Ei sanaakaan Lahdesta
Sain erikoisen puhelinsoiton syksyllä 1987. Langan päässä oli Lahden kaupunginorkesterin päävierailija-kapellimestari Osmo Vänskä, joka vuoden kuluttua oli vaihtamassa titteleitä ylikapellimestari Ulf Söderblomin kanssa. Osmo pyysi, että laittaisin paperit vetämään Lahden orkesterin intendentin paikkaa varten. Tuo ammatti ei ollut mieleeni juolahtanut, mutta päätin jo puhelun aikana lähteä mukaan seikkailuun. Osmoa en ollut aiemmin tavannut kuin muutamien kiitosten verran joidenkin hänen johtamiensa oopperaesitysten jälkeen.
Tuo puhelu poltti sisälläni viime torstaina, kun Lahden mahtavassa Sibeliustalossa vietettiin ensin konsertissa ja sitten pienen piirin virallisilla päivällisillä Osmon läksiäisiä kaksikymmenvuotisesta pestistä nykyisen maailmanorkesterin peräsimessä. Itsepäisiähän me molemmat olimme, välillä otettiin vähän yhteenkin, mutta koko ajan painettiin täysillä eteen ja ylös. Ei mietitty, osataanko, uskalletaanko tai onnistutaanko. Annettiin mennä. Ja kyllä sitten mentiinkin. Mutta Osmon kanssa molemmat tiedämme, että Lahden-ihme ei olisi toteutunut missään muualla. Kapellimestari ei pysty yksin taikurihommiin, intendentti ei voi yksin viedä orkesteria eteenpäin – eivätkä edes kapellimestari ja intendentti kaksistaan.
Lahden menestyksen ainutlaatuisuuden takana ovat muusikot. Yksikään heistä ei lähtenyt taistelemaan vastaan, kun uusi tie aukeni. Jokainen oli mukana vauhdissa alusta alkaen ja jokikinen hallintoporukasta muusikkojen rinnalla, siivoojia myöten. Tämä on tilastollisestikin mahdotonta. Mutta ei Lahdessa.
Välttämätön edellytys orkesterin menestykselle on ollut myös Lahden urheilukaupungin johdon rohkeus panostaa kulttuuriin. Juhlapäivällisillä historiankirjaa luki valtuuston nykyinen puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Viljanen, tuttu mies paikallisradio Ysiysin johdosta jo omilta Lahden-ajoiltani – ja nykyään vieläpä jääkiekkoseura Pelicansin puheenjohtaja. Ilkan puheessa kuului aito ylpeys orkesterista, joka on todellinen kaupungin ja kaupunkilaisten orkesteri. Osmo taasen kiitteli laveasti ja tunteikkaasti Lahden panostamisesta orkesteriinsa ja Sibeliustaloon. Illan liikuttavimman puheenvuoronsa Osmo kohdisti Ulf Söderblomille, jonka kolmen vuoden rakennustyö oli monessa mielessä ratkaiseva niin orkesterin kuin Osmonkin tulevalle kehitykselle.
Lahden kaupunginhallituksen ja orkesterin taiteellisen johtajan puheista ei olisi yhtä ainoata sanaa voinut lausua Turussa. Jotenkin vertauskuvallista oli lukea sunnuntaisesta Turun Sanomien nettilehdestä palvelutoimen apulaiskaupunginjohtajan Maija Kytän haastattelu. Kulttuurista oli tarkoitus olla kysymys. Oikeastaan yhtä ainoata sanaa ei haluaisi uskoa lukeneensa.
Kaupungin ja kulttuuritoimen johto tuntuu olevan täydellisesti eksyksissä. Ilmankos kulttuuritoimenjohtaja Minna Sartes on kaupunginorkesterin edessä kieltänyt puhumasta sanaakaan Lahdesta.
toukokuu 13th, 2008 at 5:31
Kyttä kyykyttää – mutta olihan siellä positiivinenkin lause: ”Taidetta syntyy paremmin, jos kaikki ei ole aina niin hyvin tehtyä.” Kierteinen (kielteinen ?) kiitos turkulaisille: mitäs teette niin hyvin.
toukokuu 13th, 2008 at 9:35
Hiukan haasteellisiahan nuo Kytän näkemykset ovat.
“Ikimuistoisia kulttuurielämyksiä: Nuoruudessa
Kinksien konsertti konserttitalolla. Se oli 1960-luvulla nuorisomusiikin avaus täällä ja herätti keskustelua nuorison käyttäytymisestä.”
