Lipponen kirjailee
Ei varmaan ole enää trendikästä kirjoittaa Paavo Lipposen kirjasta Järki voittaa (Otava 2008), sillä ajankohtaisempiakin aiheita on ilmestynyt kommentoitavaksi. Mutta kun kirjan substanssisisältö koskettaa myös Kannuvalimoa, on asiaa kommentoitava.
Ennakkobuffi kirjasta lupasi paljon. Jonkinlaista paljastuskirjaa nimilistoineen odotettiin mediassa varmasti innolla. Kirja ilmestyikin suurella kohulla viime viikon lopulla.
Olen mielenkiinnolla lukenut kommentteja kirjasta. Niistä paistaa yksi asia läpi yli kaiken. Lipponen on vielä aktiivivaikuttaja ja kommentointi näin muodoin kohteliaan ponnetonta. Vaikkapa eilisen Kauppalehden puolen sivun jutun otsikko, ”Lipposen kirjassa on älyä ja karheutta”, lupasi enemmän kuin antoi. Jos älyllä tarkoitetaan oppikirjamaista otetta, sitä kyllä löytyy. Ja karheudella demaritovereitten nostamista ja ampumista, sitäkin. Mutta varsinainen lukuelämys jää kovin vaatimattomaksi.
Koko teoksen katsantokanta on ylhäältä alas ja näin omaa älyllisyyttä kohtuuttomasti korostava. Onneksi lukija tekee lopulliset päätelmät…
Nykymedian ammuskelu on löysää sohvalla istumista, mistä käsin teilatuksi tulee kaikki uusi. Hyvää on telkkarissa Lauantaiseura ja Uutisvuoto. Ja siinä se.
Älykkölistailu on kirjan kiinnostavinta sisältöä. Miksi kukin tulee nostetuksi tai ammutuksi, on pohdinnan arvoinen juttu. Kannuvalimosta katsottuna hyvää toki on, että meidän Eskomme nostetaan syystäkin ajattelijoitten ylimpään kastiin.
PS. Lipposta varmaan harmittaa, että kirjan julkaisemisen hetkillä pamahti todellinenkin uutispommi ja huomio jäi ehkä suunniteltua vaatimattomammaksi.
toukokuu 21st, 2008 at 6:25
Eskon lisäksi Markku Jokisipilä on Mooseksen kommenteissa esillä. Jokisipilä ymmärtää fiksusti olla provosoitumatta seniorimme höpöhöpöpuheista: http://jokisipila.blogspot.com/2008/05/rentoa-herjaa-korkeuksista.html
Tämä aika on poliittiselle järjestelmälle kriittinen. Kanerva, Vanhanen, tarve salata yritysmaailman tukirahoja ja syy-seuraus -suhteita kymmenien kansanedustajien tapauksessa.
Kakun päällä klassisesti vallan turmelema, normaali-ihmisen arjesta joskus Prahan kevään aikoihin pudonnut Lipponen. Toivottavasti seuraavissa vaaleissa ihmiset uskaltavat ajatella omilla aivoillaan ja jättävät äänillään broilerisukupolven ulos vallankahvasta.