Mutta ympäristö on muuttunut, Alex
Tapasin ulkoministeri Alex Stubin ensimmäistä kertaa, kun hän oli valmistunut Bryggen Eurooppa Collegesta ja oli tulossa Ulkoministeriöön lähinnä kai harjoittelijaksi. Alex oli ollut vuosia ulkomailla, Yhdysvalloissa pitkään.
Hän tuli Turkuun tapaamaan minua. Muistan huomioineeni, että onpa itsevarma, kaiken tietävä ja ulospäin suuntautunut nuori mies. Tyyli oli opittu Amerikassa. Hänestä tuli Antti Satulin luottohenkilö ja läheinen avustaja. Silloin luotiin, Paavo Lipposen ohjeistuksella, Suomen Eurooppa-poliittinen linja, jota vieläkin monet pitävät oikeana. Eurooppa on kuitenkin muuttunut. Aikanaan se oli se oikea linjaus.
Kun tapasin Alexin (häntä kuulemma ministeriössä tulee kutsua tällä tavalla), näin hänessä itseni 20 vuotta aikaisemmin. Olin samanlainen besserwisser enkä kaihtanut tuoda sitä esille. Mahtoi opettajallani ja esimiehelläni, arvostetulla professori Jaakko Nousiaisella olla kestämistä niihin aikoihin.
Mutta se oli hyvää harjoitusta. Nousiaisella on ollut myöhemmin vielä iso-egoisempia oppilaita ja työtovereita!
Nyt Alex kuitenkin menee harhaan, kun hän sanoo, ettei Venäjän Nato-kannonotoissa ole mitään uutta. On niissä. Venäjä Putinin ollessa valtansa huipulla on aivan erilainen puhuja kuin Venäjä vastustaessaan Baltian maiden jäsenyyttä viisi-kuusi vuotta sitten. Silloin kukaan ei välittänyt Venäjän vastustuksesta. Nyt välittää.
Venäjän vastustus Georgian ja Ukrainan jäsenyysohjelman hyväksymistä kohtaan hajotti Naton. Eurooppalaiset napamaat kuuntelivat Venäjää. USA kärsi melkoisen arvovaltatappion. Yhä vähemmän uskottava on se Nato-vastustajien väite, että Nato on Yhdysvaltain käsikassara.
Alex, sanat on luettava niiden kontekstissa. Näin tekee vaikkapa Angela Merkel.
Alkamassa on Suomen kannalta haastava aika: uudet johtajat Venäjällä ja USA:ssa ryhtyvät etsiytymään tekemisiin toistensa kanssa heti alkuvuodesta. Silloin Suomen on oltava erityisen tarkkana Moskovassa ja Washingtonissa. Silloin luodaan se tunnelma, jossa itseämme ”positioimme”, niin kuin UM-kielellä sanotaan, kansallisen turvallisuutemme asioissa.
huhtikuu 10th, 2008 at 11:31
Asian tulkitseminen on mennyt hankalaksi Suomessa, koska siihen sekoittuu nyt kokoomuksen sisäinen nahina. Ymmärsin Salolaisen kommentoinnit osaltaan myös viestinä kokoomukselle ja Kataiselle sen johdosta, että Salolainen mitä ilmeisimmin arveli itse ryhtyvänsä ulkoministeriksi.
Minusta on harhaanjohtavaa kuvitella, että olisi ollut olemassa tilanne, jossa Suomen ei olisi tarvinnut välittää Venäjän asennoitumisesta Naton laajentumiseen. Se tilanne ei ole muuttunut mihinkään sillä että Venäjän energiavalta on alkanut tosissaan saamaan saksalaisia nöyremmiksi.
En osaa lainkaan nähdä tilannetta minään tragediana. Sitä varten kai pitäisi pitää Natoa jotenkin liittymisen arvoisena organisaationa. Suomen (lähinnä hallitusten väristä riippumatta) vitkuttelu ja ketkuttelu asiassa heijastelee myös sitä, ettei olla varmoja omasta paikasta ja suhteesta muihin. Epäröidään kuulua Naton viiteryhmään, ja minusta syystäkin.
