Johtoajatus
Huomenna julistetaan joulurauha, noin henkilökohtaisesti. Muutama rankka matka Helsinkiin on taasen (kerta 29) johtanut vuoden huipennukseen. Kamarikuoro Sympaatin joulukonsertti Helsingin Vanhassa kirkossa klo 16, siis lauantaina 20.12. Tervetuloa!
Kuoron johtaminen on fyysisesti aivan mahdottoman suurenmoista. Tenniksessä täydellisesti onnistunut ohituslyönti antaa hieman samanlaisen tunteen. Mutta kun puolentoista tunnin tennismatsissa sitä todellista pelaamista on ehkä vartin verran, samanmittaisessa joulukonsertissa saa nauttia tunnin ja vartin. Yhteislaulujen aikana voi vähän huilata, ikään kuin vaihdettaisiin kenttäpuoliskoa.
Aivan erityisen nautinnon saa johtaessaan itse kirjoittamaansa musiikkia. Siinä palataan hetkeen – joka siis tuntuu hetkeltä, mutta voi todellisuudessa olla monta tuntia ja sitten taas monta tuntia – jolloin musiikin välineet, nuotit, tauot, rytmit, harmoniat, tapahtumat, nousut, laskut, vastakkain asettelut, kehittelyt, sisäinen muoto, yllätys, kehitys ja kokonaisuus jollakin kumman tavalla törmäävät soivaksi yhteydeksi ja jatkumoksi nimeltä oma teos eli opus.
Huomenna mukana on yksi oma sävellys ja kaksi sovitusta. On se mukavaa, kun ne seisovat nuottipaperilla. Mutta kun ne kohotahdilla potkaisee liikkeelle, niin ollaankin eri maailmassa. Minä johdan musiikkia, musiikki johtaa minua.
Kokeilepa, sinä kannustelija, kotona! Valitse itsellesi tärkeä opus ja laita se soimaan. Jos musiikki menee kolmeen, lyö ykkönen alas, kakkonen ulos (kehosta pois päin eli oikealla kädellä oikeaan) ja kolmonen ylös. Neljään mentäessä johdetaan kaavaa alas – vasemmalle – oikealle – ylös. Kahdessa lyödään ikään kuin kaaressa ulos – ylös – ulos – ylös. Oikealla (tai siis sillä omalla vahvemmalla) lyödään yleensä tahtia ja toisella kädellä annetaan musiikille tulkinta, samoin kuin kasvoilla ja keholla; alussa voit toki tehdä molemmilla käsillä ikään kuin peilikuvallisia liikkeitä. Ennen musiikin alkua annetaan upbeat eli kohotahti eli se edellinen lyönti tuossa kaavassa ja sitten se aloittava lyönti jäntevästi. Kun haluat voimakasta meteliä, näytä se isommilla liikkeillä, hiljainen pienillä. Sitten kun homma alkaa sujua, voit antaa iskuillesi hieman pehmeätä rekyyliä ja pyöreyttä, tanssijan käsien tavoin.
Käsien kautta saat musiikin sisällesi, kehoon, tunteeksi ja liikkeeksi. Asetu kaiuttimien keskelle sopivaan haara-asentoon. Ja orkesterisi edessä voit ottaa tikun tai kynän käteesi. Jos nuottien lukeminen on tuttua, avaa partituuri (voit lainata musiikkikirjastosta tai jopa löytää netistä). Mutta mukavinta on, kun osaa teoksen ja voi johtaa ilman nuottia.
Ehkä on kotiväen mielenrauhan kannalta hyvä aloittaa kapellimestarointi ihan yksin. Verhotkin voi vetää kiinni.
Tee tämä kerran päivässä, vaikka puoli tuntia kerrallaan (Beethovenin yhdeksäs kestää noin 75 minuuttia, joululaulut pari, kolme). Sydämesi elää musiikin mukana. Pulssi kohoaa. Eipä tunnu kinkku vyötäröllä joulurauhan loppuessa.
joulukuu 20th, 2008 at 2:39
Tero-Pekka !
