuin positiivisia.
Tulee mieleen Kuopiossa sijaitseva Petosen lähiö, jota 90-luvun alussa kehua retostettiin kuin Asterix-kirjojen Jumaltenrantaa. Tänä päivänä se lienee Kuopion pahimpia alueita erilaisten sosiaalisten ongelmien ja rikollisuuden suhteen.
tammikuu 25th, 2008 at 15:02
Siis a) rupusakki siirretään Hirvensaloon b) rupusak ki jätetään Turkuun c) viimeinkin
tammikuu 25th, 2008 at 15:09
Ei kai tuohon mitään a,b,c vaihtoehtoja tarvita: täyteen tehokkaasti viimeinkin. Se on kaupunkisuunnittelun päivän trendi.
Ensin söhlätään alue täyteen kaupunkisuunnittelun toimesta ja sitten sosiaalitoimi siivoaa jäljet.
Lidingöstä löytyy myös suomeksi selostusta Wikipediasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Liding%C3%B6
Aika kamalat sillat… Sopivan pittoreskit Turkkuseen…
tammikuu 27th, 2008 at 23:52
Etelä-Hirvensalo on jo melko täyteen buukattu uusiorakennuksilla. Silti alueella ei vieläkään ole kunnollista ruokakauppaa, pientä sellaista siis. Satavan kyläkauppaan on kilometrejä, samoin K-superiin laskettelurinteen luona. Moikoisten “ostoskeskusta” ei lasketa, sitä paitsi kaukana sekin on. Eli infra on vajaa kaikin puolin tältäkin osin.