Tarinoiden maailma
Nykymaailmassa monia asioita selitetään tarinoiden kautta. Menestyneillä tuotteilla on oma tarinansa, yrityksillä on tarinansa. Usein tarina on tosi, vähän ehkä väritetty. Joskus taas keksitty, mutta hauska. Masentavaa on kohdata tarina, joka on keksitty ja huono. Kohtasin sellaisen kun ruokailin Turun keskustassa avatussa Frank Benelli’s –ravintolassa.
Italialais-amerikkalainen (!) ravintola on yksi osa paikallisen osuuskauppiaan 4000:n ravintolapaikan kokonaisuutta. Pari viikkoa sitten siinä avattiin Frank Benelli’s ja joukko muita ravintoloita kun H&M vaihtoi paikkaa kadun toiselle puolelle.
Ravintola näyttää ketjupizzerialta, ruokalista samalta kuin kaikissa maailman muissa ketjuravintoloissa ja tarina loppuhuipennuksessaan tältä:
”New Yorkissa Frank oli myös tavannut ravintolassaan asiakkaana olleen suomalaisen herrasmiehen, joka paljastui lähes legendaariseksi Hamburger Börsin hovimestariksi Matti Puhakaiseksi. Frank ja Matti vaalivat ystävyyttään halki vuosien, tavatenkin aina välillä niin New Yorkissa, Las Vegasissa kuin Euroopassakin. Matti Puhakainen on vuosikymmenien aikana palvellut muun muassa kaikkia Suomen presidenttejä Presidentinlinnassa ja Kultarannassa, ja samalla tehnyt pitkän ja kunniakkaan uran Hamburger Börsissä. Myöhemmin selvisi myös että Matin kautta Frank oli tavannut jo vuosia sitten myös ravintolan nykyisen päällikön Susanna Lehtelän. Hamburger Börsin päälliköt olivat olleet opintomatkalla Euroopassa, ja samalla matkalla myös tavanneet vanhalla mantereella lomailleen Frankin.
Corrado Landin otettua yhteyttä Frankiin Suomen ja Turun ravintolamaailman puutteista, Frank soitti ystävälleen Matille kyselläkseen asiasta tarkemmin. Lopputuloksena näistä keskusteluista on avattu Suomen ensimmäinen Frank Benelli’s.”
Kun taustalla on näin vahva tarina, ruoka ei voi olla muuta kuin aidoimmastakin aidompaa! Hovimestari Puhakaisen kirjaa ”Kaikkien Suomen presidenttien palvelija” odotellessa jännitän konseptin menestystä.
Jotenkin jäi sellainen tunne, että Frank olisi voinut jättää Matin kanssa järjestelemättä Turun ravintolamaailmaa…
Lounaalta palattuani tietokoneeni ruudulla odotti uutinen Igglon tarinan uudesta käänteestä. Tositarinat ovat julmia.
syyskuu 9th, 2008 at 22:13
Koko tämä prosessi KOP-kolmion ja Aurakadun vastapuolen kulmakorttelin kanssa on ollut masentavaa seurattavaa. Kaikki irtisanomisasiat toki menivät laillisesti ja teknisesti oikein mutta niin vain saatiin taas esimerkiksi yksi menestynyt yksityinen ravintoloitsija pois alueelta korporaation tieltä. Korporaation joka tinkii laadusta aina ennen määrää. Eihän näitä palveluja voi aikuisten oikeasti suositella kenellekään, jolla on aistit tallella.
syyskuu 9th, 2008 at 23:03
Jari Nikkola sekoittaa kaksi täysin erillistä asiaa.
1)”Yksityisen ravintoloitsijan” Torren lopettamisella ja Osuuskaupan uusilla ravintoloilla ei ole mitään tekemistä keskenään. H&M, oli päättänyt lähteä Aurakadun kulmasta pois joten se tila jäi Osuuskaupan käyttöön.
2)Jokainen vanhassa Mezzo -kolmiossa käynyt näki, että talolla ei ollut sellaisessa muodossa tulevaisuutta vaan siihen piti tehdä täydellinen kauneusleikkaus.
Olisin halunnut Torren jäävän uudistettuun KOP -kolmioon, mutta se ei onnistunut. Etsimme myös ravintoloitsijan kanssa yhdessä uutta tilaa Torrelle.
Visa kuten useat yksityiset ravintoloitsijat Turussa tietävät, että minä tuen vahvasti yksityisiä ruokaravintoloita enkä todellakaan halua yhdenkään lopettavan. Niitä on jo nyt aivan liian vähän Turussa.
Rauno Puolimatka
KOP -kolmion omistaja
syyskuu 9th, 2008 at 23:09
Tuo Benelli -höpötys on tyypillistä Osuukaupan touhua. Fiktiosta tehdään faktaa.
