Silakkaa, mozzarellaa – ja dioksiinia
Olen pitkän painostuksen tuloksena saanut aikaan sen, että lähikaupastani saa puhvelinmaidosta tehtyä mozzarellaa. Niinpä eilenkin sitä syötiin hyvällä halulla kun italialaistyyppistä päivällistä perheen kanssa nautittiin.
Vaarallista elämää vietämme, silakkaakin on tällä viikolla syöty. Kummassakin on nimittäin dioksiinia.
The New York Timesin ruokasivujen RSS-syötteet lähettävät tietoa uusista jutuista päivittäin. Niinpä eilen jäin aluksi vaan ihailemaan hienoa kuvaa mozzarellasta juttua lukematta. Ajattelin jopa lähes ääneen, että ”tarttiskin kauppiaille vilauttaa aitoa mozzarellan kuvaa” kunnes aloin lukea uutista.
Puhvelinmaidosta tehdyn mozzarellan dioksiinipitoisuudet ovat EU:n syynissä ihan samalla lailla kuin silakka joku vuosi sitten. Myynti on romahtanut, puhvelitiloja suljettu ja kaaos melkoinen, onhan kyseessä yksi Italian gastronomian kirkkaimmista helmistä.
Hässäkän syynä lienee Napolin viimeaikaiset jäteongelmat ja siitä johtunut hallitsematon jätteiden poltto.
Viranomaiset, ministeri ja paikallinen MTK vakuuttelevat, että kyseessä tilapäinen häiriö jne.
Harmillista, totta kai, mutta jotenkin tunnen myös mielihyvää siitä, että ”sattuu sitä paremmissakin piireissä”. Suomea kun näissä ruoka-asioissa on viety kuin vierasta sikaa.
Saas nähdä kuinka käy. Aion nauttia niin silakasta kuin mozzarella di buffalasta vastakin hyvällä halulla. Kohtuudella…
Kuvana leike NYTimesin nettisivuilta
maaliskuu 29th, 2008 at 12:11
Vaikka koetan välttää ruokasnobbailua, ilmoitan mielipiteenäni, että mozzarella – tomaatti – basilikasalaatti on selkein esimerkki siitä, miten parhaat raaka-aineet ovat maun perusta. Oikea buffala, kypsät tomaatit (mieluiten Kaijan kasvihuoneesta), terhakas basilika, korkealaatuinen oliiviöljy, suoraan myllystä rouhaistu mustapippuri. Oikaiseminen minkä tahansa osa-alueen kohdalla aiheuttaa tämän aterian dramaattisen huononemisen. Buffala on hintansa väärtti, pakko tunnustaa. Toivottavasti hinta laskee dioksiinikohun seurauksena.
maaliskuu 29th, 2008 at 13:47
“Toivottavasti hinta laskee dioksiinikohun seurauksena”
Heh heh, juuri näin. Muutenkin toivoisi, että aikuiset ihmiset saisivat tehdä valintojaan vapaasti. Valistaminen dioksiinien riskeistä on OK mutta holhoaminen ja kieltojärjestelmien laatiminen ei.
maaliskuu 29th, 2008 at 14:34
Heikkilän ruokakuvaus oli niin makoisa, että sitä lukiessa syljeneritys lähti liikkeelle ja katse alkoi harhailla basilikanoksassa… Nams!
huhtikuu 1st, 2008 at 12:59
Kyllä, kuvaus on makoisa! Heikkilän jostain syystä sulkeissa mainitsemaa Kaijaa en tunne, mutta hänen tomaatteihinsa silti olen valmis uskomaan. Oliiviöljyyn en ole koskaan ihastunut. Ehkä en ole koskaan saanut oikein tuoretta ja hyvää ja siksi ihmettelen sen, oliiviöljyn, runsasta käyttöä. Mutta nams!
huhtikuu 1st, 2008 at 15:29
Tämä oliiviöljykysymys on niitä, joita ei voi selittää kuin sillä, että makuaisti oppii. Kukaan, joka on maistanut punaviiniä, homejuustoa, sinappia, olutta, oliiveja, (mämmiä!), silliä jne. ei ole ihastunut ensimmäisellä kerralla. Kun on jonkin aikaa opetellut, voi jäädä elinikäiseen koukkuun, usko vaan. Suosittelen raakaa metodia: suoraan pullosta pikkulusikalle vuoron perään muutamaa laatua ja ei kun maistelemaan. Ensin on pahaa kuin kalanmaksaöljy, mutta hiljalleen alkaa makunystyrä heräillä ja niin on oliiviöljy saanut taas uuden ystävän. Ja piru vieköön, tässäkin käy niin, että kalliimpi on parempaa…