Studentmössan
Komealta se tuntui, kun oman Kadi-tyttären päähän painettiin lauantaina ylioppilaslakki Turun Akatemiansalissa. Ehdin pitkän seremonian aikana kelata hänen elämänsä kouluja taaksepäin: Turun Katedralskolan, S:t Olof ja Sirkkala, Tukholmassa Adolf Fredrikin musiikkiluokat, Lidingössä Klockargårdenin koulu sekä dagis paloaseman vieressä, Lahdessa päiväkoti sairaalan takana ja sitten se ihan ensimmäinen opinahjo, amerikkalainen lastentarha vanhaa Konserttitaloa vastapäätä. Aikamoinen uurastus – ja hohtava palkinto: valkoinen lakki!
Denna dagen ett liv! Tunsin itseni ihan pikkuisen vanhaksi Papaksi, siis ylpeäksi perheenisäksi, kun juhlapuheeni virallisessa osassa sain opastaa tytärtäni Astrid Lindgrenin Saariston lasten Melker Melkersonin sanoin:
Jokainen päivä on kokonainen elämä! Mutta tämä niistä on sen verran erilainen, että sen muistaa aina. Tänään on aivan kuin yhden pitkän ottelun viimeinen erä päättynyt, voittoon. Mutta turnaus jatkuu!
Muutama tunti aikaisemmin poikani Eliksen käteen lyötiin peruskoulun (vai keskikoulun vai yläasteen vai mikä se nykyään onkaan) päästötodistus S:t Olofin kotoisessa juhlassa – ja syksyllä alkaa hänen viimeinen eränsä, Katedralskolanissa. Akateemiseen juhlaan ei kuulunut Suvivirsi, mutta onneksi sen pääsi laulamaan koulujuhlissa, alkuperäisesti på svenska, jopa sillä ruotsin-nuotilla. Tällä tavalla kesän pitää alkaa.
Herätimme varmaan hieman hämmennystä Akatemian edessä, kun toimme ylioppilasjuhlaan aidon ruotsalaisen perinteen kepin päähän naulattuna (kuvassa ylpeä äiti). Mutta hevosvaunuja tai avoautoa emme sentään kehdanneet tilata. Olisikohan tästä tavaksi Turussakin?
Armasta aikaa kaikille uusille ylioppilaille sekä syksylläkin vielä koulunpenkkiä kuluttaville!
kesäkuu 3rd, 2008 at 9:13
Mahottomasti Onnea Kadille vielä kerran! Valitettavasti minuuttiaikataulumme ei mahdollistanut Turun visiittiä.
Papalle sanoisin kylläkin, että ei kaikkea tarvitse kopioida Ruotsista eikä ameriikasta, eikä mistään muualtakaan. Vaikka sinänsä koko lakkiaisjuttu taitaa olla lainaa jostain (Ruotsista?).
Onhan tuo kylttihomma ihan kiva, eikös siihen kuulu vielä kaulassa roikotettavat ruusutkin?
Jospas keskittyisimme vaalimaan omia suomalaisia perinteitämme ja viedään niitä eteenpäin tuleville sukupolville.
Sitäpaitsi, Suvivirsi suomeksi suomalaisen virsikirjan melodialla on ainoa oikea. Piste. Punkt.
kesäkuu 3rd, 2008 at 13:50
Enpä ota kantaa Suvivirren kieleen, mutta koskettavuuteen kyllä. Omat lapseni ovat molemmat valmistuneet tänä keväänä, toinen humanistiksi, toinen insinööriksi. Toukokuun viimeisenä päivänä kävin kalsareissani hakemassa aamulehden pihamme laatikosta. Pihapuut olivat räjähtäneet täyteen lehteen, syreeni jo tuoksui, linnut huusivat suureen ääneen kevättä. Ajattelin, että jos jostain kuuluisi kaukainen suvivirren sointi, alkaisin siinä paikassa poraamaan. Ja kyllä se pääni sisällä soikin. Onneksi olen niin epämusikaalinen, etten erottanut, millä melodialla.
kesäkuu 3rd, 2008 at 14:14
..varmasti se soi sillä oikealla…
kesäkuu 3rd, 2008 at 16:38
No todettakoon, että melodian – siis alunperin ruotsalaisen – ero Ruotsissa ja Suomessa on hyvin epädramaattinen, vain pari ääntä. Kohdassa …armas AIKA ruotsalaiset jäävät A(I):n säveleen, kun taas suomalaiset ponnahtavat (A)I-KA:lla innokkaasti rappusia myöten kaksi askelmaa ylöspäin, terssin päähän, soinnun pysyessä normaalisovituksessa molemmilla samana (oma sovitukseni ei tosin toimisi naapurimaassa).
Liekö laulu tullut laivalla Turkuun jonkun kirkonmiehen tai ylioppilaan pääkopassa, josta se sitten purkautui vähän epätarkasti suomalaispaperille Tuomiokirkossa tai Katedralskolanissa?
Sama vika kuin Heikkilällä: kun Suvivirren yleensä saa kokea/laulaa vain kerran vuodessa, aina ei sitäkään, niin kyllä siinä tippa kirahtaa silmäkulmaan, mikä taas nostaa palan kurkkuun siinä kertausmerkin jälkeisellä melodian korkeimmalla äänellä. Niin kuin lauantainakin, viimeisessä eli kolmannessa säkeistössä.
kesäkuu 3rd, 2008 at 22:27
Ihanat hymyt! Grattis!
kesäkuu 4th, 2008 at 19:37
Onhan suvivirsi tunteikas kesän airut, mutta vetistelemään päädyin vasta Maamme-laulun raikaessa uusien ylioppilaiden kunniaksi. Siinä tuli käytyä mielessään läpi “lapsosensa” elontie kapalosta lakituslavalle ja etiäpäin!
Onnittelut blogimerkinnän päähenkilölle!