12.9.2008

Jääkiekon SM-liiga alkoi

Syksy on tullut, sillä jääkiekon SM-liiga on alkanut. Hohohhoijaa.

Olen aina ollut lätkästä kiinnostunut. Pelannutkin sitä pikkusällinä sekä Porin Karhuissa, että Ässissä. Jääkiekko-otteluissa olen käynyt laiskasti, lähinnä kun joku on kutsunut. Porilaisuus Turussa on aiheuttanut hankaliakin tilanteita kun on lähes ”veitsi kurkulla” tivattu kannatanko Tepsiä vai Ässiä. Ihmisille on ollut vaikeaa ymmärtää, että olen kiinnostunut, mutta suhtaudun neutraalisti.

Mediallisessa mielessä touhu on kiinnostavaa. Lopputulokset, sarjataulukko, katselijamäärät jne. Seuraamisen intensiteetti on kuitenkin löysää verrattuna vaikkapa päivän politiikkaan.

Jotenkin olen ymmärtänyt, ettei laji ole buumissa Suomessa. Katsojamäärät ovat laskussa, seurojen tulokset kuralla jne.

Voisiko asiaan vaikuttaa se, että viimeiset 20 vuotta koko rulettia on pyörittänyt tasan tarkkaan sama porukka. Johto on samaa, valmentajat samoja (tosin seuroja välillä vaihtelevat), koko pelikenttä täysin liikkumaton. Ja media hampaaton.

Uudistumisen tarve? Tarvitsisiko koko homman edes hieman USKOTTAVASTI uudistua? Tarjota katselijoille jotain uutta? Käsi sydämelle: viihteestähän katsojan kannalta on kyse. Organisaatioiden kannalta busineksesta, pelaajien toimeentulosta. Voikohan joku väittää, että kyse on nuorten miesten välisestä kilvoittelusta?

Mitä koko touhulle pitäisi tehdä jotta vaikkapa minä hankkiutuisin hallille? Saati ostaisin pääsylipun tai peräti kausikortin (sellaisenkin olen monta kertaa aikanaan hankkinut)?

Turussa kärsitään ylimielisyyden ajan krapulaa, josta selviäminen näyttää olevan tuskallista. Mutta jottain tarttis tehdä, vähän laajemminkin.

Tai sitten ei.

9 kommenttia “Jääkiekon SM-liiga alkoi”

  1. Sami Hurme:

    Osuit, Visa, naulan kantaan, vaikka kiekkopiirien mielestä osuit peukaloon.

    Uudistuminen on aina vaikeaa. Se on ollut erityisen vaikeaa NHL:ssäkin, joka pyrkii muuttumaan koko ajan ympäristönsä mukaan. NHL on pienessä nosteessa, joten siellä on tehty hyviä uudistuksia.

    Uudistuminen alkaa kuitenkin aina halusta. Jos sitä ei ole, mikään ei uudistu, koska muutosvastarinta on liian suuri.

    Ottelujen alkamisajan muuttaminen olisi yksi pieni, mutta samalla suuri muutos, nykyajan viihteentarjoajalle…

  2. Toukopoika:

    Liikaa huonoja pelejä.Tunnelma puuttuu.Mikään ei voisi olla tylsempää kuin Jokerit – Jyp puolityhjässä areenassa.Tai sitten se tylsin vieras on nykyisin TPS.
    HIFK vetää sen saman sakin ja saa tiukassa hallissaan aina rahanarvoisen tunnelman.On oikeastaan aivan sama mikä on sijoitus jos on kivaa.Pakko tuo sarja on muuttua isommaksi ja eurooppalaiseksi ja samalla tuhota loputkin paikallisfiilikset.Blues saattaa saada ihmisiä innostumaan?Jotain uutta.Kukaan ei jaksa enää katsoa Kärppien ylivoimaa.Toivottavasti Kapanen innostaa Kuopion liitoon.

  3. Kari:

    Millähän tavalla jääkiekkomatsien pitäisi uudistua? Ainakaan allekirjoittanut ei kaipaa ottelun kupeeseen mitään puolivillaista oheisohjelmaa ja muunlaista ei lipunhintoja korottamatta saa. Ottelujen alkamisaikakin on ihan ok, ainakaan myöhäisempään iltaan niitä ei kannata venyttää – kaikki potentiaalit katsojat kun eivät asu kaukalon vieressä. Kenties sääntöpuolella voisi tehdä jotain sellaista, mikä toisi otteluihin enemmän vauhtia ja ennen kaikkea maaleja.

    Itse en usko Eurooppa-liigan tai muun kansainvälistymisen olevan ratkaisu jääkiekon kiinnostavuuden lisäämiseen. Onhan sentään aivan toista, kun TPS voittaa Jokerit kuin vaikka Bernin. Hesalaisten kaatohan on parasta viihdettä joka paikkakunnalla. Itse asuin KalPan hopeavuonna Kuopiossa ja kyllä sielläkin suurimmat juhlat pidettiin Hifkin kaadon jälkeen. Toukopoikaa kompaten toivonkin KalPalle vihdoin viimein taas menestystä Kapasen johdolla. Rusnakia, Slaninaa ja Rinnettä vastaavia pelimiehiä ei Kuopiosta taida tätä nykyä löytyä, mutta kenties kipinää sitäkin enemmän.

