Veturi yskii
Tammikuun 22. oli tärkeä eurooppalainen merkkipäivä, joka kuitenkin jäi kovin vähälle huomiolle. Suomessa ei silmään osunut ainuttakaan uutista siitä. 22.tammikuuta nimittäin tuli kuluneeksi 45 vuotta siitä, kun Saksa ja Ranska solmivat Elysée –sopimuksen suhteidensa pohjaksi. Sopimus oli alkuaan kehys Saksan ja Ranskan kahdenvälisille poliittisille suhteille ja eräänlainen korvike sille, että laajempaa eurooppalaista poliittisen yhteistyön järjestelmää ei saatu aikaan.
Mutta Elysée –sopimus loi myöhemmin käytännön pohjan Saksan ja Ranskan yhteistyölle monilla tasoilla. Se ulottuu esimerkiksi virkamiesvaihtoon hallintojen välillä. EU:n kannalta Elysée –sopimus on luonut pohjan kaksoisjohtajuudelle tai tandemille tai integraation veturille. Sitä on luonnehdittu monilla nimillä.
Kaikki eivät aina ole olleet tyytyväisiä tandemiin. Totta on, että Saksa ja Ranska ovat keskenään hakeneet ratkaisuja, jotka sitten on arvovallalla jyrätty läpi unionissa. Siinä ei jäsenmaiden tasa-arvoisuus aina ole ollut päällimmäisenä mielessä. Mutta toisaalta, moni ratkaisemattomalta näyttänyt pulma on tätä kautta löytänyt ratkaisunsa.
Perinteisesti tandemiin kuuluvat säännölliset valtionpäämiesten tapaamiset. Nyt ei. Asiat eivät ole aivan tolallaan, kun 45-vuotisjuhlaa vetivät Saksan valtiosihteeri ja Ranskan apulais-Eurooppaministeri. Juuri nyt sitä tandemia kaivattaisiin antamaan puhtia Euroopan unionille. Italia on taas kerran sekasorrossa eikä Briannian politiikkakaan aivan selkeätä ole. Nyt sitä kaksoisjohtajuutta tarvittaisiin.
Angela Merkel ja Nicolas Sarkozy eivät ole löytäneet toisiaan, niin kuin on tapana sanoa. Kemiat eivät taida toimia. Kipein hankauskohta taitaa olla suhtautuminen Talous- ja rahaliittoon. Merkel aitoon saksalaiseen perinteeseen nojaten näkee punaista, kun joku ottaa esille EMU:n poliittisen päällystakin tarpeen. Saksalaisille poliittisille johtajille valuutan poliittinen riippumattomuus on pyhä asia. Historia puhuu.
Sarkozy puolestaan otti euron poliittisen päällystakin tarpeen esille jo vaalikampanjassaan ja Ranska on pitänyt asiaa esillä jatkuvasti. Mieleen tulee vuosi 1989, kun EMU:a pantiin raameihin. Kohlin mielestä rahapolitiikka on liian arvokas asia annettavaksi holtittomien poliitikkojen hoitoon kun taas Mitterandin mielestä rahapolitiikka on liian tärkeä asia jätettäväksi kasvottomien byrokraattien hoitoon. Kohl sai tahtonsa läpi.
Suomessa tämäkin asia on hoidettu fiksusti: tosin kasvottomien byrokraattien suuntaan ollaan menossa Suomen Pankin johtokunnassa, Saksan mallin mukaan siis.
Jätä vastaus