Ruokajuttu ei luista
Onkohan ruoka menettänyt seksikkyyttään mediassa kun tuntuu siltä, ettei juttu oikein luista. Kun pari vuotta sitten veivattiin väsymykseen asti suomalaisen ruoan kansainvälisesti kohtaamaa arvostelua ja siitä lähti liikkeelle varsin rivakasti värikäs keskustelu, tuntuu nyt, ettei mikään saa mediaa liikkeelle.
Marinoidusta lihasta sikisi pieni liikehdintä. Ylen aamu-tv:ssä ja Turun Sanomissa oli vetoomuksen alullepanijan Petri Hollménin haastattelu, mutta muualla on lähinnä tyydytty toteamaan tilanne tyyliin ”hoh-hoh-hoijaa”.
Finfoodin tiedotteen mukaan kaupassa, esim. Espoon Iso-Omenan Citymarketissa koetaan marinoidun lihan buumin jo menneen ja marinoimattoman lihan myynnin nousevan. Jopa niin, että broilertuotteista jo kolmannes on marinoimatonta. Hesarin netissä taas todetaan, että 87% kaikesta broilerinlihasta myydään marinoituna. Tieto perustuu AC Nielsenin tilastoihin. Mutta samalla tehdään hämmästyttävä johtopäätös: Maustamaton liha on luultua yleisempää! Alas on suomalaisessa gastronomiassa vajottu. Hämmästellä täytyy miten kummassa ihmiset pärjäävät Ranskassa, Italiassa ja vaikkapa Espanjassa ilman suojakaasuun pakattua valmiiksi marinoitua lihaa.
Kovin oli hengetöntä myös Optiossa (3/08) Kulinaarinen kohtaaminen –otsikon alla käyty keskustelu Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtaja Raili Koroman ja maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan välillä.
Juttu kulki kliseiden tasolla. Samojen terveys-, puhdas luonto yms. fraasien tasolla liikuttiin, jälleen. Tuntuukin siltä, että pallo on nyt suosiolla annettu MTK:lle ja maa- ja metsätalousministeriölle. Kenelläkään muulla ei tunnu olevan mitään sanottavaa. Mutta sehän ei ole MTK:n ja MMM:n ongelma! Nopeat syövät hitaat.
Pitää edelleen hioa kynsiä ja terottaa kynää täällä Kannuvalimossakin jos jutut menevät Anttilan lausuntojen tasolle. Option jutussa hän intoili: ”Miksi me suomalaiset enää oliiviöljyä edes käytämme, kun meillä on upeaa kylmäpuristettua rypsiöljyä omasta takaa?”
Ei voi olla kuin samaa mieltä Raili Koroman kanssa: olisiko maulla jotain tekemistä asian kanssa!
helmikuu 21st, 2008 at 9:28
Nyt Visa kerrot selkokielellä suomeksi mitä tai mikä on m e d i a s e k s i k ä s .
helmikuu 21st, 2008 at 11:54
Vastaan Visan puolesta. Media = tiedotusväline. seksikäs = kiihottava.
Mediaseksikäs = tiedotusvälineitä kiihottava. Siis että Ruususen ja Vanhasen suhde saa iltapäiväplarit kiimoihinsa.
helmikuu 21st, 2008 at 12:26
Distinktioistahan tässä on kyse. Toiselle öljy = öljy, toiselle kylmäpuristettuja neitsytoliiviöljyjä on lukemattomia erilaisia.
Kiitos nettiadressin, ns. yleiseen tietoisuuteen alkaa murtautua ajatus siitä, että on muutakin kuin hunajamarinoitua. Tästä se lähtee, ehkä. Seuraavaksi sitten toivottavasti päästään keskustelemaan sen marinoimattoman lihan laadusta. Itse ostin Pirkan maustamattomia porsaansuikaleita, joille vetinen lihasilppu olisi ollut parempi termi.
Tulevan kauden uusia perunoita odotellessa…
helmikuu 21st, 2008 at 12:41
Öljyä en ole käyttänyt kuin rautapannujen pyyhkimiseen ja polkupyöräni kettinkeihin.
Voi käy kaikkeen tavallisessa “huushollissa2 kokit käyttäköön hienoissa resebteissään vaikka neisyt öljyjä.
helmikuu 21st, 2008 at 12:59
Valmiiksi suikaloidut marinoimattomat lihat ovat toisinaan melko huonossa hapessa kuten TP kommentoi. Johtuneeko koneellisesta leikkaamisesta tmv. joka jauhaa massaa mössöksi?
Itse leikkaan suikaleet yleensä itse isoimmista paloista tästä johtuen.
helmikuu 21st, 2008 at 13:08
… tarkoitin siis kuten TH kommentoi…
helmikuu 21st, 2008 at 15:57
Mukavaa, että Kannuvalimossa ruokajuttu luistaa!
- Kiitos Heikkilälle seksipulman ratkaisemisesta
- Kylmäpuristushan ei takaa laatua. Kylmäpuristettu oliiviöljy voi olla kuinka huonoa tahansa. Mutta vaikka rypsiä kuinka ja miten puristaisi, ei siitä saa kuin neutraalin makuista perusöljyä, jota toki sitäkin tarvitaan.
Tänään julkaistiin uutinen, että brolerintuotanto on pahoissa kannattavuusongelmissa. Ratkaisu on varmaan lurauttaa vähän marinadia lisää…
helmikuu 21st, 2008 at 22:04
Jätetään kokonaan se huonolaatuinen broileri tai sikasuikale ja ppaistetaan pelkkä marinadi pyhässä neitsytöljyssä.
Sen seurauksena silmäkulmassa vilkkuu sillä tavalla vielä saviisivuotiaana.