PeeHoon vastaus oli aina samanlainen: Se on ihan kauheata musiikkia. Tai: Älä nyt, sehän oli hirveätä. Tai: Älä pelleile, ei se ole hyvää. Oma iloni oli hyvin, hyvin usein saada rehellisesti ja täydestä sydämestä kiittää Pehr Henrik Nordgrenia hänen teostensa esitysten, useimmiten kantaesitysten, jälkeen. Hän oli aina hämmentynyt, käpertyi sisäänpäin, mutta hymyili ihan pikkuisen, salaa. Minä näytin teille!

Jollakin tavoin hänen musiikkinsa kosketti, eri tavalla kuin kenenkään muun. Se kosketti siksi, että PeeHoo oli erilainen kuin muut. Ja juuri siksi niin suurenmoinen ihminen. Illanistujaiset konserttien jälkeen PeeHoon ja Juha Kankaan seurassa olivat niitä kaikkein parhaimpia – ja omituisella tavallaan hauskimpia.

PeeHoolle Turku oli hänen elämänsä tärkeimpiä paikkoja. Juha Kankaan johtama Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri oli hänen ykkössoittajistonsa ja Turun filharmonikot ehdoton kakkonen. Orkesterimme yhteistyö säveltäjän kanssa oli kansainvälisestikin harvinaislaatuista. Turun orkesteri kantaesitti vuodesta 1974 lähtien hänen kahdeksasta sinfoniastaan ensimmäisen, toisen, kolmannen, neljännen, seitsemännen ja kahdeksannen – ja soitti kuudennesta Suomen-ensiesityksen muutama viikko Japanin-kantaesityksen jälkeen. Kolme sinfonioista (3., 4. 7. – ja melkein 8.) oli orkesterin tilauksia ja yksi (2.) vielä Turun Soitannollisen seuran. Ykkösen kantaesityksen johti Leif Segerstam, kakkosen Ulf Söderblom, kolmosen Jorma Panula ja loput hänen kymmenien vuosien aseenkantajansa Juha Kangas. Lisäksi orkesteri esitti paljon hänen muutakin musiikkiaan.

Viime keväänä, suuren menestyksen saaneen seitsemännen sinfonian uusintaesityksen jälkeen, soitin PeeHoolle, joka ei enää ollut jaksanut lähteä tutulle, mutta vaivalloiselle tielleen Turkuun. Hän oli valtavan iloinen ja kertoi ties monennenko kerran, mutta aiempaa painokkaammin ja herkistyneemmin, kuinka merkittävää yhteistyö oli hänelle itselleen ollut ja kuinka tärkeää oli joka kerta ollut saada tuntea turkulaisen yleisön kiihkeän innostunut ja lämmin vastaanotto. Hän oli myös erittäin iloinen siitä, että vuosikausia suunniteltu hänen sinfonioidensa kokonaislevyttäminen sai keväällä vihdoin alkunsa – seitsemännen ja kahdeksannen sinfonian ja varhaisen Kesämusiikkia-teoksen levy ilmestynee vielä tämän vuoden aikana. Sarjassa oltaisiin päästy jo pitkälle, ellei eräiden turkulaisten hallintobyrokraattien kiivas puolustustaistelu turkulaista kulttuuria vastaan olisi kestänyt vuosikymmeniä. Kun orkesterin säännölliset levytykset mahdollistava sopimus on nyt viimein saatu hyväksytyksi (lähes kaksikymmentä vuotta Suomen pääorkestereiden jälkeen), sen ensimmäinen hedelmä on Pehr Henrik Nordgrenin sinfonioiden kokonaislevytyksen ensimmäinen osa – eikä kukaan enää voi estää orkesterimme historian tärkeimmän projektin toteutumista.

PeeHoon tumma, syvällinen, raastava ja vaativa, mutta aina niin esittäjänsä kuin kuulijansa palkitseva musiikki ei ole saanut ansaitsemaansa jalansijaa Suomessa eikä varsinkaan kansainvälisesti. Se ei ole sopinut musiikin muovikelmuisten tyhjiöpakkausten aikaan. Sen kansainväliseen markkinointiin ei ole uskallettu uhrata rahaa eivätkä maailmankapellimestarimme ole ottaneet sitä mukaan nuottisalkkuihinsa. Turun filharmonikkojen sinfonialevytykset voivatkin olla melkoinen yllätys maailmalla.

Pehr Henrik Nordgren opetti meille turkulaisille musiikinystäville sitä kauneinta elämässä: rehellisyyttä, vaatimattomuutta, herkkyyttä, kauneutta. Annettakoon hänen muistonsa elää yhtä voimakkaana kuin hänen musiikkinsa, joka soi tulevina vuosina edelleen vahvasti niin orkesterimme konserteissa kuin levytyksissä. Ja mielessämme Turun konserttitalon lavalle kipuaa yhä kumartamaan PeeHoon omintakeinen hahmo, aidosti hämmentyneenä.oonHoon

TFO:n kotisivuilta poistetut P.H.Nordgrenin säveltäjäsivut (2004)
Kannuvalimo kahdeksannen sinfonian kantaesityksessä maaliskuussa 2007