Kirjoitin kaksi viikkoa sitten keittokirjoista. Sen jälkeen kirjastoni on täydentynyt muutamilla uutuuksilla. Niin kuin viimeksi viittasin, nimimiehet maailmalla kirjoittavat paksuja kirjoja, vaikkeivät keittokirjat myynnillisesti huippuiskussa olekaan netin ohitettua ne tiedon lähteinä. Ehkä perusteellisuus kertoo muuttuneesta tilanteesta.

Eilen Itellan logistiikka kantoi kotiin Joel Robuchonin ”The compelete Robuchonin”, 606 sivua. Kuuluu hyllyssä Kotiruoan ja Ranskalaisen keittiön salaisuudet väliin.

Mainitun juttuni lopuksi kerroin, että minulla on varaus vetämässä elBulliin. Ei ole enää. Tänään tuli vastaus:

The demand that we have received at the first moment has again surpassed our limited possibilities for one season and we regret not to be able to full fill more reservation requests.

We thank you sincerely for all your interest and we will be at your disposal if you wish to revise the situation during the season, near your available dates as we must confirm all the reservations 10 days in advance.

2010 RESERVATIONS

We do not have information about 2010 season at this moment but we never start the management until we have finished the season before.
You will find information at http://www.elbulli.com/ in December 2009.

Pitänee palata asiaan joulukuussa 2009…

PS. Hartwall lanseerasi tiedotuskampanjalla ja hyvällä myymälänäkyvyydellä eilen uudet Gourmet-oluet. Ne kuuluvat talon Classic-sarjaan. Vaalea olut on etiketin mukaan kalan kaveri ja tumma liharuokien kumppani. Hyvä idea. Ainakin ravintoloissa homma toimii. Asiakas tuntee saavansa parempaa olutta…

Nyt on vaalipyykin ja selittelyn aika. Selityksiä löytyy monelta ja monenlaisia. Motiivitkin vaihtelevat. Painavan sanansa lausui myös Toivo Sukari Kuopion yliopistossa yrittäjyydestä puhuessaan. Hänen mielestään kepun vaalitappio viime eduskuntavaalien oli vaalirahasotkun syytä. Hän tosin ihmettelee miksei se lyönyt kokoomusta, joka kuulemma sai maakuntien miehiltä yhtä paljon rahaa kuin keskusta. Ottiko Sukari siis syyn vaalitappiosta päälleen?

Kokoomuksen epävirallinen lausuntoautomaatti Raimo Ilaskivi oli ennen vaaleja huolissaan siitä etteivät eläkeläiset äänestä eläkeläistä. Ilaskiven huoli osoittautui näissä vaaleissa turhaksi. Ainakin Turun seudulla valittujen keski-ikä on kovin korkea, vasemmistoliitolla jopa lähes 65 v. Demareillakin n. 55. Kokoomuksella selvästi alle 50, joka on kaikkien äänestäjien keski-ikä.

Erilaiset kohut ja uudet ilmiöt ovat viime aikoina tuoneet aivan uutta väriä suomalaiseen poliittiseen keskusteluun. Demarien Jutta Urpilainen räjäytti vaali-iltana liikkeelle uusimman, papukaijakohun. ”Aivan aluksi haluaisin…” toistui eri tv-lähetyksissä asian dokumentoineiden raportin mukaan yhdeksän kertaa. Och samma på svenska. Täytyy myöntää, että tunsin myötähäpeää asiasta tehtyä videoklippiä katsoessani. Ei tunnu varmaan kivalta Urpilaisesta.

Taisin jo jokin aika sitten pyytää anteeksi pitkää hiljaisuuttani. Se katkeaa pian, kun palaan opettavaisiin vaalikokemuksiini!

Mutta toinen ensi-ilta on sitten tänään Tanssiteatteri ERI:ssä, kun viime vuonna säveltämäni jousikvartetto saa musiikillis-liikunnallisen kantaesityksensä Lassi Sairelan ja Eeva Soinin koreografiana. Illan aloittaa itsellenikin yllätykseksi viime viikkojen aikana puristamani pieni draama Päivänsäteestä ja menninkäisestä, Reino Helismaan ihanan kertomuksen ja musiikin pohjalta. Annoin tälle suomalaiskansalliselle lähiökertomukselle lopulta alaviitteen Jousikvartetto nro 2 miinus, kun sen nyt kuitenkin soittaa ihan oikea jousikvartetto, Juha-Pekka Vikmanin primaseeraama Unisono. Niin sanottua kunnon musiikkiakin on tarjolla, kehtolaulusäveltäjäherroilta Bach, Sibelius ja Järnefelt – Brahmsin klassiset sävelet olen kätkenyt tuohon miinusopukseen.

