Olen viime aikoina, parin viime päivän aikana erityisesti, iloinnut Kannuvalimossa käydystä huikean laadukkaasta keskustelusta. Aiheesta riippuen on syntynyt jännittäviä taistelupareja ja mukaan on liittynyt kommentoijia runsain mitoin. Huuli on lentänyt, samoin tulikivenkatkuiset kuittailut. Sellainen tuo nautintoa paitsi keskustelun virittäjälle, myös keskustelijoille ja lukijoille.

Keskustelu on ollut niin innostavaa, että olen lähettänyt vinkkejä jopa pääkaupunkiseudulle: hei, täällä keskustellaan! Turun suunnalla kun semmoista ei harrasteta, ainakaan mediassa. Kun ei ole mediaa, jossa keskustella.

Kadehdinkin (kyllä!) Hesaria kun siinä voidaan vääntää niin pääkaupunkiseudun kuin valtakunnankin asioista. Ja Uusi Suomikin on löytänyt roolinsa. Se on ennen kaikkea keskustelumedia. Kun vaikkapa sanat Mannerheim, homo ja Ilaskivi lyödään yhteen, ei voi syntyä kuin värikästä keskustelua…

Tekisi mieli kommentoida Turun rakentamista, kulttuuripääkaupunkihankkeen etenemistä/etenemättömyyttä, sen johtajan valitsemista jne. Niin, että sellaiseen osallistuisi paljon väkeä niin kuin edistyneemmissä medioissa on tapana.

Odotankin (taas) jännityksellä Turun Sanomien päätoimittajanimitystä. Jos vaikka löytyisi semmoinen, joka ymmärtää vuorovaikutteisuutta.

PS. Kannuvalimon lisäksi Turun asioista, mm. urheilusta, keskustellaan innolla Nikkola Mediassa.

Euroopan unioni on saanut kommunistin valtionpäämieheksi. Tästä lähtien siis huippukokouksissa istuu vahvasti porvarienemmistöläisessä porukassa yksi Moskovassa koulutettu kommunisti. Alkaako tästä kommunistien vyörytys EU:ssa?

Kyproslaiset äänestivät maansa presidentiksi kommunistin, Demetris Christofiaksen. Tämä ei ole varsinainen yllätys, sillä tässä tasavallassa kommunistinen puolue AKEL on perinteisesti ollut maan suurin puolue. Se on sitä parhaillaankin. Kypros on sikälikin erikoinen tapaus, että siellä presidentti on samalla pääministeri. Ei siis ole kahden lautasen ongelmaa!

Tuskin on myöskään vallankumouksen leviämisen ongelmaa EU:n sisällä. Christofias valittiin tehtävään siinä tarkoituksessa, että turkkilainen ja kreikkalainen osa jaettua valtiota pääsisivät edes puheväleihin jaon ylittämiseksi.

Uusi presidentti sanoi kampanjassaan, että hänellä ei ole aikomustakaan muuttaa maansa talouspolitiikan linjaa. Hän sanoi ei olevansa euroskeptikko vaan eurotaistelija: hän pyrkii parantamaan maansa asemaa EU:ssa. Kyprosta tuntevat analyytikot ovat luonnehtineet häntä lähinnä eurooppalaiseksi sosialidemokraatiksi  poliittiselta linjaltaan.

Mutta onhan se kiehtovaa ajatella, että EU:ssa on nyt yksi kommunisti valtionpäämiehenä!

Minua on koko viikonlopun vaivannut perjantai-illan puoli yhdeksän uutisissa ollut juttu radikaalin islamilaisuuden leviämisestä netin kautta myös Suomeen. Korviini jäi soimaan eritoten meille puuhattavan islamilaisen puolueen vetäjän Abdullah Tammen lausuma, jossa hän korosti taliban –liikkeen positiivista vaikutusta rikollisuuden vähenemiseen Afganistanissa talibanien vallan alla.

