Yhteisellä äänellä yhteistä politiikkaa?
Niin siinä sitten kävi, Kosovo-asiassa. Euroopan unioni sai aikaan yhteisen kannan, jonka mukaan kukin jäsenmaa saa oman tahtiin tunnustaa tai olla tunnustamatta juuri itsenäistynyttä Kosovoa. Komissio kuitenkin sai luvan käyttää yhteisiä varoja Kosovon kehitykseen.
Euroopan unioni siis epäonnistui puhumaan yhteisellä äänellä itsensä kannalta erityisen tärkeässä asiassa. Kosovo on ollut unionin erityisessä suosiossa ja toimenpiteiden kohteena. Se on avain laajenemiseen Länsi-Balkanin suuntaan. Epäonnistuminen on arvovaltatappio.
Tiedän ainakin yhden paikkakunnan, jossa tapahtunut saa aikaan riemukasta oloa. Se paikka on Moskova. Saatiin jälleen osoitus siitä, että Euroopan unionia ei tarvitse ottaa vakavana kansainvälisenä toimijana. Kansalliset edut ja historiat lyövät läpi ainakin kun eteen tulee vakava paikka. Tämä on mieluisa havainto samaan aikaan kun unioni tarjoaa halukkuuttaan aloittaa neuvottelut uudesta sopimuksesta Venäjän kanssa.
Venäjälle ja monille Neuvostoliiton osavaltioille Kosovon tapaus onkin vakava paikka. Maissahan on lukuisia itsenäistymiseen pyrkiviä alueita, jotka toivovat Kosovon menestyksestä mallia ja tukea omille asioilleen. Nyt kävi ilmi, ettei EU:sta ole irti pyrkiville alueille painavaa tukea, kun edes Kosovo ei sitä saanut.
Meidän vähäisimpien unionimaiden kannalta on syytä panna merkille, että ensimmäisinä tunnustuksesta päättivät suuret EU:n jäsenmaat. Siis maat, joiden arvovalta olisi voinut painostaa jäsenmaita yhtenäisyyteen. Mutta sitä halua niillä ei ollut.
Avoin kysymys on, mitä tästä seuraa unionille. Jo aikaisemmin syksyllä muistutin kannussa, että edellinen Kosovon kriisi 1990-luvun sai aikaan ryhdistäytymisen, joka johti puolustusulottuvuuden rakentamiseen.
Onko seuraava askel, että ulkopolitiikan linjanvetojen yksimielisyysvaatimus saa vihdoinkin väistyä ja tälläkin sektorilla ryhdytään tekemään päätöksiä enemmistöllä?
helmikuu 19th, 2008 at 13:44
Esko, hyvin kiteytetty. Yksimielisyysvaatimuksesta enemmistöpäätöksiin on avainkysymys, jos EU haluaa vaikuttaa maailman asioihin ja sitä kautta omien kansalaistensa turvallisuuteen.
helmikuu 21st, 2008 at 21:49
Kirjoitin tämän bloggauksen jälkeisessä jutussa ruokakeskustelun vähäisyydestä. Vielä enemmän kuin se hämmästyttää, ettei tämä Kosovo-keskustelu ota yhtään tuulta purjeisiin Suomessa. Siinä kun piilee vahva ulkopoliittinen miinakin.
Tai ehkä juuri siksi.
helmikuu 24th, 2008 at 12:39
Eu:sta näyttää tulevan vain suurien maiden pyörittämä kerho, jossa pienille kehittyneille maille jää vain maksajan osa. Tätäkö todella halusimme kun EU:hun liityttiin?
Ainoa hyvä puoli näin populistin kannalta on tuo yhteinen euro, joka helpottaa reissaamista EU:n alueella, paitsi tietenkin Ruotsissa, jossa itse useimmiten reissaan, että se siitäkin hyödystä.
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että pienet maat ovat suostuneet enemmistöpäätöksiin menemiseen. Tottakai ymmärrän, että yksimielisten päätösten saaminen on usein mahdotonta, mutta suora “enemmistön kanta ratkaisee” on myös vastoin oikeustajuani. EU on kuitenkin yhdistelmä itsenäisiä valtioita. Ei tämä ole mikään osakeyhtiö. Ehkä hallitus näin ajatteleekin, ehkä näihinkään päätöksiin ei voi puuttua?
Jos päätökset menevät vain suurten maiden koplauksilla sinulle-minulle -linjalla, niin totta kai se tuntuu väärältä. Tässä on ollut jo vaikka kuinka monta hanketta, jossa pienten yli on marssittu, ei kai yksi Kosovon tunnustamisprosessi ole sen kummempi.
Yhteisiä varoja Kosovoon saadaan kuitenkin käyttää, siihen saa tietenkin pienetkin EU maat osallistua.
Pääministerikin jossain ylikävelyssä mainitsi, että on parempi olla mukana päättämässä kuin ulkona päätöksenteosta, mutta kyllähän tuo tuntuu, että ollaan mukana myötäilemässä ennemmin kuin päättämässä.
Oliskohan jo aika erota EU:sta, tai olisikohan EU:n jo aika hajota?