Pimento
Rauhallinen koti-ilta yhdeksän päivän ja seitsemän sängyn reissuilun jälkeen. Congress Lag yrittää pakottaa actioniin. En anna periksi.
Ensiksi pari päivää henkistä valmennusta Luostolla (missä kaikki porot luurasivat?), sitten toinen keikka Rovaniemellä, viideksi tunniksi kotiin ja laiva-junalla Växjöhön yliopiston, Ruotsin tennisliiton sekä yleisurheiluliiton järjestämään valmennuksen kansainväliseen huippuseminaariin – ainoana Suomesta tulevana, jälleen. Mikä on, ettei tieto kiinnosta meikäläisiä?
Matkustus-yksityisyys-häiriöpoliittisesti Viking Linen virttynyt ja nuhjuinen Mariella oli kauhea kokemus – erityisesti kun menomatka oli Seiska-lehden jonkinlainen Viihderisteily (kiinnostava yrityskulttuurien kohtaaminen…). Ainoa vapaa hytti löytyi autokannen alta (mikä lienee ykkönen, kun tämä oli kakkonen), ei vessaa eikä suihkua, käytävät täynnä tax free -alkoholia ryyppääviä, tupakoivia ja möykkääviä lapsia ja nuoria. Eipä tehnyt mieli mennä ehdottelemaan heille nukkumista – henkilökuntaa ei näkynyt vesirajan alapuolella. Alas on ketsuppilinja vajonnut. Siljan laiva oli loppuunmyyty nuorisoristeilyn takia, liekö mekkala ollut siellä samanmoinen?
MYHP-analyysi seitsemän tunnin edestakaisesta junamatkasta Ruotsin puolella oli täydellinen yllätys. Suomessa en yksinkertaisesti suostu käyttämään junaa matkustamiseen, koska vaunut ovat yleisiä puhelinkoppeja – bussissa moottorin meteli vähän vaimentaa kärsimystä. Jokainen jotain halvatun melodiaa pauhaava kännykän soittoääni on hyökkäys ja loukkaus ihmisyyttä vastaan, huutoäänisestä keskustelukailotuksesta puhumattakaan. Mutta Ruotsissa asiat ovat toisin. Seitsemässä X 2000 -tunnissa kolme, siis KOLME, vaimeata soittoääntä, vastaanottajien reaktioista päätellen ilmeisesti vahingossa, ja puhujat häipyivät nopeasti aulatilaan. Käsittääkseni jokaisessa junassa on vielä niin sanottu hiljainen vaunuosasto, jossa myös kovaääninen keskustelu on epäsuotavaa. Hiljaiset keitaat katoavat kuin sademetsät. Kännykän käyttö ollaan sallimassa myös lentokoneissa. Miksi?
Viikon nippu Hesareita, Höbliä ja Ååuita herättivät erikoisen huomion: valtaosa uutisista on päiväperhosia, 24 tunnin juttuja – tulevat, menevät, täyttävät lehden, joutavat kalankääreiksi torilla. Hyvin selvisin viikon lehdittä ja jopa televisiotta. Ilman telkkaria ollaan edelleenkin, kun digiboksi meni hulluksi. Ensin katosivat Ruotsin (maksulliset) kanavat ja lopuksi avautui vain digitunnus puoleksi sekunniksi – tekstitysongelmista ei kannata edes mainita. Soitin seitsemänä päivänä Turun Kaapelitelevision vaihteeseen, joka kerran puhelu katkesi minuutin odottelun jälkeen, koska linjat olivat tukossa. Sähköpostin kautta onnistuin saamaan määräyksen viedä boxi päivitykseen. Kiinnostavaa nähdä, milloin kone palaa takaisin ja kuka maksaa.
Ihmeellinen on kodin rauha ilman televisiota, tässäkin vain blogataan parhaimpaan uutisaikaan illalla. Pimento – kuulostaa musiikkitermiltä: ihanan hiljaisesti.
huhtikuu 17th, 2008 at 11:57
Nokialla on ilmeisesti huikeat markkinat tiedossa Ruotsissa. Jospa eeriksonit ei toimi junassa tai muuten liikkuessa?
Toivottavasti saat digiboxin nopeasti takaisin, saat vähän eloa elämään.
huhtikuu 17th, 2008 at 20:19
Hyvää pimentoa, TP. Mutta kyllä sunkin täytyy nyt vähän petrata ja koittaa blogata vähän suomipositiivisempia. Ruåtsi on oikeasti ihan mahdoton paikka elää kaikkine
kännykkäkauhuja levittävine komiteoineen vaikka siellä hyviä valmennusseminaareja järjestettäiskin. Ja juna oli ainakin pääsiäisen jälkeisellä viikolla ihan tolkuttoman mukava peli matkata Savon portilta Helsinkiin! Istuin Lahteen asti hiljaisessa loossissa toisen matkalaisen syvää nukkuhengitystä kuulellen ja sitten loppumatkan ihan yksin ilman, että edes omakaan kännykkä helähteli. Kunhan pääsen joskus käyttämään eläkeläisen statusta lippuluukulla niin siirryn tyystin junakyytiläiseksi, sinne portille ja takasin!
huhtikuu 19th, 2008 at 2:46
Grazin ratikoissa on nyt kannykkapalatus kielletty. On otettu ihan hyvin vastaan.
huhtikuu 19th, 2008 at 15:15
Suomessa on tsiljuuna kännykkää ja on niitä pari saatu kaupaksi globaalisestikin. Silti valtakunnanrajojen sisäpuolella kännykkäetikettiä ei juuri ole.
Äänettömällä tai värinällä olevasta soittoäänestä voisi aloittaa. Ja siitä että busseissa/ junissa ei tarvitse huutaa koko kapasiteetilla niitä näitä kaverille luuriin.
Tai siitä, että bussikuskien ei ole tarvis puhua ajaessaan puhelimeen. Ennätys Hirvensalo-Kauppatori, jossa kuski pölötti omiaan luuriin koko matkan ajan (8 km, n. 20 min). Kaupungin kuskeilla tai yksityisillä ei ole eroa tässä kohdin, muuten toki.
huhtikuu 27th, 2008 at 18:00
eksyin ihan vahingossa tänne ,mutta en kadu . Oli tosi kivaa kommenttia ja tykkäsin lukea arvosteluja Ruotsista ja Vigin-linjan huonosta palvelusta ,lasten ryyppäämisestä en myöskään tykkää .Olisi valvontaa parannettava ,taas kun koulumatkat lisääntyy. En käytä laivoja paljoa koska ei kestä katsella sitä menoa niissä .
Menen kyllä T:holma _T- rku risteilylle
Ruotsin suomalaisten eläkeläisryhmän kanssa, siellä me hukutaan kummasti muiden joukkoon :=) Hyvää kevättä : ulla.