22.5.2008

Vastaako metsä?

Turun Sanomissa julkaistiin 20.5. poikkeuksellinen hätähuuto, kun Turun kaupunginteatterin työntekijät, Turun maakuntamuseon työntekijät, Turun kulttuurikeskuksen henkilökunta ja Turun filharmonisen orkesterin muusikkojen yhdistys yhteisvoimin julkistivat avoimen kirjeen kaupunginhallitukselle opetusministeriön kaupunkien kulttuurilaitoksille osoittaman niin sanotun valtionosuuden käytöstä.

Toisin kuin muissa kaupungeissa, Turussa rahat siirretään itsepintaisesti kunnan pohjattomaan kassaan silläkin uhalla, että valtionosuudet lopetetaan kokonaan.

Suuri joukko kulttuurin ammattilaisia kysyy, haluaako Turku todella valmistautua näin kulttuuripääkaupunkivuoteensa. Kulttuurilaisten mielestä kaupunki vie toiminnallaan mahdollisuuden ”pärjätä tarjonnan laadussa ja määrässä edes kotimaan tasolla asti saati kansainvälisesti”.

Vahva joukko kysyy: ”Mitä kerromme, kun juhlavuoden vieraat ja tiedotusvälineet kysyvät meiltä kaupungin kulttuuri-ilmapiiristä? Totuudenko? Eli sen, ettei juhlakalu katso voivansa rahoittaa kulttuuriaan edes siinä määrin kuin muut Suomen kaupungit.”

Kulttuurilaiset ovat täsmälleen oikeassa. Samaa huolta on kannettu ainakin koko sen kahdeksan vuoden ajan, kun itse olen kaupungissa asunut. Olen aiemminkin kertonut, että kun otin kysymyksen esille vuosia sitten Valtakunnallisilla orkesteripäivillä Tampereella Helsingin kaupungin tietokeskuksen erikoistutkijan Heikki Helinin alustuksen jälkeen, hän niin kuin muidenkin kaupunkien edustajat nauroivat ääneen. Minä en voinut muuta kuin todeta, että valtionosuuksista puhuminen oli minulta peräti kielletty budjetista keskusteltaessa.

Turku on nyt jälleen ja jälleen päässyt julkisuuteen kielteisen kulttuuriuutisen kautta. Kaupungin ylimpään virkamiesjohtoon eivät tunnu millään tavalla vaikuttavan kaupunginvaltuuston päätös kulttuuripääkaupungista tai Turun maailmaa syleilevät poliittisesti päätetyt visiot ja strategiat. Sitoutuminen päätöksiin loppuu yleensä kaksi päivää uutisten julkaisemisen jälkeen, kun Turun Sanomat on jo kalankääreenä torilla.

Kaupungin johdolta puuttuu totaalisesti näkemys, kokonaiskuva ja reaalinen taju kulttuurin suurhankkeesta ja koko kulttuuritoimintamme positiivisesta vaikutuksesta kaupunkilaisten hyvinvointiin, kaupunkimme maineeseen tai liike-elämän toimintaedellytyksiin. Lentävän hollantilaisen jälkipuinti osoitti lisäksi, että kulttuurin talouden realiteetit ovat kaupungin johdolta täydellisesti kadoksissa.

Yhtäkään turkulaista kulttuuripäätöstä ei enää pystytä tekemään asiaperustein, kun kaupungin kulttuuriasioiden päätäntäketjussa ei Kaija Hartialan, Voitto Ranteen ja Keijo Perälän väistyttyä ole jäljellä ainuttakaan kokenutta ja näkemyksellistä, sivistynyttä kulttuuri-ihmistä.

10 kommenttia “Vastaako metsä?”

  1. H.T.L:

    Laita vaan tuohon listalle mukaan Turun Musiikkiakatemia. Käsittämättömän kauan menee johdolta sen yksinkertaisen asian tajuamiseen, että toimintarahat on tarkoitushakuisesti laskettu alunperin väärin, ja sitten on joka vuosi kriisi.

  2. Hoss:

    Niin, ja sitten vielä tietenkin Kulttuurikeskus vs. Museokeskus (vai mikäs se oli)…

    Onneksi meillä on sentään Manilla.

  3. NLMH:

    Osataan sitä muuallakin. Esimerkkinä Porvoo, jonka maine “kultuurikaupunkina” pateettisesti ratsastaa edelleen Runebergin ja Edelfeltin maineella. Onko toista 50.000 asukkaan kaupunkia, jossa ei ole kaupungin taidemuseota, kaupunginorkesteria, konserttitaloa, kaupunginteatteria…?

  4. Lyrisch Tragisch Tenor:

    Mitäs tuo niin kuin konkreettisesti merkitsee? Noin niin kuin euroissa…
    Ehkä kaupunki tukee rahoilla liikenneKulttuuria, ravintolaKulttuuria, olisiko rahat menneet tälle kuuluisalle maaseudun kehitysrahastolle?

  5. Lyrisch Tragisch Tenor:

    Se olikin Maaseudun tuki -yhdistys eikä kehitysrahasto.
    sorry.

  6. Jari Nikkola:

    Mikä on Turun kaupungin kulttuuripoliittinen visio ja strategia? Onko niitä edes määritelty?

  7. Jari Nikkola:

    No on ne määritelty: http://www.turku.fi/Public/download.aspx?ID=17759&GUID={338BB036-0480-4299-BD04-E114D0C7FD29}

    Kommentteja?

  8. Hoss:

    Määritelty on joo… Yessssss, niinkuin eräs Peter Coyne aikoinaan totesi.

  9. Jari Nikkola:

    Lennokkaat määrittelyt ja arjen päätöksenteko ovat melko pahasti ristiriidassa? Huimaa sillä tämän kylän pitäisi olla Euroopan kulttuuripääkaupunki kolmen vuoden kuluttua. Pitkä matka maaliin vielä.

    Hossille vinkkiä, että Peter ja pojat ovat näköjään taas originaalilla line-upilla kehissä: http://www.myspace.com/theoriginalgodfathers

  10. heikkilä:

    Havaitsin, että TeePee on päättänyt ratkaista ongelmat omin päin ja asettunut kuntavaaliehdokkaaksi vadelmavenepakolaisena rantaruattalaisten riveihin. Lycka till!

Jätä vastaus