Saattaa olla totta, ja varmaan onkin, mutta talibanien valta toi kyllä mukanaan jokseenkin paljon seurausilmiöitä, joita suomalaisessa yhteiskunnassa kasvaneen on mahdoton pitää yhtä positiivisina asioina. Voisiko asian ilmaista niin, että rikollisuuden vähenemisen yhteiskunnalliset ja inhimilliset kustannukset olivat aika korkeat.

Mutta eniten minua askarruttaa lähetystöneuvos Kirsti Westphalenin jakso uutisissa. Uutisjutun pohjana oli havainto, että konservatiiviset islamin tulkinnat leviävät nyt Suomeenkin netin kautta. Tämä on mielestäni kovinkin hälyttävä uutinen seurausvaikutuksiltaan.

Westphalenilla oli meille antaa kovin lohdullinen kuva tilanteesta: Suomessa ei ole tällä hetkellä terrorismin tai väkivaltaisten liikkeiden uhkaa. Vaikka näin olisikin,  ja varmaan onkin,  harmaa vyöhyke terrorismin ja Westphalenin ehdottamien ääriliikkeiden torjumiskeinojen, siis kotouttamisen, kielenopetuksen ja sosiaalistamisen,  välillä on iso. Kyllä minä ja varmaan moni mukin on huolestunut uusien ilmiöiden ja niiden aiheuttamien reaktioiden vaikutuksista.

Tässä asiassa, joka vasta on nousemassa suomalaisen yhteiskunnan asialistalle, viranomaisten on syytä antaa meille uskottava ja mahdollisimman realistinen kuva alusta alkaen.  Vuonna 2008 ei enää rauhoittavalla vakuuttelulla uskottavuutta hankinta, päinvastoin. Jos viranomaiset eivät anna huolenaiheisiin realistiselta kuulostavia vastauksia, hakevat ihmiset niitä itse ja seurauksista ei kukaan vastaa.

Uutta viranomaiskulttuuria, kiitos!

Viime vuonna tähän aikaan olin Antti Vahteran ja Skandimania-kirjatiimin kanssa Islannissa seuraamassa Food&Fun –kilpailua. Tai paremminkin kilpailun loistavaksi tunnettua tunelmaa.

Nyt ei päästy paikalle, mutta asia kiinnosti siinä määrin, että kaivoin tuloksia esille netistä. Jos vaikka meillä taas olisi menestystä, voittihan Kai Kallio viime vuonna. Mutta ilmeisesti Suomella ei ollutkaan edustusta nettisivuista päätellen. Micke Brjörklundin piti olla Suomen mandaatilla?!

Voitto meni Norjaan, toteavat tiedotusvälineet islanniksi. Kisan voitti Geir Skeie. Nimi kannattaa painaa mieleen. Geir edustaa Norjaa myös seuraavassa Bocuse d’Or-kilpailussa Lyonissa tammikuussa 2009.

Suomalaiset nimikokit Matti Romppanen (Chez Dominique, Kultainen kauha 2006 -voittaja jne.) ja samassa ravintolassa työskennellyt Tero Siltanen perustavat kesällä Barcelonan keskustaan skandinaavista ruokaa tarjoavan Routa-ravintolan. Hieno homma, näin sitä tehdään vientitoimintaa! Harmillista, että samalla aivovientiä. Roudan sivujen etusivu jo lupaa hyvää.

Hesarin netissä tänään:

”Suurina kulinarismin ystävinä tunnetut ranskalaiset haluavat keittotaidolleen historiallista tunnustusta. Ranskan presidentti Nicolas Sarkonzy ilmoitti lauantaina, että hän aikoo saada ranskalaisen ruuan Unescon maailmanperintölistalle.

“Meillä on maailman paras ruokakulttuuri. Olen laittanut vireille aloitteen, että Ranskasta tulee vuonna 2009 ensimmäinen maa, jonka gastronomisesta perinnöstä tulee osa maailman perintöä”, Sarkozy sanoi Pariisin vuotuisessa maatalousnäyttelyssä.”