Kymmenissä ja kymmenissä kantaesityksissä olen Suomessa ja muualla ollut (ensimmäisen kerran pääsin itse kantaesittämään vuonna 1970, kun Cantores Minores lauloi tilausteoksensa, Bengt Johanssonin Messun), mutta on myönnettävä, että perhosia on vatsassa, vaikka kuinka henkinen valmentaja olenkin, ja ihan eri tavalla kuin vaalituloksia odotellessa.

Koska Kannuvalimo on Turun keskeinen kulttuurifoorumi, minulla on kunnia kutsua kymmenen ensiksi ehtivää kannuilijaa jännittämään kanssani kantaesitykseen tänään klo 19, osoite Tanssiteatteri ERI, Yliopistonkatu 7. Ilmoittautua voi sähköpostiini tero-pekka.henell@iwons.fi, liput odottavat kassalla.

Lähes tulkoon kaikki on vaaleista jo sanottu. Oliko se ”rökäletappio” tai ”torjuntavoitto” tai olivatko nämä ”protestivaalit”. En osaa sanoa. Kaikkia näitä varmaan rinnakkain. Kyllä näistä piisaa väittelyä.

Pari havaintoa kumminkin. Sekä Vasemmistoliitossa että SDP:ssä on ihmetelty oikein joukolla, että miten on mahdollista, että samalla kun taloudellinen kriisi kolkuttelee ihmisten ovilla, niin vasemmisto häviää vaalit!  Eikö nyt pitäisi kaiken järjen mukaan ihmisten etsiä tukea vasemmalta?

Mahtaisko tässä ole kyse siitä, että se vasemmistolainen vaihtoehto ei äänestäjien mielestä nyt tarjoa todellista poliittista vaihtoehtoa. Mitä sellaista vasemmisto voisi nyt tarjota, jota porvarit eivät tarjoa? Hallitus juuri vaalien alla otti käyttöön perinteisiä vasemmistolaisia keinoja eli valtion ns. interventioita markkinoilla.

Mahtaisko olla niin, että porvarihallituksen ja kokoomusjohtoisen valtionvarainministeriön politiikan ”uhreiksi” joutuneet eivät löydä vasemmistosta uskottavaa lohtua vaan siirtyvät perussuomalaisiin. Eihän sekään mitään vaihtoehtoista politiikkaa tarjoa. Taitaa olla enemmänkin osoitus vaihtoehdottoman vasemmiston rankaisusta.

Voi olla, että vasemmalla syntyy uudelleen pohdiskelua tämän jälkeen. Loppujen lopuksi: mitä eroa on ”unelmilla” ”toivon” vaihtoehtona?  Kokoomuksen voitto taitaa olla opposition heikkouden seurausta eikä ylivoimaisen poliittisen linjan voitto.

Toinen asia pisti silmään. Kun Metropoli-seudulla Kokoomus käänsi voimasuhteita, niin toinen ympyrä kuudesta suuresta, siis Tampere, Turku ja Oulu, ei ollut Kokoomukselle menestys. Tampereella Kokoomus hävisi kaksi paikkaa ja Oulussa yhden. Turussakaan ei tullut lisäpaikkoja, ainoastaan melko vaatimaton ääniosuuden lisäys. Kuka tämän selittää ja millä? Metropolialue ja kolme muuta keskusaluetta elävät eri rytmiin. Aika mielenkiintoista.

Kunnallisvaalien (vai pitäisikö sanoa kuntavaalien?) tulosta odotellessa ja jännittäessä on hyvä kirjoittaa hauskoista kirjoista. Toinen jännitys meni juuri ohi, sillä Turun Inter voitti jalkapallon Veikkausliigan Kupittaan mutavellissä pelatussa ottelussa.