    Muuten Visaa mukaillen täytyy kyllä myöntää, ettei lätkä nykyään paljon sytytä. Suurin syy on tietysti TPS:n mestaruusputkea seurannut alamäki. Tarjontaakin tosin on aivan liikaa, esimerkiksi MM-kisojen pelaaminen olympiavuosina on aivan älytön idea. Lisäksi on kaiken maailman keinotekoisia “huipputurnauksia”, joista ei ota selkoa vanha erkkikään ja joihin maajoukkue ei saa luistimille edes parhaita miehiä. Oma liigakautemmekin on aivan liian pitkä; seitsemän kuukautta lätkän seuraamista alkaa olla liikaa vannoutuneimmallekin fanille.

    Olisiko SM-liigallekin oikea resepti siis “vähemmän on enemmän”. Ajallisesti tiiviimpi sarja, vähemmän joukkueita ja vähemmän pelejä saattaisi sytyttää niin katsojat kuin pelaajat kokemaan jokaisen pelin tärkeänä ja katsomisen arvoisena.

  4. Visa:

    Kari,
    sä sanot sen itse: ei sytytä. Tarvittaisiin siis sytyke. Mikä se olisi?
    Ilmiöhän ei ole turkulainen, vaan maanlaajuinen.

  5. Kari:

    Visa,

    aika aikaansa kutakin. Lätkäbuumi taisi nousta Suomessa takavuosina liikaakin MM-kullan ansiosta ja nyt ollaan palattu normaalitilaan. Enpä usko, että MM-kullan veroista sytykettä kukaan keksii.

  6. Jari Nikkola:

    “Jokainen päivä on liikaa” vai oliko se “liigaa”? Ehkä lätkätarjontaa pitäisi todellakin karsia. Hyvä alku voisi olla täysin tolkuttomien maajoukkueturnausten kitkeminen. Finnkampen on nimeään myöten suurehko vitsi, samoin EHT-kierros pääosin. Ei kevään MM-turnausta tarvitse valmistella elo-syyskuulta saakka. Seuroille kenties valtaa Suomen jääkiekossa enemmän, lajiliitto syrjemmälle. Tosin, seuroissa johtaminen ei välttämättä ole järin korkeatasoista, miten se tilannetta parantaisi?

  7. Sami Hurme:

    “Ottelujen alkamisaikakin on ihan ok, ainakaan myöhäisempään iltaan niitä ei kannata venyttää – kaikki potentiaalit katsojat kun eivät asu kaukalon vieressä.”

    Eikö juuri tuo asia tue sitä, että ottelujen alkamisaikaa pitäisi nimen omaan myöhäistää? Kaikki muukin viihde alkaa nykyään myöhemmin.

    Keskustelin juuri eilen aiheesta erään pääkaupunkiseutulaisen kanssa, joka sanoi, että täytyy aina lähteä töistä aikaisemmin, jos aikoo mennä peliin. Täytyy käydä hakemassa lapset tarhasta ja vielä ruokkia ne ennen kuin voi lähteä peliin, johon pitäisi ehtiä puoli seitsemäksi.

    Jos et pääse lähtemään töistä etuajassa, yhtälö on mahdoton.

    Jostain ihmeen syystä aika monessa muussa maassa kaikki palloiluottelut alkavat myöhemmin…

  8. Toukopoika:

    No nythän olemme jo viisaampia kun sarja jo höyryää.
    Ei ole tunnelmaa siellä Hjallisareenalla sen enempää.
    Hifkikin taapertaa ja vihellykset nousee.Kalpa kaatui hädintuskin.No siihen tuskaan on siellä jo totuttu.Oliskohan menestys sopimatonta helsingin herroille?Tuolla aiemmin ehdotellaan supistettua sarjaa…olisko silloin ulkona juuri Kalpa,Ässät,Lukko,Saipa tyyppiset urheiluseurat joista ainakin Kolmella menee kohtalaisesti juuri nyt.
    Parasta on kun peliin ei kosketa ja annetaan aploodeja niille hienoille taklauksille yhtä paljon kuin keljuille maaleille.Tämä onkin ainoa laji missä saa koskettaa toista tarkoituksella ilman välitöntä rangaistusta.Nautitaan siitä…boxing erikseen.

  9. Jari Nikkola:

    “Turussa kärsitään ylimielisyyden ajan krapulaa, josta selviäminen näyttää olevan tuskallista. Mutta jottain tarttis tehdä, vähän laajemminkin.”

    http://hunajata.blogspot.com/

    Linkissä lauantaille 5.10. päivättyjä asiakaskommentteja Tepsin matsista. Myynnin ja markkinoinnin kannalta melko hyytävää tarinaa:

    “Eilen hallilla avautui sellainen asia, että TPS on terminaalipotilas. Oikeasti ensimmäisen kerran tuli sellainen tunne, ettei TPS selviä hengissä enää pitkään. Lauantai-illan pelissä sarjakärkeä ja viime kauden finaalijoukkuetta vastaan oli alle 5000 katsojaa ja joka kohdassa oli jotain pielessä”

    Tuo on tietenkin vain yksittäinen mielipide mutta silti merkillepantava. Jos meno on kuin Neuvostoliitossa (paitsi urheilullisesti) miksi maksaa tästä “viihteestä” latiakaan? Nyt hihat heilumaan, TPS. Kilpailevia tuotteita ovat paitsi TuTon Mestis-pelit ennen kaikkea muukin iltaviihde kaupungissa.

Jätä vastaus