Makujen ihmeellinen maailma
Olen useita kertoja tällä palstalla kirjoittanut, suorastaan paasannut, mausta ja sen merkityksestä aterioinnissa. Ruoasta ja viinistäkin on ollut juttua, vaan ei pelkästään viinistä.
Nykyään Suomen varmasti tunnetuin ranskalaisen viinin tuottaja, Juha Berglund, hurahti viiniin liittyviin asioihin parikymmentä vuotta sitten ja perusti Decanterin, viiniharrastukseen liittyvän liikkeen Helsinkiin, alan perusmedian, Viinilehden ja alkoi julkaista jokavuotista Suomen viiniraamattua, Viinistä Viiniin –kirjaa. Ja alkoi sittemmin viljellä viiniä Bordeauxissa Chateau Carsin –tilalla.
Juha uskoi ja panosti myös viinin tarjoiluun.Ja alkoi maahantuoda itävaltalaista huippuviinilasistoa, Riedeliä. Upeita – ja kalliita – Riedelin laseja löytyy kaikille rypäleille ja viineille.
Meni vuosia, enkä uskonut moiseen lasiajatteluun. Siisti jalallinen lasi ja sillä siisti, oli ajatteluni, Juhan aktiivisesta valistuksesta huolimatta. Kunnes kerran Carsinin tilalla digestiivivaiheessa uskoin. Hyvä juoma maistuu paljon paremmalta oikeanlaisesta lasista. Siis juuri oikean laisesta.
Olin tiistai-iltana Juhan ja kumppaneiden kutsumana viinilasitastingissa, jossa Riedelin karismaattinen omistaja Georg Riedel maistatti viinejä erilaisista laseistaan. Maistelussa oli neljä viiniä, valkoiset Sauvignon Blanc ja Chardonnay sekä punaiset Pinot Noir ja Cabernet. Apuvälineistönä asiamukaisten lasien lisäksi yksi vesilasi, muovimuki ja perinteinen pieni viinilasi.
Vaikka olen lähes vastaavan testin kokenut aiemminkin, tulos ällistytti. Viini maistui oikeasta lasistaan loistavalta, väärästä huonoimmiltaan kamalalta ja pääsääntöisesti yhdentekevältä. Mutta tärkein kysymys tuli ratkaistua, kuten niin monessa asiassa ennenkin. Huonompikin viini maistuu hyvältä kun se tarjoillaan hyvästä lasista ja vielä oikeanlaisen ruoan kera.
Eli turha ostaa hyvää viiniä, jos ei ole kunnon lasia. Tai hyvää lihaa, jos ei osaa sitä laittaa tai ei ole kunnon välineitä jne.
PS. Keskusteluun voi osallistua ja väittää, että ei pidä paikkaansa. Mutta on turhaa. Kyllä se pitää.
marraskuu 11th, 2008 at 22:43
Silläkin uhalla että leimaudun surkeaksi elitistiksi, joudun myötäilemään. Sama samppanja laakeasta lasista ja tulppaanista on pienen piirin teistingeissä todettu aivan eri tavaraksi. Eli lasien verran säästää muutaman pullon hinnalla…
marraskuu 11th, 2008 at 23:43
Oma viinilasi jokaiselle viinille kuulostaa liioittelulta. Röyhkeästi juon kaikki punaviinit samanlaisesta Riedelin lasista.
marraskuu 12th, 2008 at 11:21
Tarpeeksi kun juo, niin viskikin maistuu konjakilta.
Tosi on.
marraskuu 12th, 2008 at 12:19
1. Tulee mieleen muinoisen Matkaravinnon muunneltu slogan “matkalla maistuu huonompikin ruoka”.
2. Eri juttu on kokonaan se, että “Kainuun rönttönen” sai EU:n nimisuojan.
3. Varsinaisesta otsikosta(erityisesti tenorille); Retsinaa pitää juoda useampi sata puolen kilon kruunukorkkista pulloa ja mieluusti Kreikassa. Oikeaoppinen lasi on jalaton pieni Duralex-vesilasi.
marraskuu 12th, 2008 at 12:34
Retsina-lasia ei Riedelillä varmaan olekaan. Tenorin heitto on hyvä. Ja lisäksi totta. Lasi ratkaisee miltä se maistuu… Semmoiset lasit, joista pääosin suomalaiset muuten juovat konjakkinsa ja joista se ravintoloissa pääosin tarjoillaan, pitäisi lailla kieltää!
marraskuu 12th, 2008 at 15:56
Tärkeämpää olisi kieltää ne tavalliset samppanjalasit, siis nuo korkeat suipot joissa on 4-5 cm aukko. Kiusallisen hankala ryypät moisista välineistä.
Eikä EU tee mitään! On saatava jonkinlainen direktiivi asiasta! Ehdottomasti.
No, samalla voi kieltää myös ne konjamiinilasit. Menkööt.
marraskuu 12th, 2008 at 21:56
[...] PS. Kannuvalimon Visan Riedel-puffista huolimatta nautimme viinit ihan vaan Ikean perusviinilaseista. Mitenkähän taivaallista se olisikaan ollut oikeista laseista Ei vaan, totta puhuen lasilla on iso merkitys viinistä nautittaessa. Ongelma taitaa kuitenkin olla se, että tällainen tavallinen viininjuoja ei itse asiassa tiedä, mitä miltäkin viiniltä voisi odottaa ja vaatia. Jos viini maistuu ihan kelvolta, niin mistä tietää sen muuttuvan vielä paremmaksi asianmukaisesta lasista nautittuna? [...]
marraskuu 12th, 2008 at 21:59
Lasin vaikutus on tosiaan suuri viinin makuun. Sen voi huomata kotioloissakin maistamalla samaa viiniä erilaisista laseista. Asiaa kommentoin myös omassa blogissani, eli voitko Visa vastata siellä PS:n viimeisessä lauseessa esittämääni kysymykseen?
marraskuu 12th, 2008 at 22:30
Kari !
Anteeksi tiedottomuus, mikä on blogin osoite. Vastaamme Visan puolesta, heti.
marraskuu 13th, 2008 at 10:19
Ihan pakko suomentaa. Retsinaa duralexista on vähän kun mielenmaisema. Makumuiston herättämiä monenlaisia asioita. Vaikkapa tarinat retsinan pihkan maun synnystä. Retsina-amforan muodon syistä… symposiumhan siitä syntyy kun Tenori tarpeeksi juo.
marraskuu 13th, 2008 at 13:25
…eikä tartte edes paljoa…