Nimittäin maailman kilpailukykyraportti. Se julkaistaan joka vuosi Davosin talousfoorumin yhteydessä. Nyt on pantu järjestykseen 134 kansakuntaa ja mitattuja ulottuvuuksia on 12, jotka on jaettu kolmeen pääluokkaan.

Paljastetaan heti: Suomi sijoittuu sijalle kuusi kuten viime vuonnakin. Takana ovat ne kultaiset kasvun vuodet, jolloin olimme ykkösiä. Mutta hyvä näinkin. Paha vaan, että edellämme ovat Tanska ja Ruotsi, Amerikka ykkösenä. Mutta Saksa seitsemäntenä, heti meidän perässä! Olemme muuten ajaneet edelliseen raporttiin Saksan ohi.

Kolme vähiten kilpailukykyistä ovat Burundi, Zimbabwe ja Chad. Ei kovinkaan yllättävä porukka ihan uutistenkin perusteella. Venäjä on muuten sijalla 51, Intian ja Maltan välissä. Lähiympäristöstä Viro sijoittuu paikalle 32. Kiina taas on sijalla 30, heti Espanjan jälken.

Suomi on ykkönen ns. perusedellytysten mittarilla. Toisin sanoen meillä pelaavat instituutiot, vakaus, infrastruktuuri (ensi vuonna saamme varmaan lisäpisteitä, moottoritie avattiin!) sekä terveys ja koulutus.
Huonoiten sijoitumme tehokkuusmittareilla, jossa sijoitus oli 11. Eikä ihme. Tehokkuutta mitattiin esimerkiksi sellaisilla asioilla kuin markkinoiden toimivuus, työmarkkinat, ylempi koulutus ja yllättäen teknologiavalmius. Olimme viidensiä innovaatiomittareilla.

Miten tätä mitataan. Jokaisessa maassa on kumppani, meillä ETLA, joka organisoi mittaamisen. Se tehdään kyselyllä, jonka kohteena ovat yritysjohtajat ja politiikan tekijät. Tietenkin voi sanoa, että he vetävät kotiinpäin mutta yhtä lailla voivat purkaa tyytymättömyyttään.

Eihän tätä nyt kannata kamalan vakavasti ottaa. Mutta kumminkin. Yhteenvetona voisi sanoa, että Suomi on hyvä ja vakaa maa toimia mutta tehokkuudessa on toivomisen varaa. No täälläkin palstalla on monta kertaa tuskailtu juuri tätä tehottomuutta vaikkapa nyt palveluissa ja kaupassa.

Paremmin pärjättiin kuin jalkapallossa ja kokkikisoissa.

Skandinaavinen keittiö juhli taas kokkien ”olympialaisissa” Lyonissa eilen ja toissa päivänä. Kisan voitto matkasi Norjaan Geir Skelelle ja kakkostila Ruotsiin Jonas Lundgrenille. Tanska neljäs, Islanti setsemäs. Mutta siinä se sitten olikin. Suomi oli yhdestoista. Ei mennyt putkeen Filip Langhoffin suoritus.

Joukkueen valmentajan Pekka Terävän kommentti Hesarin Katja Bäcksbackalle hakee vertaansa hiihtomaailman voitelu- ym. selityksistä. Lisäkkeisiin varatut kananmunat oli tarkastettu organisaation toimesta ja siinä yhteydessä oli tapahtunut 10 gramman moka, joka aikaansai lisäkkeiden menon munilleen.

Vielä huonommin kävi samaan aikaan samassa kaupungissa ja samoilla messuilla järjestetyssä jälkiruokakilpailussa. Messuhalli olikin odotettua lämpimämpi eikä suklaaveistosten yksityiskohdat kestäneet. Suomi oli kahdeksastoista.
Uutiset eri välineistä luettuani menin Viisi Tähteä –lehden sivuille ja kaivoin arkistoista esille Eero Mäkelän kolumnit samasta aiheesta ja suomalaisen kokkikilpailutoiminnan supermiehen (tai tehosekottajan, riippuu keneltä kysyy) Lasse Lunqvistin haastattelun. Lukekaa linkit, värikästä tarinaa.

