Ankara reissu
Kolmelta viime yönä perillä Turussa, kolmentoista tunnin reissaamisen jälkeen. Mutta ei hassumpi kolmipäiväinen. Kansainvälisillä kursseilla tuppaa olemaan sekä hyvä että huono puoli: oppii paljon, mutta myös, kuinka vähän osaa ja tietää.
Olisi ollut varmaan ikävämpiäkin paikkoja muistuttaa siitä kuin Ankara. Ensikäynti Turkissa jätti vahvan muistijäljen: hymy. Kaikkialla hymyiltiin, niin tenniskentällä kuin ravintoloissa ja kaupoissa, kaduillakin. Aitoa, luonnollista auttamista, mainiota palvelua korkean kielimuurin ylitse iloisesti kiipeillen.
Kävelin eilen kaksi tuntia Ulusin keskeisen kaupunginosan mäenrinteitä ylös, alas. Basaari oli kuin oopperanäyttämö tenorisolisteineen ja värikkäine asuineen – lampaanliha kolmisen euroa kilo. Hassut pikkubussit, ruuhkiin hyvin mahtuvat, kurvailivat ihmisvilinässä. Kaikkialla autontorvet soivat, eivät kuinkaan vihaisesti, vaan merkiksi siitä, että minä olen täällä takana ja aika lähellä, jos vielä meinaat kurkottaa enemmän kaistaviivan yli.
Mutta ei ainuttakaan turistikauppaa. Ei ainuttakaan postikorttia myytävänä.
Vihdoin älysin mennä SAS-Radisson-hotellista kyselemään. Tiskin alimmasta laatikosta löytyi muutama, ei kovin edustava kortinpahanen, jotka sain ilmaiseksi. Kysyin, miksi missään ei myydä postikortteja. Koska me turkkilaiset käytämme sähköpostia, kuului hymyilevä vastaus! No miksi sitten tämä iso hotelli on rakennettu, jos ei turisteja varten? Vastaukseksi vain naurua.
Onko niin, että Ankaraa ei ole vielä turismi pilannut? Löytyykö Istanbulista postikorttikauppiaita?
Miten oudolta tuntuikaan palata takaisin kotimaahan. Huomaan hymyilleeni koko päivän. Postissa hymyiltiin takaisin. Ehkä vika onkin minussa? Pitäisikö jatkaa hymyilemistä? Vaikka se kuinka ankaralta tuntuisikin.
huhtikuu 2nd, 2008 at 10:16
Tervetuloa takaisin, tässä jo vähän ihmettelinkin kun valimo on pysähtyneisyyden tilassa. Epäilin, että olette kaikki turkulaiset saaneet slaagin aprillipäivän tapahtumista, jotka olivatkin totisinta totta.
Mieti nyt tuota hymyilemistä kaksi kertaa, jos haluat olla vakavasti otettava konsultti.
Tosin onhan tässä totuttu jo yksikseen puhuviinkin, jotka väittävät käyttävänsä handsfreetä. Kait sitten samalla menee itsekseen hymyilevätkin.
Hymyile nyt siinä sitten vielä!
huhtikuu 2nd, 2008 at 12:23
Jos vielä uuden ulkoministerinkin leveä hymy hyytyy, niin sitten on tupenrapinat!
Minä muutan vanhoilla päivilläni Turkkiin nauramaan.