Lähetä kortti
Ystäväpariskuntamme lähetti postikortin ulkomaan matkaltaan. Siis posti toi kohdemaan kuvalla olevan postimerkillä varustetun sympaattisen viestin maailmalta meidän nimellä ja osoitteella! Sen saatuamme jäimme miettimään tämän tavan täydellistä rapistumista.
Matkustaminen on arkipäiväistynyt, on varmaan selitys. On tullut uusia välineitä saman asian hoitamiseen, tekstiviestit sun muut, on toinen selitys. Kolmannesta käy, että ylipäätään postikorttien lähettäminen on vähentynyt.
Samaan aikaan joulukortteja edelleen lähetellään runsaasti, silti aikaisempaa vähemmän. Myös ystävänpäivän merkitys tässä suhteessa on laskenut, pääsiäisestä ei kannata puhuakaan.
Hyviä selityksiä, ehkä. Vai voisiko olla niin, että ajattelemme kaiken kiireen keskellä vain itseämme, emme ystäviämme? Sillä toisen ajattelemisestahan kortin kirjoittamisessa on kysymys. Käydä ostamassa kortit, hakea mahdollisesti toisesta paikasta postimerkit, istua alas ja kirjoittaa. Ajatella läheistä hyvällä.
Lämmin kiitos ystävillemme kortista! Se sai ajattelemaan.
Ajatelkaamme toisiamme lämmöllä – ja kerrottakoon se, vaikka postikortilla. Eikä sen tekemiseksi edes tarvitse minnekään matkustaa. Ja sen voi tehdä jopa tavallisena torstaina. Tänäänkin.
huhtikuu 24th, 2008 at 9:40
Perinteisten postikorttien saaminen tuntemattomiltakin lämmittää mieltä ja sen taas on mahdollistanut hienosti internet ja postcrossaus.
huhtikuu 24th, 2008 at 15:44
Kamerallisilla Noksun kännyköillä saa lähetettyä paperisia postikortteja otetuista kuvista kätevästi ja suht järjelliseen hintaan jopa. Aika ajoin tulee tätä toimintoa käytettyä.
huhtikuu 25th, 2008 at 7:32
Vanhana filatelistina kannatan aihepostimerkillistä kuvakorttia paikkakunnalta. Monikohan on verrannut kustannuksia – mitä maksaa kuvaviesti kännyllä ulkomailta Suomeen ? Entä tavallinen tekstiviesti ?