24.2.2008

Kokkiuutisia Islannista ja muualtakin

Viime vuonna tähän aikaan olin Antti Vahteran ja Skandimania-kirjatiimin kanssa Islannissa seuraamassa Food&Fun –kilpailua. Tai paremminkin kilpailun loistavaksi tunnettua tunelmaa.

Nyt ei päästy paikalle, mutta asia kiinnosti siinä määrin, että kaivoin tuloksia esille netistä. Jos vaikka meillä taas olisi menestystä, voittihan Kai Kallio viime vuonna. Mutta ilmeisesti Suomella ei ollutkaan edustusta nettisivuista päätellen. Micke Brjörklundin piti olla Suomen mandaatilla?!

Voitto meni Norjaan, toteavat tiedotusvälineet islanniksi. Kisan voitti Geir Skeie. Nimi kannattaa painaa mieleen. Geir edustaa Norjaa myös seuraavassa Bocuse d’Or-kilpailussa Lyonissa tammikuussa 2009.

* * *

Suomalaiset nimikokit Matti Romppanen (Chez Dominique, Kultainen kauha 2006 -voittaja jne.) ja samassa ravintolassa työskennellyt Tero Siltanen perustavat kesällä Barcelonan keskustaan skandinaavista ruokaa tarjoavan Routa-ravintolan. Hieno homma, näin sitä tehdään vientitoimintaa! Harmillista, että samalla aivovientiä. Roudan sivujen etusivu jo lupaa hyvää.

Yksi kommentti “Kokkiuutisia Islannista ja muualtakin”

  1. Maustepippuri:

    Niin, onnenpotkut taitaville osaajille Romppanen & Siltanen. Nämä kaverit ovat juuri niitä helmiä ja tekevät loistavaa suomikuvaa maailmalla.

Jätä vastaus