Ei tämä kehitys ole mennyt niin kuin on pitänyt, tai Mäkelä/Lunqvist ennustanut. Mehän olemme samassa veneessä muiden pohjoismaiden kanssa juhlapuheissa. Mutta kun tosipaikka tulee, yksin ollaan. Kaikki vetävät kokkimaailmassa niin paljon kotiin kuin mahdollista. Ja mitä me teemme; ihmettelemme että ’kuis tässä näin kävi’.

Pohjola-buumi on, muttei sitä osata hyödyntää. Eikä puhaltaa yhteen hiileen kotimaassa. Sponsorien puutetta on turha itkeä, ne mahdollisuudet on ihan itse menetetty ja juuri nyt taitaa olla väärä hetki huutaa yhteiskuntaa apuun.

Pitäis varmaan vaan keittää parempaa…

PS. Bocuse-kisaa voi katsella sen virallisilta sivuilta. Ja tästä New York Timesista.

Nyt se sitten tapahtui. Kaaduin Åbo Akademin (hälsningar!) katuosuudella Henrikinkadulla ohuen lumikerroksen alla lymyilleeseen jäähän. En lyönyt päätäni katuun, mutta tukemaan ojentautununeesta vasemmasta kädestäni murtui peukalo. Viikonloppuna selviydyin Eerikinkadulla  tasapainoilemalla kaatumatta.

Nyt on sitten kipsi kolme viikkoa ja toipumislomaa, niin kuin nykyään sanotaan sairausloman sijasta, kolme päivää. Ei siinä mitään, mutta ne ovat juuri ne kolme päivää, jotka oli tarkoitus olla Barcelonassa kokouksessa! Menetin siis yhden eurooppalaisista suosikkikaupungeistani.

Eipä silti, siellähän vasta myräkät ovatkin olleet.

Liukkauteen kaatuminen on omituinen juttu. Ensimmäinen asia, kun äkkiä pyrkii pystyn, on, että näkikö kukaan?  Miten kaatuminen voi olla nolo asia! Ehkä se johtuu Chaplinista tai B-luokan vanhoista suomalaisista elokuvista, joissa toikkaroiva kaatuilija sai yleisön nauramaan. Joka tapauksessa äkkiä ylös, ettei kukaan nää ja sitten palttoon persuksista lumet pois.

Tai ajatteleeko, että näkijä olettaisi kaatujan olevan humalassa. Tämä tapahtui matkalla työhön, klo 8.20. Siihen aikaan en ole humalassa. Saisinkohan muuten Åbo Akademin maksamaan kivusta ja särystä sekä henkisistä kärsimyksistä, joita ”nolo” kaatuminen aiheutti.

Lääkäriasemalla, jossa sain erinomaisen hyvän palvelun, oli kahdenlaisia asiakkaita klo 18 aikoihin: niitä, joilla oli kammottava räkätauti ja niitä, jotka olivat kaatuneet liukkauteen. Menin asemalle ilman ajanvarausta viittä vaille kuusi ja olin kotona kun seitsemän uutiset alkoivat. Ja välissä otettiin röntgen ja kipsattiin. Ei huono.

Nyt se sitten tuli – turvallisuuspoliittinen selonteko. On sitä tälläkin palstalle jo moneen kertaan kaivattu.

Eihän siinä sitten ollut mitään vallankumouksellista. Se eniten odotettu lauselma kuuluu: on olemassa jatkossakin vahvoja perusteita harkita Suomen Nato-jäsenyyttä. Laaja poliittinen yhteisymmärrys on välttämätöntä ja kansalaismielipiteen huomioiminen tärkeää mahdollisesta jäsenyydestä päätettäessä.

Tästä lauseesta on nyt kirjoitettu pääkirjoituksia ja annettu lausuntoja ja tulkintoja. Mitä se mahtaakaan tarkoittaa? Että harkitaan ja seurataan kansan mielipiteen kehittymistä ja tehdään päätös poliittisessa yhteisymmärryksessä.