Suomessa vaan ihmetellään onko meillä ruokakulttuuria. Ja jos, niin minkämoista!

Aloitin eilen luontokuvaajan urani tallentamalla kiinnostavaa luontotapahtumaa kännykkäkameraani.

Tässä tietokoneen äärellä istuessa ruudulle ponnahtaa erilaisilla syötteillä katkeamattomana virtana toinen toistaan julmempia uutisia.

Joskus on hyvä nostaa katseensa ruudulta ja huomata mitä luonnossa tapahtuu. Siellä tapahtuu – ja jopa ihan lähellä.

Oman työpöytäni edessä oleva ikkuna avautuu kattotasanteelle Turun ydinkeskustassa. Olen jo pitempään kiinnittänyt huomiota tasanteella lojuviin variksenhöyheniin ja –raatoihin. Viimeksi mainittujakin on esillä silloin tällöin.

Eilen havaitsin mistä niitä tulee. Paikalle lentää haukka, tappaa, raatelee ja lentää lopuksi saaliineen rauhallisempaan ruokailupaikkaan, ellei sitten syö ikkunani alla, kuten monesti on tehnyt luurangoista päätellen.

PS. Tässä korttelissa on parikymmentä ravintolaa eri kohderyhmille, miksei siis yhtä myös kaupunkihaukoille…

Onkohan ruoka menettänyt seksikkyyttään mediassa kun tuntuu siltä, ettei juttu oikein luista. Kun pari vuotta sitten veivattiin väsymykseen asti suomalaisen ruoan kansainvälisesti kohtaamaa arvostelua ja siitä lähti liikkeelle varsin rivakasti värikäs keskustelu, tuntuu nyt, ettei mikään saa mediaa liikkeelle.

Marinoidusta lihasta sikisi pieni liikehdintä. Ylen aamu-tv:ssä ja Turun Sanomissa oli vetoomuksen alullepanijan Petri Hollménin haastattelu, mutta muualla on lähinnä tyydytty toteamaan tilanne tyyliin ”hoh-hoh-hoijaa”.

Finfoodin tiedotteen mukaan kaupassa, esim. Espoon Iso-Omenan Citymarketissa koetaan marinoidun lihan buumin jo menneen ja marinoimattoman lihan myynnin nousevan. Jopa niin, että broilertuotteista jo kolmannes on marinoimatonta. Hesarin netissä taas todetaan, että 87% kaikesta broilerinlihasta myydään marinoituna. Tieto perustuu AC Nielsenin tilastoihin. Mutta samalla tehdään hämmästyttävä johtopäätös: Maustamaton liha on luultua yleisempää! Alas on suomalaisessa gastronomiassa vajottu. Hämmästellä täytyy miten kummassa ihmiset pärjäävät Ranskassa, Italiassa ja vaikkapa Espanjassa ilman suojakaasuun pakattua valmiiksi marinoitua lihaa.

Kovin oli hengetöntä myös Optiossa (3/08) Kulinaarinen kohtaaminen –otsikon alla käyty keskustelu Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtaja Raili Koroman ja maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan välillä.

Juttu kulki kliseiden tasolla. Samojen terveys-, puhdas luonto yms. fraasien tasolla liikuttiin, jälleen. Tuntuukin siltä, että pallo on nyt suosiolla annettu MTK:lle ja maa- ja metsätalousministeriölle. Kenelläkään muulla ei tunnu olevan mitään sanottavaa. Mutta sehän ei ole MTK:n ja MMM:n ongelma! Nopeat syövät hitaat.

Pitää edelleen hioa kynsiä ja terottaa kynää täällä Kannuvalimossakin jos jutut menevät Anttilan lausuntojen tasolle. Option jutussa hän intoili: ”Miksi me suomalaiset enää oliiviöljyä edes käytämme, kun meillä on upeaa kylmäpuristettua rypsiöljyä omasta takaa?”

Ei voi olla kuin samaa mieltä Raili Koroman kanssa: olisiko maulla jotain tekemistä asian kanssa!