Suurin ongelmahan on siinä, että tämä samainen viiteryhmä sen eurooppalaisen komponentin osalta on Suomelle myös EU-viiteryhmä. Eletään vaiheessa, jossa EU:n ja Naton suhde ei ole täysin selvä, vaikka sellainen on kiistämättä olemassa. Lähennymme Natoa siis pitkälti vallan toisen viiteryhmän kautta, vähän silleen kyökin puolelta, ja tämä on hämäävää. Mutta minusta se ei suoraan johda siihen, että olisi sama liittyä Natoonkin.
Nato on kuitenkin oma organisaationsa, ja sillä on oma tarkoituksensa. Jäsenyyttä olisi minusta arvioitava tämän perusteella, eikä sen että pitäisi kuulua kaikkiin järjestöihin, joihin myös maat x, y ja z kuuluvat.
On tietysti hyvä olla monessa asiassa kimpassa, mutta ei kaikessa tarvitse olla eikä sieluaan myydä sen edestä. Poliitikkojen ja muiden auktoriteettien sitkeistä ponnisteluista huolimatta suomalaisten Nato-vastustus pysyy samana tai jopa kasvaa, niin kuin viime aikoina, nähdäkseni täsmälleen siitä syystä: Natoa, sen toimintaa ja sen tarkoitusta ei helposti koeta sellaiseksi johon Suomen olisi jotenkin luonnollista mennä mukaan.
Eikä se olekaan: Nato-jäsenyyshän olisi vallan valtava (ulko)poliittinen muutos. Jotkut tolkuttavat että kyseessä olisi vain jokin tekninen asia koska teemmehän jo nyt sitä ja tätä, mutta minä en pidä tätä tulkintaa oikeana. Muutoksen puolesta argumentoivilla on aina vaikeampi urakka edessään kuin status quon puolustajilla, mutta muutoksen puolesta esitettyjen argumenttien tulisi kyllä siitä huolimatta, tai juuri siitä syystä, olla vakuuttavia ja kestäviä.
huhtikuu 10th, 2008 at 14:33
Muutos ja muutos, niinpä. Nato-jäsenyyttä voi mielestäni vallan hyvin kannattaa nimen omaan muutosvastarinnan nojalla. Kun olemme päässeet kansainvälisessä asemassamme tilanteeseen, joka lienee historian kaikkien aikojen paras, olisi kaikin tavoin koetettava varmistaa, että asiaan ei tule muutosta minkäänlaisissa kuviteltavissa olevissa myrskyissä. Nato-jäsenyys voisi olla yksi tuon rakennelman peruskivistä. Yhdessä vankan Venäjä-yhteistyön kanssa, tietysti.
huhtikuu 10th, 2008 at 22:14
Heikkilälle
Nato-jäsenyydellä vankkaan Venäjä-yhteistyöhön. Nyt sulla on oikeesti kajahtanu.
huhtikuu 11th, 2008 at 9:22
Voisiko olla mahdollista, että tämä oman aikansa Besserwisser AS olisikin oikeassa kun toteaa, ettei Venäjän NATO-kannanotoissa ole mitään uutta? Onko niissä asiallisesti mitään uutta? Meidän kannalta. Haaste on ollut yhtä suuri jo ammoisista vaikka uhkaa juuri nyt ei olisikaan. Yksin sinne, NATOon, on jokaisen itse päättäen mentävä niin kuin niidenkin on jäätävä yksin, jotka niin itse haluavat.
huhtikuu 12th, 2008 at 18:31
Sitä mää vaan, että muutamat Venäjän kanssa erinomaisissa väleissä ja yhteistyössä olevat maat ovat Naton jäseniä. Sieltä se Saksakin sitä putkeensa vetelee.
huhtikuu 14th, 2008 at 16:02
Ministerinä olemisessa on se huono puoli, ettei ministerin julkisia lausuntoja voi aina ottaa hänen aitoina mielipiteinään. Siitä seuraa, ettei hänen kanssaan voi julkisesti kunnolla keskustella hankalista asioista. Emme siis tiedä, mitä mieltä Stubb oikeasti itse on. Tiedämme vain, että tällä tavalla hallitus toistaiseksi on päättänyt puolustella sitä, että sen edeltäjät jättivät aikoinaan käyttämättä tilaisuuden liittyä Natoon aiheuttamatta pahoja ryppyjä Venäjän-suhteisiin.