Onko jotain dramaattista muutosta edelliseen muotoiluun? Ei ole muuta kuin että sana optio on poistettu. Mutta aivan ilmeisesti on aikaisemminkin ollut jo vahvoja perusteita harkita, koska sanotaan, että niitä on jatkossaKIN. Perusteita listataan selonteossa.

”Poliittisessa yhteisymmärryksessä” taitaa olla avaintermi. Mitähän sillä tarkoitetaan? Se voi tarkoittaa, että eduskunnassa tulee vallita yhteisymmärrys, ei kai kuitenkaan yksituumaisuus. Valtiosääntöjuristit saavat tulkittavakseen, mitä yhteisymmärrys tarkoittaa.

Mutta yhteisymmärrys voi tarkoittaa myös valtiollisten instituutioiden yhteisymmärrystä. Eli että hallituksen, presidentin ja eduskunnan välillä vallitsee yhteisymmärrys, tässä järjestyksessä. Tässä prosessissa ollaan vasta asemissa. Ensiksi pitäisi saada hallituksessa aikaan yhteisymmärrys. Sitä ei taida olla. Ja jos hallituksessa todettaisiin,. että edut voittavat haitat ja jäsenyyttä haetaan, tulisi saada presidenttikin saada asian puolelle. Ja sitten mentävä eduskuntaan. Ja viimeksi vielä kysyä kansalta.

Ei taideta ihan äkkipäätä rynnätä Natoon.

Tästä muotoilusta pidetään nyt sitten kiinni.  Hallitus istuu vielä kaksi vuotta ja tuskin muuttaa kantaansa. Presidentti istuu kolme vuotta ja tuskin muuttaa kantaansa.  Eduskuntavaalitikin ovat kahden vuoden päästä. Ihan hyvin voitaisiin seuraavat  pari vuotta vaikka jakaa kansalaisille tietoa hyvistä ja huonoista puolista, keskusteluttaa muitakin kuin niitä aina vaan samoja asiantuntijoiksi määriteltyjä.

Avataan tämä mystinen paketti!

Nimeni Visa on siinä määrin harvinainen ja kummallinen, että saan nimipäiväonnitteluja varmasti enemmän kuin vaikkapa Matit keskimäärin.

Niin tapahtui eilenkin, jolloin taas kalenterin mukaisesti päivää vietettiin. Itse tosin vetäydyin mökille ihan itsekseni kirjoittelemaan ja pohdiskelemaan.

Pohdiskelua tämä mennyt päivä kaipaakin sillä se on paitsi nimipäiväni, myös anoppini syntymäpäivä. Helppo muistaa siis.

Uutta sisältöä tuo kalenterimerkintä sai aamulla kun edesmenneen vaimoni sisko soitti ja ilmoitti entisen appiukkoni menehtyneen nelivuotisessa taistelussaan syöpää vastaan.

Heräsi paljon ajatuksia ja muistoja. Ja vaikka lopputulema oli tiedossa, se masensi.

Iltapäivällä nettiin ilmestyi uutinen Pentti Kourin kuolemasta. Sekin kosketti. Tunsin hänet. Silloisen yhtiökumppaninsa Juhani Lipsasen kanssa juhlimme railakkaasti vuoden vaihtumista Kourin Connecticutin kartanossa 80- ja 90-lukujen taitteessa. Huikea ihminen, huikeita kontakteja, taidetta ja meininkiä.

Ei tuommoisten uutisten jälkeen Alpo Rusin nimittäminen Vatikaanin lähettilääksi tai Risto E J Penttilän meppiehdokkaaksi tuntunut miltään.

PS. Kiitos kaikille jotka sympaattisesti tervehditte nimipävänäni!

Kuinka monta kertaa olenkaan kirjoittanut ja kuinka monta kertaa ”rähjännyt” kalan tuoreudesta ja siihen liittyvistä epäluuloista.

Menet kaupan kalatiskille ja näet siellä norjalaista lohta, suomalaista kirjolohta, mahdollisesti kuha- ja/tai ahvenfileitä. Punertavan verestämättöminä tai sitten ihan freesin näköisinä.