Olen seurannut kannuvalimon erinomaista kirjoittelua, lähes alusta alkaen. Oppien näkökulmia kirjoituksista, kaikkien teidän kolmen kynästä. Keskustelut ovat olleet monasti erittäin antoisia, jopa herkullisia. Monista kirjoituksista on tullut piristysruiske päivään, avaus palaverin aloituitukseen ja niin…
Nyt en kyllä ymmärtänyt kirjoittelusi ajatusta. Tiedän kyllä taitosi ja urallasi saavutetut arvot, mutta nyt en ymmärrä egosi nostoa tekstissä ollenkaan. Edelleen tekemisiäsi suuresti arvostaen !
Mieti nyt, vanha äijä sukkapuikko kädessä ikkunnan edessä huitoen, naapurin ulkoilettaessa koiraansa. Kaari ylös, kakkonen alas, kolmonen sisään.Perkel… Peili hajosi !!
Onko sinua lyönyt joku tennismailalla päähän, vai oletko ollut pohjanmaalla valmentamassa pesäpallojoukkuetta ja pallo tullut otsaan ?
joulukuu 20th, 2008 at 11:38
Hyvä Päijänne, yksi lause taisi jäädä huomaamatta sinulta: “Verhotkin voi vetää kiinni.”
Vakuutan, että mielimusiikki yhdistettynä liikkeeseen on elämys. Vaikka vähän alussa vaikeata voi ollakin. Ei tanssimaankaan opi kuin tanssimalla, rohkeasti. Monille sauvakävelykin on aluksi vaikeata. Tenniksestä puhumattakaan.
Samasta syystä ainoa oikea paikka kuunnella musiikkia on konsertti, jossa NÄKEE musiikin energian, ihmisen (säveltäjän) viestin ihmisen esittämänä, ihmiselle kuultavaksi. Oman sisäisen tunteen eli liikkeen kautta konsertissa istuminenkin saa uuden ulottuvuuden. Jos aikoo itse heilutella käsiä, kannattaa valita paikka kahden tyhjän tuolin välistä.
Iloista joulua, myös naapurille ja naapurin koiralle,
TP
joulukuu 20th, 2008 at 18:12
Paras blogikirjoitus, jonka olen lukenut. Erittäin viihdyttävä ja kuvaileva.
joulukuu 21st, 2008 at 22:17
Eikuj joulua Teepee ja anna palaa!
Jos pystyy ankaran jäykkyytensä sysäämään syrjään edes hetkeksi, niin ei voi kuin onnitella. Ei se tiettykään lasten katottavaa ole, mutta voi olla että sukkapuikon kanssa riehuja on puolen tunnin päästä yhtä meditoitunut kuin koirantaluttajakin. Eikä ole edes Päijänteestä sen tuomitsijaksi, kumpi on naurettavampaa: tuijottaa älyttömän elikon takapuolesta tunkevaa pökälettä vai johtaa pölykoiraorkesteria.
joulukuu 22nd, 2008 at 12:57
Hyvä, Päijänne, ette vissiin sitte ollu lauantaina Vanhassa kirkossa? Olis kannattanu olla, klo 16 alkaen. Ei ollu koiriakaan, mutta oli yksi ei niin vanha äijä heilumassa ilman sukkapuikkoa kuoronsa ja orkkansa edessä ja aivan selvästi yleisökin nautti. Harjotus suljettujen verhojen takana oli tuottanu tulosta ja se osa yleisöstä, ainakin siinä eturiveissä, joka ei kuulellut koko ajan silmät ummessa, sai nauttia myös lystistä liikehdinnästä, joka ihan oikeesti välitti ilmettä paitsi soittoon ja lauluun myös yleisöön. Sitäpaitsi yleisökin sai laulaa yhdellä kädellä johdettuna ja urkujen säestykselläkin. Teepee on aina pistäny itteään niin kirjoituksiinsa kuin kaikkeen muuhunkin tekemiseensä ja tulosta on syntyny. Ei välttämättä liian vaatimattomasti, mutta aina vilpittömästi.
Hyvää joulua kaikille toivoo yy