Entisen mainosmiehet ovat kirjoittaneet helposti luettavia, hauskoja kirjoja. Asialla ovat olleet Suomen ehkä maineikkain mainoskirjoittaja (vetäytynyt mainonnan kirjoittamisesta) Markku Rönkkö, ex-AD Tuomas Vimma ja mainostoimittaja Kari Hotakainen. Kirjan luettuani ja Hotakainen-friikkinä olen kohtuullisen varma, että hän piileksii Pauli Kohelo –salanimen takana.

Olen pitänyt kovasti Markku Rönkön kirjoista. Aiemmat, Talonmies, Roskakuski ja nyt Juoksupoika (Like 2008) kuljettavat tekstiä kiinnostavasti ja tasokkaasti. Teksti on sympaattista. Trilogian viimeinen, juuri ilmestynyt Juoksupoika on joukossa erilainen kirja. Se on syvällinen (paikoin) ja ajankohtainen. Tyhjän päälle jääneestä johtajasta kertova kirja on kuvaus ajasta, jolloin finanssikriisi ei ollut vielä päällä. Tai se on kirjoitettu silloin.
Nyt kuvauksessa olisi jo uusia mausteita. Mutta, Rönkön paras ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kirjassa on tuokiokuvan viittaukset myös edellisten kirjojen talonmies Aulikseen ja roskakuskiin.

Odotin Tuomas Vimman Gourmet-kirjaa (Gummerus 2008). Vähän jännitti, sisältäisikö se jotain uutta tai mielenkiintoista Helsingin gourmet-ravintoloiden maailmasta. Ei. (Pettymys 1). Olisiko juoni hyvin rakennettu tai yllätyksellinen? (Pettymys 2).
Pohdiskelin sen kieliasua. Mieletön määrä luonnehdintoja, kuvauksia, jotka välillä sopivat, yleensä ei, tyyliin. Reijo Mäki on todellinen mestari Vimmaan verrattuna. ”Kuin veripankkiin yöksi lukittu romanialainen kreivi hän tyhjensi maljansa yhdellä kulauksella, viinin valuessa hänen suupielistään kaulalle ja pamppaileville rinnoille. Zwzannan nännit törröttivät nyt pystyssä kuin Smith & Wesson .357:n viilatut patruunat ja häneltä pääsi ilmoille haavoittuneelle saaliseläimelle ominainen vinkaisu.” (Pettymys 3 kieliasusta).

Mutta on siinä hyvääkin. Vaikka juoni onkin naiivi, tietyt kuvaukset ja meininki on positiivista.  Ruoka/ravintolafriikin pitää kuitenkin lukea se.

Pauli Kohelon Ohessa tilinumeroni (Siltala 2008) on riemastuttava kirja. Ulkoisesti pieni. Helppolukuinen ja hauska. Sen lukeminen saa aikaan hyvän mielen. Kirjailija (kuka se sitten oikeasti onkin) iskeytyy tarinan kirjoittajan, ristijärveläisen metsurin nahkaan semmoisella intensiteetilla, että oksat pois. Syksyn must!

Ruokakisaileminen on hupaisa laji. Kokkimaajoukkue voitti hopeaa ja kultaa, todettiin maajoukkueen tiedotteessa. Ja Kannuvalimo kirjoitti. Ja onnitteli. Niin teki tosin myös Helsingin Sanomat.

Tänään totuus paljastui. Suomen kokkimaajoukkueen lämpimän keittiön kulta merkitsi viidettä sijaa. Yhteenlaskettuna kylmän keittiön hopeaan, tulos toi kokonaiskilpailussa sijan 15.

Onko vika tiedotuksessa, pistelaskutaidossa vai missä, mutta ei tämmöistä pitäisi päästää ulos.

Laitankin tähän loppuun tämän päivän tiedotteessa olleet laskuperiaatteet: Lämpimän ja kylmän -keittiön kilpailuista voi saada kultaa, hopeaa, pronssia tai diplomin. Kylmän ja Lämpimät keittiön pistemäärät lasketaan yhteen ja tämä ratkaisee lopullisen  sijoituksen.

Jep-jep. Ja viidestoista! Onnea seuraaviin olympialaisiin!

Tiistai oli todella mielenkiintoinen  uutispäivä. Valtio tekee paluun omistajaksi ja suurvallat neuvottelevat Helsingissä. On kuin oltaisiin takaisin 1980-luvulla, siis edellistä lamaa edeltävässä ajassa. Ja markkinavoimien edusmiehet jättävät VR:n kun valtio ajaa sen kautta omia etujaan. (Ajaisipa joku matkustajienkin etua!)