Ryhdyt hieromaan kauppaa tiskin hoitajan kanssa jostain kalasta, vaikkapa kuhafileistä ja kysyt ”koska nuo kuhat ovat vielä uineet?” tai vaikkapa ”mikä tiskissä on tuoreinta?”. Vastaus on aina ollut sama: “tänään/eilen/perjantaina jne. ne ovat tulleet”. Mutta kukaan koskaan ei tiedä milloin ne on pyydetty.

Torilla ja muussa perinteisessä kalakaupassa jossa kala on myyty kokonaisena on ollut helpompaa. Silmistä, kiduksista jne. on voinut päätellä kalan tuoreuden. Nyt kala myydään fileenä. Lohifileessä tuoreuden tunistaminen on helppoa. Jos selkäruodot eivät tahdo lähteä kiskomallakaan, kala on todella tuore. Mutta harvoinhan sellaiseen tilanteeseen joutuu.

Vajaan kahden viikon kuluttua kaikki on toisin. Helmikuun alusta alkaen on uusien säädösten mukaan kalan tuoreus kerrottava myyntitilanteessa kirjallisesti! Se on hieno asia.

Nyt odottelen, kieltämättä hieman jo valmiiksi niskakarvat pystyssä, noita ilmoituksia. Entä jos totuus onkin, että kala on seitsemän-kahdeksan päivää vanhaa? Miten käy tuoreen kalan illuusiolle? Ja kalan myynnille yleensä. Mutta sehän on totuus, joka paljastuu. Jos se rehellisesti kerrotaan.

PS. helppoa ei ole possullakaan. Väärällä nimellä kaupalle toimitetaan ja vähän fuulataan, sanoo Evira. Linkki Hesarin juttuun tässä.

Huikean hieno Barack Obaman virkaanastujaistilaisuus herätti monenlaisia ajatuksia. Uuden presidentin puhe oli upea. Syntyi vahva mielikuva karismaattisesta ja aktiivisesta valtiomiehestä. Komento maassa muuttuu varmasti, sillä löysä ja manipuloitavissa ollut Bush vaikuttaa toisen ääripään ihmiseltä Obamaan verrattuna.

Juhlat olivat tietenkin myös yltiöisänmaalliset. On hienoa nähdä tuollaista. Ja mieleen tulee, että ripaus tuollaista tänne edes silloin tällöin tekisi hyvää Suomellekin.

Presidenttijuhlat päättyvät perinteisesti syrjään vetäytyvän presidentin lähtöön helikopterilla, lähtövilkutuksiin ja kentällä odottavaan Yhdysvaltain presidentin erikoiskoneeseen Air Force Oneen. Tuolla tätä keikkaa varten ”tavalliseksi” koneeksi muuttuvalla jättiläisellä Bush matkusti Texasiin ja eläkkeelle.

Bileet maksavat lähes sata miljoonaa euroa, mikä tässä taloudellisessa tilanteessa on aika lailla paljon. Turvallisuus maksaa – eivätkä kuljetuksetkaan halpoja ole.

Aina tyylikäs Lontoossa päämajaansa pitävä trendilehti Monocle seuraa koko Euroopan ilmiöitä tarkasti. Suomi on mukana myös lähes joka numerossa, kiitos hyvin Suomen asioihin perehtyneen kirjeenvaihtajan.

Viime Monoclessa Suomen presidentin matalan profiilin liikkuminen oli Elna Nykäsen jutun aiheena. Suomen presidentillä ei ole omaa lentokonetta, tavallinen auto, junavaunu ja Kultaranta VIII –vene. Näistä vain vene edustaa jonkinlaista luksusta.

Monocle rakentaa varsin hyvää Suomi-brändiä!

Kulkupelit löytyvät seuraavalta sivulta

(lisää…)

Oletteko panneet merkille, että ensi kesäkuussa järjestetään Euroopan parlamentin vaalit? Kuulutteko kahteen prosenttiin suomalaisista?

Politiikan tutkijoilla on tapana väittää, että nämä vaalit ovat tuoneet kansalaisille neljännen tason, jolla he voivat vaikuttaa asioihinsa. On tämä kunnallinen taso, jonka vallankäytöstä nautimme juuri lokakuussa. Sitten ovat eduskuntavaalit ja sitten pressavaalit.