Paitsi että se keskustelu käytiin ja nuorisomusiikin avaus nähtiin jo 1956, Suomen ensimmäisen rock-konsertin yhteydessä. Turun oma nuorisomusiikki heräsi henkiin erityisesti vuosina 1960-61, useita vuosia ennen beat-bändien vaihetta.
“Voisiko säätiöitä jotenkin yhdistää, kun vuosi 2011 on ohitettu”
Millä logiikalla hallinnollis-byrokraattinen 2011-säätiö pätevöityy Musiikkijuhlien järjestäjäksi? Tämän hetken henkilöstössä on 0 henkilöä, jotka ovat tapahtumajärjestämisen ammattilaisia. Uusista rekrytoiduista en tosin vielä tiedä.
“Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että työtiloja osoitetaan taiteilijoille. Mutta on se kyllä harvinaista, jos verrataan muihin toimijoihin. Vaikka peruskysymys on eräällä tavalla poikkeus”
Ei ole vastaan mutta silti hiertää, kovastikin. Perehtymättömyys kulttuurin asioihin taitaa olla melko kokonaisvaltaista laatua. Lopun kapulakieli omituista.
“Lähikirjastoverkon tulevia muutoksia hän pitää väistämättöminä. – Minulla on selvä käsitys, että jokunen putoaa pois”
Todella vastenmielistä kuultavaa. Tämä ihminenkö ajaa kulttuurin asiaa? Tuskin.
Toisaalta “Ilman kulttuurin perustyötä ei synny kuin hetken huuma, eikä perustyötä saa asettaa alistettuun asemaan kulttuuripääkaupunkivuoteen nähden”, kertoo jonkinlaisesta kulttuurimyönteisestä ajattelutyöstä kuitenkin? Mutta miksi lausunnot ovat keskenään ristiriidassa jopa yhden lehtijutun sisällä?
Toisaalta hallintokuntien yhdistäminen (liikunta, kulttuuri, nuoriso) on OK. Tunnen nuorisotoimen hyvin, ilmaa on varaa päästää pois. Lisää mahdollisuuksia ja toimintaa, vähemmän tärkeilevää byrokratiaa. Tämä hyvä.
“Vanhana turkulaisena ajattelen, että konserttitalo on kaupunginorkesterin koti. On sääli, että niin hieno rakennus rapistuu. Ennen kuin ryhdytään rakentamaan uutta, vanha konserttitalo on syytä korjata”
Tuo myös OK. Pitää tutkia konserttitalon korjausmahdollisuus alusta loppuun ja tutkia olisiko VR:n alueelle suunniteltu kongressi- ja tapahtumakeskus sille hyvä kumppanuuskohde.
toukokuu 13th, 2008 at 10:47
Pitäisin juttua poliittisena nekrologina.
Pääsikö työ yllättämään: ”Kulttuuri … on vienyt yllättävänkin paljon aikaa” ja vielä työaikaa – kuuluuhan alue apulaiskaupunginjohtajan vastuulle. Aika ei ole kuitenkaan tuonut ymmärrystä.
Orkesterille Kyttä suosittaa ohjelmiston kehittämistä siihen suuntaan, ”..että olisi jotain suurta yleisöäkin kiinnostavaa.” Onhan sitä ollut, Lentävä Hollantilainen kärkituotteena, mutta sehän oli väärin tehty…
Kulttuurille tarkoitettuja valtionapujen korotuksia ei tietenkään ole tarkoitus käyttää kulttuurin hyväksi: ”…kysymyksenasettelu on…epäonnistunutta…” Ei kysymys ole hankala, mutta vastaus olisi…
toukokuu 13th, 2008 at 12:05
Populismin uhallakin: poliittisten mandaattien määrittämiin virkamiesvalintoihin on aina syytä suhtautua suurella epäilyksellä. On kyse sitten apulaiskaupunginjohtajasta tai hallintokunnan/ laitosten johtajista tai erilaisista virastojen johtoryhmistä. Yksikään jäsenkirja tai numeraaliset virkavuodet byrokratian rattaissa eivät tee kenestäkään kulttuurin eksperttiä jos ekpertiisi ja sensitiivisyys kulttuuriasioille eivät ole kunnossa? Sama koskee kaikkia muitakin hallinnonaloja.