Valtio-omistajan paluu on suorassa yhteydessä finanssikriisiin. Finanssikriisin ratkaisu EU:ssa antaa blanko-shekin valtioille tehdä paluun kansakuntien talouksien ohjaamiseen. Olen eri mieltä kuin ne, jotka sanovat, että kriisi yhdisti EU:ta. Tai kyllähän se yhdisti: se antoi valtioille ohjakset talouksien ohjaamiseen. Tämä on jäsenvaltioissa otettu kiitollisuudella vastaan. Monissa maissa näin on tehty kaiken aikaa. Mm. puheenjohtajavaltio Ranskassa, jossa politiikkana on ollut pitää ulkomaiset omistajat irti ydinaloilta.

Unionissa otetaan nyt takapakkia yhteisöllisyydestä ja yhteisen edun hahmottamisesta ja edistämisestä. Mielenkiintoista on, kuinka hanakasti porvarihallitus Suomessa tähän mahdollisuuteen tarttui. Taitaa olla niin, että virallinen EU-politiikka yhä toistaa Lipposen-Satulin linjaa, jonka mukaan Suomi kannattaa vahvoja yhteisiä toimia ja yhteistä etua. Mutta kun mahdollisuuden ikkuna avautuu, käytetään se oitis hyväksi.

Tulemme lähipäivinä näkemään hauskan kansallisen keskustelun siitäkin, kuinka puolueeton Suomi tarjoaa taas ympäristön suurvaltojen keskusteluille. Nimenomaan suurvaltojen. Suomalaisessa ajatusmallissa maailmassa on edelleen kaksi suurvaltaa, USA ja Venäjä. Viis Kiinasta ja Intiasta tai EU:sta. Kyllä meille nyt tätä mannaa tulee. Ensin Nobel ja sitten tämä. Ulkoministerin imagoryhmän työ on tästä lähin helppoa.

Kyllä nyt Nato–kannattajien kannattaa olla visusti hiljaa. Kuinka moni tuleekaan todistamaan lähipäivinä, että tämä ei olisi mahdollista Nato-Suomessa. Odotan suurella mielenkiinnolla, minkälaisen selityksen Ulkoministerimme tähän asiaan keksii. On vain niin, että suomalaisten mielissä se vanha puolueeton Suomi olisi sittenkin paras ratkaisu. Ja tämä näkemys tulee hallitsemaan julkisuutta.

Aivan riippumatta siitä, mitä maailmassa tapahtuu ympärillä.

Suomen kokkimaajoukkue saavutti toisen sijan kokkiolympialaisten kylmissä ruoissa viikonloppuna. Tänään vuorossa oli lämmin ruoka, joka arvioitiin ykköseksi. Lopullinen kokonaissijoitus selviää kuitenkin vasta torstaina, jolloin kaikki suoritteet ovat kasassa.

Jo nyt voidaan todeta, että maajoukkueemme on saavuttanut kaikkien aikojen parhaan sijoituksen alan olympialaisissa.

“Historiallista tulosta ja sijoitusta on lupa odottaa, sillä teimme kaikkien aikojen parhaat suoritukset molempina päivinä. Joukkue on ottanut hurjia harppauksia eteenpäin. Tämä antaa äärimmäisen paljon uskoa ja itseluottamusta tulevaisuuteen”, toteaa maajoukkueen johtaja Jari Hämäläinen.

Suomen Gastronominen osaaminen saa koko ajan uusia noteerauksia maailmalla. Olisiko meistä tulossa ruokamaa?

Hyvä Suomi!

Kannuvalimo onnittelee voittoisaa maajoukkuetta.

Tero-Pekan rankan kulttuuripoliittisen vaalituuletuksen jälkeen äänestäjän näkökulmaa.

Mainonnassa näkee paljon loppuunkuluneita fraaseja. Tule, näe ja koe! Eikä siinä vielä kaikki… jne.

Monia tuotteita on mainostettu myös ”välikäsien kautta”. Naisten alusvaatteita: Jos mies saisi valita. Kissanruokaa: Jos kissasi saisi valita. Ja koirilla sama juttu. Aika kuluneita.