Ja sitten nämä Euroopan parlamentin vaalit. Suomesta sinne valitaan13 edustajaa ensi kesäkuun 7 päivä. Lehdissä aina silloin tällöin alkaa jo vilahdella ehdokkaiden nimiä. Kun viimeksi vaalit järjestettiin vuonna 2004, oli Suomessa äänestysprosentti 41,1. Jo nyt presidentinvaaleista spekuloidaan enemmän kuin Euroopan parlamentin vaaleista.

Eikä ihme. Jonkinlaisen tausta antanee sekin, että vieläkään ei ole varmaa tietoa, kuinka monta edustajaa sinne yhteensä valitaan. Puhumattakaan, että minkälainen mahdollisuus vaikuttaa heillä on. Jos Lissabonin sopimus olisi voimassa, parlamenttiin tulisi kaikkiaan enintään 751 edustajaa. Mutta koska se ei ole voimassa niin on vähän auki, kuinka monta sinne oikeastaan tulee. Suomesta joka tapauksessa ne 13, yhtä vähemmän kuin nyt.

Äskettäin tehtiin kysely, johon EU:ssa vastasi 27 000 ihmistä. Kävi ilmi, että 67 prosenttia vastanneista ei tiennyt, koska seuraavat vaalit pidettäisiin ja yli puolet ilmoitti ei äänestävänsä. Ja yllätys yllätys: vain KAKSI prosenttia suomalaisista tiesi edes, että vaalit pidetään 7.6.2009! Lähelle pääsivät Britannia ja Kypros, joissa kolme prosenttia vastanneista osasi antaa oikean vuoden ja kuukauden.

Ajatelkaa: vaalit ovat kesäkuussa, nyt on tammikuun puoliväli ja KAKSI prosenttia meistä tietää, koska vaalit pidetään. Kyllä tässä on pohdittavaa poliittiselle johdolle ja eri tason puoluepampuille. Ja kuitenkin ehdokasasettelu käynnistyy. Voisikohan tätä asiaa miettiä esimerkiksi pääministerin koollekutsumassa foorumissa helmikuun alussa? Niin ja onhan meillä Euroopan parlamentin tiedotustoimistokin, jonka tilaisuuteen menen itsekin esiintymään perjantaina.

Olen ollut Euroopan integraation selittämis- ja selvittämistyössä vuodesta 1977, jolloin aloitin väitöskirjani tekemisen.  Olen siis lähes koko elämäni uhrannut tälle hienolle aatteelle. Uskotteko, että ahistaa! Samanlaiselta tuntuu varmaan vannoutuneelta raittiustyön tekijältä, kun hän matkustaa lautalla Tallinnaan.

Satuinpa vajaa tunti sitten, torstain viimeistä edellisen tunnin lopulla, kurkkaamaan tapani mukaan viimeiset uutiset netistä. Amppari ohjasi Iltalehteen ja Ilta-Sanomiin, jotka kertoivat uskomattomasta lento-onnettomuudesta keskellä New Yorkia: “Pienkone” (Iltalehti) /Matkustajakone (Ilta-Sanomat, kuvan kera) on tehnyt hätälaskun muutama hetki sitten Hudson-jokeen. Ensimmäinen ajatus: 9/11. Mutta hetkinen, syyhän tiedetään jo: lintuja molemmissa moottoreissa.

Yhdistin heti New York Timesin kotisivuille (yksi suosikeistani). Ei sanaakaan. Päivitin ja päivitin ja muutaman minuutin kuluttua joku oli ilmeisesti huomannut katsoa ikkunasta. Linkki osoitti msnbc/wnbc:n suoraan televisiolähetykseen, jossa näytettiin siivillä seisovia matkustajia ja parissa minuutissa paikalle ehtineitä matkustajalauttoja (eikös niiden omistaja ole suomalainen?) ja pikkuveneitä (joihin laskeutuva kone kuin ihmeen kaupalle ei osunut) koneen ympärillä. Kun kaikki matkustajat ja miehistön jäsenet (yhteensä 155), joista osa ilmeisesti joutui uimaan lähes nolla-asteisessa vedessä, oli saatu laivoihin, kone yksinkertaisesti upposi, aivan kuin korkeusperäsimen hainevä olisi kadonnut – mitä selostajat tosin eivät huomanneet. Myöhemmin koneen perä saatiin nostetuksi takaisin pinnan yläpuolelle, ihan kuin pikkupoikien leikissä. Erikoista oli erään silminnäkijän live-kertomus, jossa hän selitti koneen matkaa vedessä virran ja laskuveden mukana, Manhattanin katujen numeroiden mukaisesti.