Niin siinä sitten kävi, Kosovo-asiassa. Euroopan unioni sai aikaan yhteisen kannan, jonka mukaan kukin jäsenmaa saa oman tahtiin tunnustaa tai olla tunnustamatta juuri itsenäistynyttä Kosovoa. Komissio kuitenkin sai luvan käyttää yhteisiä varoja Kosovon kehitykseen.

Euroopan unioni siis epäonnistui puhumaan yhteisellä äänellä itsensä kannalta erityisen tärkeässä asiassa. Kosovo on ollut unionin erityisessä suosiossa ja toimenpiteiden kohteena. Se on avain laajenemiseen Länsi-Balkanin suuntaan. Epäonnistuminen on arvovaltatappio.

Tiedän ainakin yhden paikkakunnan, jossa tapahtunut saa aikaan riemukasta oloa. Se paikka on Moskova. Saatiin jälleen osoitus siitä, että Euroopan unionia ei tarvitse ottaa vakavana kansainvälisenä toimijana. Kansalliset edut ja historiat lyövät läpi ainakin kun eteen tulee vakava paikka. Tämä on mieluisa havainto samaan aikaan kun unioni tarjoaa halukkuuttaan aloittaa neuvottelut uudesta sopimuksesta Venäjän kanssa.

Venäjälle ja monille Neuvostoliiton osavaltioille Kosovon tapaus onkin vakava paikka. Maissahan on lukuisia itsenäistymiseen pyrkiviä alueita, jotka toivovat Kosovon menestyksestä mallia ja tukea omille asioilleen. Nyt kävi ilmi, ettei EU:sta ole irti pyrkiville alueille painavaa tukea, kun edes Kosovo ei sitä saanut.

Meidän vähäisimpien unionimaiden kannalta on syytä panna merkille, että ensimmäisinä tunnustuksesta päättivät suuret EU:n jäsenmaat. Siis maat, joiden arvovalta olisi voinut painostaa jäsenmaita yhtenäisyyteen. Mutta sitä halua niillä ei ollut.

Avoin kysymys on, mitä tästä seuraa unionille. Jo aikaisemmin syksyllä muistutin kannussa, että edellinen Kosovon kriisi 1990-luvun sai aikaan ryhdistäytymisen, joka johti puolustusulottuvuuden rakentamiseen.

Onko seuraava askel, että ulkopolitiikan linjanvetojen yksimielisyysvaatimus saa vihdoinkin väistyä ja tälläkin sektorilla ryhdytään tekemään päätöksiä enemmistöllä?

Marraskuun 27. päivä viime vuonna kirjoitin Kannuun otsikolla ”Kosovo, taas”. Nyt asia sitten ajankohtaistui. Kosovo julistautui eilen itsenäiseksi. Hyvin tilannetta kuvaa, että itsenäisyyttä juhlittiin Albanian lipun alla.

Suomi on vähän niin kuin kummisetä uudelle valtiolle. Toinen kummi onkin sitten Amerikan Yhdysvallat. Suomen läsnäolo käynnistyi 1999 Ahtisaaren roolilla kun hän poisti kuvioista serbihallinnon ja etenkin Slobodan Miloševićin. Ahtisaari palasi asiaan uudestaan 15 vuotta myöhemmin ja johti itsenäistymismallin laatimista. Ja toimipa Harri Holkerikin alueella.

Kosovo on kaikkea muuta kuin valmis itsenäisyyteen. Järjestystä valvovilla EU:n turvallisuusjoukoilla on nyt neljän vuoden pesti. EU laittaa rahaa 40 miljardia euroa ikään kuin huomenlahjaksi jo olemassa olevan tuen lisäksi. Yhdysvaltojen panoksesta en tiedä.

Kosovolla ei ole ruusuista tulevaisuutta. Sen kansantulo henkeä kohti on 1100 euroa (Suomi 32 000). Virallinen työttömyys 42%. Kun ihmisten kuitenkin on jollakin tapaa elettävä, voi helposti kuvitella, että elannon hankkimiseen käytettään ei-tilastoitavia keinoja.