Luulen, että Frank Benelli on mikroaaltouunikauppias, joka on myynyt jokaiseen suomalaiseen Osuuskaupparavintolaan niiden tärkeimmän ruuanlaittovälineen eli mikron. Siinä on sitten hyvä lämmittää eineksiä.
Vähän tankomozzarellaa päälle niin johan on niin italialaista.
syyskuu 9th, 2008 at 23:23
Hyvä, Kale!
Tiivistät oivallisesti. Taidat tietää italialaisesta ruoasta enemmän kuin Frank tai Matti. Kuten mitä on mozzarella tai saltimbocca.
syyskuu 9th, 2008 at 23:41
No jopas nyt! Hienoa ja nopeaa kommentointia Puolimatkalta.
Blogikeskustelu uhkaa olla juuri sitä millaiseksi on se on tarkoitettukin, ikävistäkin asioista pitää voida keskustella avoimin kortein. Varsinkin Turussa. Hienoa!
Torren asiasta on silti monta versiota eri ihmisillä. Ja ymmärtänette, että ulospäin nämä prosessit näyttävät ko. pelurien kyseessä ollen todella rumilta.
Nythän ko. ravintoloitsija ilmeisesti myi/lopetti muitakin omistuksia (?) eli homma alkaa raueta sikälikin.
syyskuu 10th, 2008 at 8:39
Tarina on kieltämättä kökkö. Kuluttajat äänestävät kuitenkin kukkarollaan, joten kyllä Osuuskaupan ravintoloissa asiakkaita riittää. Onhan se Rossokin pysynyt pystyssä jo vuosikymmeniä.
Sinänsä omistusmuoto ei ole mikään tae ravintolan laadusta, olipa se osuustoiminnallinen tai yksityisyrittäjyyteen perustuva. Totta puhuen Turusta löytyvät yksityisten laaturavintolatkin ovat varmaan laskettavissa yhden käden sormin.
Ravintoloista puheenollen: poikkesin perjantaina pitkästä aikaa Old Bankissa. Taisi myös jäädä vähään aikaan viimeiseksi, sillä 6,20 euroa oluttuopista on törkeä hinta. Olkoonkin, että tuopillinen sisälsi Urquellia!
syyskuu 10th, 2008 at 9:20
Kari,
millä sormilla lasket osuustoiminnalliset laaturavintolat?
syyskuu 10th, 2008 at 11:29
Tänään yhtenä lounasvaihtoehtona kyseisessä “italialais-amerikkalaisessa” ravintolassa näyttäisi olevan “Pasta Garbonara”.
Onkohan tämä ruokalaji jonkinlainen kunnianosoitus näyttelijä Greta Garbolle? Inspiraatio annokseen on tietysti saatu perinteinesestä Pasta Carbonarasta.
syyskuu 10th, 2008 at 12:46
Visa,
enpä tarkoittanut tuolla viittaamallasi kohdalla osuustoiminnallisten yritysten piiristä löytyvän laaturavintoloita sen useammalle sormelle, jos edes yhtäkään. Tuskin sellaiset edes kuuluvat TOK:n ravintolakonseptiin.
Laaturavintola-käsite itsessään on kaiken lisäksi vähän epäselvä. Omasta mielestäni esimerkiksi Pippurimylly on ruoan laadussa Turun parhaita, mutta paikan miljöö puhuu aivan toista.
PS. Viime aikojen parhaana vierailemani ravintolana pidän Trattoria Rivolettoa Helsingissä. Suosittelen.
syyskuu 10th, 2008 at 13:42
Pippurimylly on, ehdottomasti, paikallinen ravintolaklassikko. Harvoin näkee ihmisten suhtautuvan yhtä suurella tunteella ja kunnioituksella mihinkään ravintolaan.
Ehkä se interiöörikin menee läpi koska itse päätuote, tarjoiltava ruoka, on kunnossa. Pisteet myös siitä, että liiaksi trendien vietävänä ei olla. Jos haluan hyvän pippuripihvin, se todellakin on aina listalla, oli vuosi sitten 1988 tai 2008. Klassista ravintola-ajattelua, sanoisin.
Sikäli kun Hämeenkadun Trattoria Romana on vielä olemassa, sitä voi suositella kaikille myös. Täytyykin käydä tsekkaamassa tilanne jossain vaiheessa, siinä lähellä pitäisi olla uusi intialainen ravintola myös.
syyskuu 10th, 2008 at 15:29
Hokin Belgessä oli viimeksi makkaroita, hyviä perunoita ja Leffeä.
Sano Visa sille herra Kaufmannille että ottaa kantaa keksittyihin bisnestarinoihin.
syyskuu 10th, 2008 at 15:47
Joo,
siinä olen jäävi kun sanon että se tarina on hauska.
HOKissa ja TOKissa on ravintolamaailman rakentajana hieman muutakin eroa kuin alkukirjain.
HOK ei ole onnistunut millään tavalla pilaamaan Salvea, vaikka sen omistaakin. Silakat yhtä hyviä kuin ennenkin.