Teeman sovellus vaalimainontaan oli turkulaisen Olli A. Mannin ilmoitus viime lauantaina Turun Sanomien etusivulla: ”Minäkin äänestäisin puoluetta, jolla on korvat, jos voisin. Äänestä Sinä isäntääni!” toivoo kuvassa oleva terhakan näköinen Siri-koira. Ja isäntä myhäilee vaalikuvassa smokissaan.

Eräänlaista uskottavuutta koira kuitenkin tuo kuntavaalimainonnan surkeaan henkilömainonnan osioon. Senhän sisältö on suoraviivaisuudessaan selkeä: Minä – Minä – Minä – Minä uudelleen – Minä – Minä jatkamaan työtäni ja vielä kerran Minä.

Kannuvalimo seuraa riman ylityksiä (ei ole vielä nähty) ja alituksia vastakin…

Ei hellitä kiire. Sitten vissiin vaalien ja ERI:n ensi-illan jälkeen. Luulen vain. Tulee uudet kiireet.

En ole ehtinyt juurikaan kampanjoida. Eikä ole ollut ylimääräistä rahaakaan. En ole ihan varma, olisinko halunnut nähdä itseni bussipysäkin katoksessa lupaamassa kaupungille auvoisaa tulevaisuutta. Tuntuu hassulta lukea isojen puolueiden veteraanipoliitikkojen vaalilauseita. Miksi herätään aina kolmen vuoden ja yhdentoista kuukauden jälkeen huomaamaan, mitä olisi pitänyt tehdä – tai mitä tuli viimeksi luvatuksi – ja sitten luvataan taas samaa?

Oman mielipiteeni pääsin sanomaan TurkuTV:n kulttuurikeskustelussa, joka juuri nauhoitettiin Alvar Aallon talon kellarissa. En tiedä, olinko liian vihainen (nuori mies…), mutta sain sanotuksi ne asiat, jotka olivat mielestäni tärkeitä. Yllättävän moni kulttuurihanke ehdittiin käsitellä. Muun muassa vuosi 2011.

Edelleenkään ei kaupungissa kukaan näytä tajuavan, mitä lähestyvä vuosi 2011 tuo tullessaan. Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen julkisti eilen ensi vuoden budjettisuunnitelmansa. Pikaluvulla kulttuurilta katoaa 1,5 miljoonaa, kun kulttuuripääkaupunkivuosi saa 4 miljoonaa. Kaupungin kulttuuritoimi laitoksineen luovuttaa siis omasta budjetistaan 1,5 miljoonaa 2011-hankkeelle. Minun päähäni se ei mahdu.

Valtaosa kaupungin kulttuurilaitosten 2011-hankkeista on saanut pakit salaperäiseltä raakkausraadilta. Muutama kysymys kirpoaa heti mieleen:

1. Miksi kaupungin laitosten pitää osallistua nöyryyttävään sisäiseen kilpailuun?

2. Miten raadin asiantuntijat tietävät paremmin kuin laitosten asiantuntijat, mitä tässä kaupungissa kannattaa tehdä?

3. Miksi ihmeessä koko vuotta 2011 ei rakenneta kaupungin omien kulttuurilaitosten sekä ammattikulttuurituottajien (esimerkiksi tanssiteatterit, teatterit, musiikkiryhmät, kirjailijat, kuvataiteilijat) ympärille? Miksei ainutlaatuista tilaisuutta (ja huomattavaa osaa 60 miljoonasta eurosta) käytetä omien laitosten nostamiseen, edes valtakunnalliselle tasolle?

4. Miksi koko hanketta verhoaa kummallinen salamyhkäisyys? Pelko siitä, että joku muu varastaa hankkeet, on turha, suorastaan älytön. Jos 2011 julkistaa hankkeensa nyt ja suureen ääneen, kukaan muu ei kehtaa tarttua niihin. Vai eikö niitä todella omaperäisiä ja erilaisia hankkeita yksinkertaisesti ole olemassa?

5. Miksi on odotettu kaksi ja puoli vuotta, ennen kuin on ryhdytty edes jonkinlaiseen toimintaan?

6. Miksi kaupungin historian suurimmalla hankkeella ei edelleenkään ole taiteellista johtajaa?

7. Mitä jää käteen vuodesta 2011, veromaksajille, pysyvästi?

Voi kyldyyri, kyldyyri…

Tänään perjantai-iltana sitten Turku-TV:ssä klo 21 ja 23.15.