Terveisiä Porista
Lapsena loruteltiin, että ”älä men Porrii, Poris pannaa pärekorrii ja veretää pisi torrii”. Minua ei vedetty ”pisi torrii”, mutta iskettiin katuun, Antinkatuun. Ja vielä raukkamaisesti takaa päin ja äkkiarvaamatta ja tietenkin yöllä. Aikamoinen kokemus se oli, pakko myöntää. Löin pääni katukiveen, lähinnä osalohkon ja poskipään. Mutta jälki oli julmaa. En toki voi kehua olevani kaunis mies, mutta siltikin jälki oli julmaa ja verta tuli. Nyt muutaman päivän jälkeen naama on värikäs kuin pakanamaan kartta, kuten ennen vanhaan sanottiin poliittisesti epäkorrektilla tavalla. Vahinkoja voi kuvata lähinnä asfaltti-ihottumaksi.
Pari havaintoa. Sairaalan ensiapuasemalla käynti alkuyöstä on sinällään kokemus. Samantyyppisiä vahinkoja oli sattunut muillekin. Muilla jonottajilla tuntui olevan vähän omaakin osuutta haavoihin! Me jonottajat emme vahinkoinemme olleet varmaankaan toiveasiakkaita. Paikalla oli yksi lääkäri ja pari hoitajaa. Mutta ennen muuta, paikalla oli kolme vartijaa. Kovin oli hidasta toiminta tällä kokoonpanolla mutta järjestys säilyi! Rahanpuute näkyy todella toiminnassa. Toinen lääkäri olisi ollut poikaa. Palvelualttius ei tietenkään ollut parasta luokkaa mutta öisen asiakaskunnan huomioon ottaen en sitä suuresti ihmettele.
Sen sijaan Porin poliisin toiminta oli erinomaista. Perustutkinta tehtiin polilla ja vielä ennen paluuta Turkuun oli kuulustelukin jo tehty. Erittäin asiallista ja nopeata toimintaa. Tietenkin päällekarkaajan selville saaminen olisi ihme. Meitä oli liikkeellä kolme henkilöä: puolisoni ja toinen miespuolinen henkilö. Iskijän kohteena olivat vain miehet eikä iskijällä ollut esimerkiksi ryöstöaikeita. Hän vaan lähestyi takaapäin ja iski äkkiarvaamatta ja poistui yöhön.
Tuttavien ja kylänmiesten reaktiot ovat olleet mielenkiintoisia. Puolisoni on saanut kymmeniä osaa ottavia tekstiviestejä, joissa kauhistellaan tapahtunutta ja kysellään enemmänkin, miten hän voi! Itse olen saanut tuskin kymmentäkään tervehdystä. Mitähän tämä ilmentää? Ehkä nainen-naiselle viestittäminen on tässä kriisiviestinnässä helpompaa. Tai ehkä miestenkin on helpompi viestittää naiselle? Tai ehkäpä puolisoni vaan kerää enemmän sympatiaa! Tätä minun täytyy miettiä tarkkaan.
Mutta kriisiapua en kumminkaan ole tarvinnut. Vai pitäisköhän kumminkin kerätä joku tukiryhmä!
heinäkuu 20th, 2008 at 21:06
Ilmoittaudun tukiryhmään. Samalla ilmoitan sympatiani myös hurmaavalle puolisollesi, jolle olisi riittänyt ristiksi ulkonäkösi ilman porilaista muovailuakin;)
heinäkuu 21st, 2008 at 2:10
Mitä tuo tuollainen on? Lyödään ja häivytään! Haastaisi edes! Huumehörhöt on oma eläinlajinsa. Heillä ei mikään inhimillinen käytösmalli pelaa.
Onneksi ei mitään pahempaa sattunut. Katukiveys on kova alusta maastoutumiseen.
heinäkuu 23rd, 2008 at 11:43
Terve, Esko, aurinko on tänään keskiviikkona kirkastanut kesän täällä Bromarvissa, mutta ilmeisesti olemme olleet täydellisessä uutispimennossa!
Urheilija ei tervettä päivää näe! Että Porissakin, eikös tuollaista yleensä tapahdu Turun torin ympäristössä? Ymmärrän kyllä, että kaveri ei uskaltanut edestä päin lyödä – tyypillinen poliitikko?
Kesää (tai siis sen alkua), teille molemmille!
Osaaottava Kannuveljesi (ynnä toinen puolisko)
elokuu 8th, 2008 at 3:22
Hyva kun selvisit hengissa. Taalla kuoli eras arvostettu herrasmies kun loi paansa pahasti katukiveen kun vaan pari juippia oli pahalla paalla ja halusin matkasta jotakuta.