Toinen ensi-ilta
Taisin jo jokin aika sitten pyytää anteeksi pitkää hiljaisuuttani. Se katkeaa pian, kun palaan opettavaisiin vaalikokemuksiini!
Mutta toinen ensi-ilta on sitten tänään Tanssiteatteri ERI:ssä, kun viime vuonna säveltämäni jousikvartetto saa musiikillis-liikunnallisen kantaesityksensä Lassi Sairelan ja Eeva Soinin koreografiana. Illan aloittaa itsellenikin yllätykseksi viime viikkojen aikana puristamani pieni draama Päivänsäteestä ja menninkäisestä, Reino Helismaan ihanan kertomuksen ja musiikin pohjalta. Annoin tälle suomalaiskansalliselle lähiökertomukselle lopulta alaviitteen Jousikvartetto nro 2 miinus, kun sen nyt kuitenkin soittaa ihan oikea jousikvartetto, Juha-Pekka Vikmanin primaseeraama Unisono. Niin sanottua kunnon musiikkiakin on tarjolla, kehtolaulusäveltäjäherroilta Bach, Sibelius ja Järnefelt – Brahmsin klassiset sävelet olen kätkenyt tuohon miinusopukseen.
Kymmenissä ja kymmenissä kantaesityksissä olen Suomessa ja muualla ollut (ensimmäisen kerran pääsin itse kantaesittämään vuonna 1970, kun Cantores Minores lauloi tilausteoksensa, Bengt Johanssonin Messun), mutta on myönnettävä, että perhosia on vatsassa, vaikka kuinka henkinen valmentaja olenkin, ja ihan eri tavalla kuin vaalituloksia odotellessa.
Koska Kannuvalimo on Turun keskeinen kulttuurifoorumi, minulla on kunnia kutsua kymmenen ensiksi ehtivää kannuilijaa jännittämään kanssani kantaesitykseen tänään klo 19, osoite Tanssiteatteri ERI, Yliopistonkatu 7. Ilmoittautua voi sähköpostiini tero-pekka.henell@iwons.fi, liput odottavat kassalla.
lokakuu 28th, 2008 at 11:32
Mahottomasti Onnea TP Ensi-iltaan!!
Melkein jo meinasin harkita turkuseen lähtöä, mutta onneksi muistin, että minullahan on harjoitukset samaan aikaan muualla. Ne on lahjattomat kun harjoittelee…
Eikös meidän kyltyyrikerhomme suunnitellut jostian reissua sinnepäin?
lokakuu 28th, 2008 at 22:13
Myöhästyin, pahus! Onneks olkoon kuitenkin.
Kulttuurikerhon matkalle täytyy sitten joutua.