Selostus toimii, edelleenkin, loistavasti. Juuri nyt Lester-toimittajan ammattilentäjä-isoveli Mike kertoo isojen lentokoneiden lento-ominaisuuksista ilman moottoreita sekä niiden mahdollisuudesta kellua kauankin laskun jälkeen. Ylistystä  huippusuorituksestaan saa koneen kapteeni, joka oli tehnyt silminnäkijöiden mukaan täydellisen laskun “kuin kiitoradalle”, laskutelineet sisällä (harjoitellaanko vesillelaskua simulaattorissa tai tietokonepeleillä?). Ja nyt siirryttiin jo paikalle saapuvaan pormestari Bloombergiin ja saman tien hypotermiaan, joka uhkaa veteen joutuneita. Seuraavaksi on jo vuorossa koneesta selviytynyt matkustaja. “I’m fine. Vesi alkoi tulla sisään, mutta kaikki olivat rauhallisia.” Ja sitten lentoyhtiön tiedote. Ja vesibussifirman edustajan selostus pelastustoimista – mies oli ollut pelastustoimissa myös 9/11-päivänä.

Onnea ihmepelastumisesta. Ja eläköön suomalainen tiedonvälitys! Onkohan iltapäivälehdillä vakoilusatelliitti New Yorkin yllä?

Valitin pari päivää sitten Kannussa, että tärkeät asiat pidetään Suomessa piilotetulla agendalla ja että poliittinen johto ei hiiskahda sanaakaan asioista, jotka kansalaisia huolettavat. Kuten esimerkiksi arviota Venäjän roolista ja vaikutuksista lähialueilla.

Samana iltana verhoa avattiin. Mutta sitä raotettiin Oslossa ja avaajana oli Puolustusvoimain komentaja! Ja puhe pidettiin ruotsiksi. Ei siis poliittinen johto. Jos oikein asettuisi nojatuoliin pohdiskelemaan, voisi mieleen tulla kaikenlaisia ajatuksia. Kuin että esimerkiksi mitä tämä kertoo kansanvaltaisesta yhteiskunnasta, jossa maan korkein sotilas raottaa verhoa, ei poliittinen johto.

Minun mielestäni ollaan aika lähellä tilannetta, jossa poliittisen johdon uskottavuus joutuu turvallisuuspolitiikan linjauksissa, tai lähinnä niiden puuttuessa, kyseenalaiseksi. Kansalaisia nämä asiat ihan oikeasti huolettavat ja niistä puhutaan ja niitä pohditaan erilaisissa kokoonpanoissa. Miksi se on niin vaikeata?

Minulle riittää jo sekin, mitä Amiraali sanoi puhuessaan lähialueistamme, että kansainvälinen tilanne ei ole vailla huolia. Hän sanoi myöskin presidentti Medvedeviin viitaten, että geopolitiikka on tehnyt paluun Venäjän ulkopolitiikan ohjenuoraksi.

Laitan tähän suoran sitaatin Kaskealan puheesta, tarkan ja siksi ruotsiksi: ”Den pågående gaskrisen mellan främst Ryssland ock Ukraina har också säkerhets- och geopolitiska dimensioner. I utkastet till en långsiktig säkerhetsstrategi anser Ryssland att kampen om råvaroresurserna kan leda till militära konfrontationer i olika regioner, inklusive det arktiska området.”

Ja sitten hän kysyi, että mitä tämä merkitsee Pohjoismaiden turvallisuuspolitiikan yhteistyölle.
Haluaisin kysyä, mitä se tarkoittaa Suomelle?

Sitä odotellessa jatkan Panu Rajalan kiehtovan Waltari –kirjan lukemista.