14.8.2008

Monopoli tiedottaa ynnä muuta

Lähdin keskiviikkoaamuna taas kahdeksan junalla Helsinkiin. Tai piti lähteä, kahdeksan juna oli muuttunut viittä vaille kahdeksan junaksi. Kuinka ollakaan, satuin tulemaan asemalle peräti kymmentä vajaa ja vieläpä satuin jostain kumman syystä katsomaan lähtevät taululle. Junassa sitten sain kuulla, että uudet muuttuneet aikataulut olivat astuneet voimaan 10.8.

Matkustan sarjalipulla ja hyppään junaan kun sopiva hetki sattuu. Teen Turku-Helsinki –välillä 150-200 yhdensuuntaista matkaa vuodessa ja käytän siihen yritykseni rahaa yli 5000 euroa vuodessa.

Monessa yrityksessä tämmöistä kutsuttaisiin kanta-asiakkuudeksi. VR:llä semmoisesta ei ole kuultu. Ja miksi olisikaan, onhan monopolina kiva olla. Junat kulkee ja palkka juoksee. Kanta-asiakkaille nimittäin on tapana kertoa uutisista, muutoksista palvelussa jne.

Olen ollut huomaavinani, että VR:n organisaatiossa juoksee palkka aika monelle markkinointi- ja viestintäihmiselle. Mitähän he kaikki tekevät palkkansa eteen? Voisiko ajatella, että esimerkiksi kertoisivat julkisuudessa kaikkien Turusta lähtevien Helsingin junien lähtöaikojen muuttuneen. Olisiko se uutinen? Tai se, että samaan aikaan kaikkien Turusta lähtevien junien matka-aika on lisääntynyt 5 – 15 minuuttia? Mutta eihän monopolin tarvi.

Sitä vastoin tärkeää oli tiedottaa, että enää Turku-Helsinki –välillä ei liikennöi vanhoja sinirunkoisia pikajunia. Sitä taas ei vuosi sitten tiedotettu, että Pendolinoja korvattiin sinirunkoisilla.

Voi-voi!

PS. Tämä olkoon jatkoa Eskon eiliselle postaukselle tiedottamisesta Turussa. Sitä kun ei osata. Mutta haittaako tuo kun mediakin nukkuu.

9 kommenttia “Monopoli tiedottaa ynnä muuta”

  1. taimi:

    Onko sitä tullut vaatiaisemmaksi, tai mikä tätä maailmaa vaivaa. Joka paikassa tuntuu olevan sama, soitin isännöintitoimistoon klo 9.15 aamulla sitä asiaa hoitavaa ihmistä ei paikalla, jätin soitto pyynnön, klo 13 mennessä soitin kolmannen kerran, hän on lounaalla.
    Silloin kirosin sieltä soitti klo 13 asian omainen, myös ärtyneenä, “olen saanut aamulla pyyntönne, mutta en ehtinyt ” Sama kun Sonera, kaikki on ihmisestä kiinni, toimin heti, (saa veren kuumenemaan)

  2. Jari Nikkola:

    Jos matkalippuihin menee 5000 euroa, niin paljonko jää rahaa vuositasolla VR:n junien tunnetusti edullisiin ravintolapalveluihin? Tku-Hki-Tku uhkaa olla ryöstö nykyhinnoilla.

  3. "Tält puolt jokke":

    Kyllähän ne tiedottaa asiakkaille, ehkä ei jokaiselle yksittäiselle:

    “Hyvä asiakkaamme!

    Turun ja Helsingin väliset aikataulut muuttuvat 10.8.-08 alkaen ratatöiden takia.
    Uusissa aikatuluissa on mm. aikaistettu sekä Turun, Kupittaan että Salon lähtöaikoja.

    Samassa yhteydessä poistuvat pikajunat rantaradalta. Ne korvataan IC2-junilla.
    Lisätietoja liikenteestä ja aikatauluista nettisivuiltamme: http://www.vr.fi

    Ystävällisin terveisin

    Jukka Lammassaari

    VR Osakeyhtiö
    Henkilöliikenne
    Turku ”

    ja liitteenä uusi aikataulu pdf:nä.

  4. "Tält puolt jokke":

  5. "Tält puolt jokke":

  6. "Tält puolt jokke":

  7. Visa:

    Missähän tämmöinen räjähtävä tiedote uusista aikatuluista on julkaistu? Ja kenelle lähetetty?

    Matka-ajan pidetymisestä ei silti kannattanut kirjoittaa?

  8. Lyrisch Tragisch Tenor:

    muutama minuutti sinne tai tänne, mitä välii?

  9. Visa:

    Ei olekaan.
    Välinpitämättömyydellä on!

Jätä vastaus