Suomalaisen keittiön mestari on poissa
Tiistai-iltana Antti Vahtera soitti ja kertoi kuulleensa murheellisen uutisen. Suomalaisen keittotaiteen huippuosaaja ja vahva mies, keittiömestari Eero Mäkelä oli kuollut äkilliseen sairauskohtaukseen maanantai-iltana.
Uutinen tyrmistytti. Eerohan oli elämänsä kunnossa, ajattelin. Pahimman järkytyksen yli päästyäni aloin muistella kaikkea omakohtaista Eeroon liittyvää.
Jos pitäisi nimetä yksi yksittäinen suomalaisen gastronomian nousuun liittyvä ihminen, olisi se eittämättä Eero Mäkelä. Hänen saavutuksensa ovat merkittävät, mutta vielä merkittävämpi on ollut hänen vaikutuksensa suomalaiseen ruokaan.
Mitä tahansa Suomessa eri rintamilla on saavutettu ensimmäistä kertaa, on asialla ollut Eero Mäkelä. On kyse ollut sitten osallistumisesta Bocuse de Or –kilpailuun, tuomaroinnista siellä, Michelin-tähdestä tai mistä. Hän on ollut myös vaikuttaja, osallistuja ja kirjoittaja. Ruokakirjoja pelkästään syntyi toista kymmentä.
Eero tunnettiin värikkäänä tarinankertojana sekä myös tarinoiden kohteena. Eerosta on satoja sympaattisia anekdootteja, joita hänen kanssaan työskennelleet mielellään kertovat.
Eero Mäkelän ruokatuntemus oli vertaansa vailla. Hän luennoi suvereenisi aiheesta kuin aiheesta, vaikkapa osterien viljelystä tai italialaisesta ruoasta. Ja tarkka hän oli. Muistan millaisen ryöpyn sain kun kerroin lehdessä huuhtelevani mateen mädin verestä. Kannustus- tai veljellinen moitesoitto tuli kun olin jotain häntä puhuttelevaa tai ärsyttävää suustani päästänyt tai kirjoittanut.
Yksi mielenkiintoinen vaihe liittyy Eeron viimeisimpään uraan ravintolakeittiössä. Siirtyessään Arctian gastronomisen konsultin tehtävistä yrittäjäksi Kanavarantaan oli siinä välissä hyvin lähellä tilanne, että Eero olisi palannut synnyinkaupunkiinsa Turkuun. Olimme neuvotteluissa hyvin pitkällä hänen siirtymisekseen ravintoloitsijaksi Suomalaiselle Pohjalle. Kanavaranta avaimet käteen –periaatteella saatuna kuitenkin houkutti enemmän. Eero harmitteli asiaa monesti tavatessamme. Turulla oli aina vahva paikka hänen sydämessään. Se näkyi mm. hänen halussaan tulla pitämään erikoisviikkoja Roccaan. Ja olihan Eero Antti Vahterankin esikuva.
Eero Mäkelä on kuollut, mutta hänen kädenjälkensä elää.
kesäkuu 12th, 2008 at 0:20
Kuulin Eeron poismenosta käydessäni Otavalla, joka oli Eeron viimeisten loistavien ruokakirjojen kustantaja. Viimeisin, Sata parasta, kiteyttää hienosti suuren uran: mondeenia, kulttuuritietoista haarukointia maailman ruokalautasen kaikilta kulmilta – suomalaista ruokaa tietenkään unohtamatta. Vielä viime viikolla oli terve mies kuulemma käynyt talossa. Nyt poissa.
Tunsin Eeron henkilönäkin, mutta paremmin hänen työnsä ja merkityksensä. Visa tuossa osui ytimeen: Eero oli kaikessa ensimmäinen. Jokainen suomalainen kokki on känelle velkaa. Ja vielä enemmän me, joiden osa ja etuoikeus on nauttia siitä, mitä suomalainen keittiö tänään parhaimmillaan tarjoaa.
Eeron hienoin ja pysyvin ansio on siinä, että hän sisäisti eurooppalaisen ja kansainvälisen keittiön tradition ja sulautti suomalaisen ruokaperinteen sen osaksi. Paljolti hänen ansiotaan on se ymmärrys, että vain oman ruokakulttuurin pohjalta voi meillä syntyä maailmanluokan keittiötaitoa – ja parhaimmillaan -taidettakin silloin kun sitä tarvitaan.
Maailman kokkien “maailmanmestaruus” ratkotaan Paul Bocusen nimeä kantavassa Bocues d´Or -kisassa. Voiko joku olla eri mieltä, jos tulevat kokkien Suomen mestaruudet – mikä instanssi sen sitten järjestääkään, toivottavasti yksimielinen – ratkotaan Eeron nimeä kantavassa kisassa?
kesäkuu 12th, 2008 at 12:15
Eero Mäkelän Sata parasta on toden totta hieno kulttuuripersoonan testamentti ja kunniapaikalla suomalaisen herkkusuun kirjastossa. Sain puhella Mäkelän kanssa vain kerran, mutta allekirjoitan silläkin perusteella Visan ja Haapion luonnehdinnat. Karisma ei kohonnut isoista eleistä vaan punnituista sanoista ja valtavasta sivistyneisyydestä. Kannatan lämpimästi kaimaveli Haapion nimi-ideaa. Ehkä Jagellonican haarukan ja Eero Mäkelän pitkää linjaa voisi juhlistaa jakamalla Turun linnassa Eero Mäkelän Kultainen Haarukka?
marraskuu 16th, 2008 at 12:44
Olen Sunnuntaikokki ja tuttavuuteni Eero Mäkelään, ja ruokaan on vain kirjan, “Pyttipannu ja Zuppa Romanan” varassa. Siitä huolimatta aloin minäkin kiinnostua ruoanlaitosta, ja tein kaikki mahdolliset ruoat siitä, jotka osasin, ja sain niin järeän ruokakultturi pläjäyksen itselleni, joka jatkuu vieläkin.
Hänen sydämelliset kirjoituksensa saivat ajattelemaan ruokailukultturia ihanan uusin silmin.
Opetit minulle timjamin taian
varsiellerin kesytyksen
ja kuinka rusinat
koskenkorvassa
kakun sisällä
nukkuu
En tuntenut endiiviä
ja nyt tiedän
aluminiikattila
on ammattilaisia varten
Rest in peace