Hirmuista?
Oletteko panneet merkille, että ensi kesäkuussa järjestetään Euroopan parlamentin vaalit? Kuulutteko kahteen prosenttiin suomalaisista?
Politiikan tutkijoilla on tapana väittää, että nämä vaalit ovat tuoneet kansalaisille neljännen tason, jolla he voivat vaikuttaa asioihinsa. On tämä kunnallinen taso, jonka vallankäytöstä nautimme juuri lokakuussa. Sitten ovat eduskuntavaalit ja sitten pressavaalit.
Ja sitten nämä Euroopan parlamentin vaalit. Suomesta sinne valitaan13 edustajaa ensi kesäkuun 7 päivä. Lehdissä aina silloin tällöin alkaa jo vilahdella ehdokkaiden nimiä. Kun viimeksi vaalit järjestettiin vuonna 2004, oli Suomessa äänestysprosentti 41,1. Jo nyt presidentinvaaleista spekuloidaan enemmän kuin Euroopan parlamentin vaaleista.
Eikä ihme. Jonkinlaisen tausta antanee sekin, että vieläkään ei ole varmaa tietoa, kuinka monta edustajaa sinne yhteensä valitaan. Puhumattakaan, että minkälainen mahdollisuus vaikuttaa heillä on. Jos Lissabonin sopimus olisi voimassa, parlamenttiin tulisi kaikkiaan enintään 751 edustajaa. Mutta koska se ei ole voimassa niin on vähän auki, kuinka monta sinne oikeastaan tulee. Suomesta joka tapauksessa ne 13, yhtä vähemmän kuin nyt.
Äskettäin tehtiin kysely, johon EU:ssa vastasi 27 000 ihmistä. Kävi ilmi, että 67 prosenttia vastanneista ei tiennyt, koska seuraavat vaalit pidettäisiin ja yli puolet ilmoitti ei äänestävänsä. Ja yllätys yllätys: vain KAKSI prosenttia suomalaisista tiesi edes, että vaalit pidetään 7.6.2009! Lähelle pääsivät Britannia ja Kypros, joissa kolme prosenttia vastanneista osasi antaa oikean vuoden ja kuukauden.
Ajatelkaa: vaalit ovat kesäkuussa, nyt on tammikuun puoliväli ja KAKSI prosenttia meistä tietää, koska vaalit pidetään. Kyllä tässä on pohdittavaa poliittiselle johdolle ja eri tason puoluepampuille. Ja kuitenkin ehdokasasettelu käynnistyy. Voisikohan tätä asiaa miettiä esimerkiksi pääministerin koollekutsumassa foorumissa helmikuun alussa? Niin ja onhan meillä Euroopan parlamentin tiedotustoimistokin, jonka tilaisuuteen menen itsekin esiintymään perjantaina.
Olen ollut Euroopan integraation selittämis- ja selvittämistyössä vuodesta 1977, jolloin aloitin väitöskirjani tekemisen. Olen siis lähes koko elämäni uhrannut tälle hienolle aatteelle. Uskotteko, että ahistaa! Samanlaiselta tuntuu varmaan vannoutuneelta raittiustyön tekijältä, kun hän matkustaa lautalla Tallinnaan.
tammikuu 20th, 2009 at 8:00
Niin, eikö tunnukin välillä siltä että matka Brysseliin on matka Pimeyden sydämeen (Leopold). Vaan eipä olisi Nokiaakaan ilman kumibuumia. Ja kirjaa pitää pitää meppien joka laukauksesta…
tammikuu 20th, 2009 at 14:43
Esko,
Näkökulmasta riippuu, verrataanko Sinua raivoraittiiseen Tallinkilla vai rapajuoppoon herätysjuhlien teltassa. Siis onko väärässä se, joka on eurojuopunut vai se, joka ei ollenkaan suostu ottamaan brysseliä. Valtaosa kansasta lienee tässäkin kohtuukäytön kannalla.
tammikuu 20th, 2009 at 15:26
Viisaasti huomattu, Heikkilä. Tänään kumminkin seuraamme sivusta kuinka Amerikan kansa juopuu, kuka mistäkin.
tammikuu 20th, 2009 at 20:49
Kyynikko minussa arvelee, että kankkunen on amerikkalaisella väistämättä edessä. Romantikko toivoo, että pikku hiprakkaa voi pitää yllä ainakin niin kauan kuin rahat riittävät.
tammikuu 21st, 2009 at 6:30
Hey,
I’m not a Roman but for sure I would like to have a romance with Julia.