Kosovo tulee olemaan pitkään eräänlainen EU:n siirtomaa, vähintäänkin huoltohallintoalue. EU -tuki pyrkii pitämään ihmisiä hengissä ja saamaan taloutta liikkeelle. Eikä tässä vielä kaikki: EU:n täytyy myös pistää pystyyn demokraattinen hallinto maassa ja varautua sen ylläpitämiseen, vuosiksi.

Kosovon tunnustamisesta aiheutuu kansainvälisiä jännitteitä, joita ei uskalla edes arvioida. Presidentti Putinin viime viikon tiedostustilaisuus puhuu puolestaan. Toivotaan kumminkin kosovolaisille menestystä.

Toivotaan menestystä myös kummisetä-Suomelle. En kadehdi Ilkka Kanervaa, ETYJin puheenjohtajamaan ulkoministeriä, onnea ja menestystä valitulla tiellä.

Moni asia maailmassa niin sanotusti ottaa päähän. Minua ottaa päähän muun muassa suomalaisten tiedotusvälineiden tapa raportoida Yhdysvaltain presidentinvaalin ns. ennakkovaalien tuloksista. Ensinnäkin ottaa päähän, että niistä tehdään esim. YLEn erinomaisissa TV-uutisissa pääuutinen! Kyse on kumminkin Yhdysvaltain pääpuolueiden sisäisestä valintaprosessista.

Tämä vain kuvaa amerikkalaisesta ylivallasta tiedotusmaailmassa. Jos joku on uutinen USA:ssa, täytyy sen olla myös Suomessa. Mutta vielä enemmän ottaa päähän raportoinnin sisältö. Meille kerrotaan, kuinka monta prosenttia Obama sai siinä ja tässä osavaltiossa. Eihän se kerro mitään tilanteesta. Miksei TV:n toimitus saman tien tee taulukkoa, jossa esitetään, kuinka monta ns. delegaattia kuullakin on ja mikä on se raja, jolloin joku on ylittänyt puolet vaadituista delegaateista.

Onneksi on New York Timesin nettilehti. Se kertoo torstaina, että Clintonilla on 885 sitoutunutta delegaattia kun taas Obamalla on niitä koossa 916. Voittoon tarvittava määrä on 2025. Kumpikaan ei siis saa vaadittavaa enemmistöä esivaalikierroksella. Ratkaisu jää sen varaan, kuinka loput 796 kokousedustajaa, ns. superdelegaatit, jotka ovat paikalla muilla ansioilla. He ovat puolueen johtohenkilöitä ja muulla tavalla valittuja.

Minusta olisi selkeämpää kertoa meille, kuinka monta edustajaa kullakin on potissaan kuin valistaa, kuinka monta prosenttia äänistä ehdokkaat saivat esimerkiksi Pohjois-Dakotan osavaltiossa. Delegaattien määrä ratkaisee. Ongelma on sekin, että vaalimenettelyt vaihtelevat osavaltioittain.

Yleinen arvelu on, että jäljellä olevista osavaltioista ensi kuun alussa valittavat Texas (228 delegaattia) ja Ohio (161 delegaattia) ratkaisevat kisan. Niissä Clinton voi tasoittaa pelin tai Obama repäistä ratkaisevan suuren eron. Ehdokkaaseen sitoutumattomat delegaatit aikanaan puoluekokouksessa helposti asettuvat voittajavankkureihin.

Mutta muistetaan kumminkin, että kyse on esivaalista. Kuka lopulta voittaa koko kisan, on toinen juttu. Ja muistetaan, että alle puolet amerikkalaisista äänestää, joten pressaksi pääsee suurin piirtein sillä ääniosuudella koko äänestäjäkunnasta, jonka Kepu tai Kokoomus tai demarit saavat eduskuntavaaleissa, vähän yli 20 prosentilla. Korkeimman oikeuden päätös on sitten se lopullinen sinetti!