Krämppä mikä krämppä
Nyt se sitten tapahtui. Kaaduin Åbo Akademin (hälsningar!) katuosuudella Henrikinkadulla ohuen lumikerroksen alla lymyilleeseen jäähän. En lyönyt päätäni katuun, mutta tukemaan ojentautununeesta vasemmasta kädestäni murtui peukalo. Viikonloppuna selviydyin Eerikinkadulla tasapainoilemalla kaatumatta.
Nyt on sitten kipsi kolme viikkoa ja toipumislomaa, niin kuin nykyään sanotaan sairausloman sijasta, kolme päivää. Ei siinä mitään, mutta ne ovat juuri ne kolme päivää, jotka oli tarkoitus olla Barcelonassa kokouksessa! Menetin siis yhden eurooppalaisista suosikkikaupungeistani.
Eipä silti, siellähän vasta myräkät ovatkin olleet.
Liukkauteen kaatuminen on omituinen juttu. Ensimmäinen asia, kun äkkiä pyrkii pystyn, on, että näkikö kukaan? Miten kaatuminen voi olla nolo asia! Ehkä se johtuu Chaplinista tai B-luokan vanhoista suomalaisista elokuvista, joissa toikkaroiva kaatuilija sai yleisön nauramaan. Joka tapauksessa äkkiä ylös, ettei kukaan nää ja sitten palttoon persuksista lumet pois.
Tai ajatteleeko, että näkijä olettaisi kaatujan olevan humalassa. Tämä tapahtui matkalla työhön, klo 8.20. Siihen aikaan en ole humalassa. Saisinkohan muuten Åbo Akademin maksamaan kivusta ja särystä sekä henkisistä kärsimyksistä, joita ”nolo” kaatuminen aiheutti.
Lääkäriasemalla, jossa sain erinomaisen hyvän palvelun, oli kahdenlaisia asiakkaita klo 18 aikoihin: niitä, joilla oli kammottava räkätauti ja niitä, jotka olivat kaatuneet liukkauteen. Menin asemalle ilman ajanvarausta viittä vaille kuusi ja olin kotona kun seitsemän uutiset alkoivat. Ja välissä otettiin röntgen ja kipsattiin. Ei huono.
tammikuu 27th, 2009 at 1:21
No voi harmi!
Jos peukalo oli vaikkapa lonkan hinta, helpottaa se ehkä vähän henkistä tuskaa…
Mutta: ajattele mitä kaikkea kerkeät tekemään kun ei tarvi kuin potea peukaloa, vaikka kirjoittamaan enemmän Kannuun, lukemaan jne. Ja meiltähän jäi sitä paitsi joulun alla pitkähkö lounas syömättä!
Ulos menet ovesta seuraavaksi kun leskenlehdet kukkii.
Tsemppiä!
toivottaa Visa
tammikuu 27th, 2009 at 3:52
Edellisen kerran mursin kämmenluitani lukiolaisena hypätessäni välitunnilla lumivallin yli käden jäädessä takapuolen alle. Siinäkin esitin vain kavereille leuhkansorttisesti hyppytaitojani. Sain kunnolliset räkänaurut ja kipsin käteen kuudeksi viikoksi.
Otin opiksi. Puoleen sataan vuoteen en ole luitani murtanut.
Puuta koputellen – varovasti.
tammikuu 27th, 2009 at 11:46
Hyvä Prof pahoittelen.
Nykyään on naisilla melkein aina pitkät housut, ennen kun pelkäsi kaaduttuaan jos näkyy jotain, mutta odotti komeaa miestä nostamaan ylös.
Miksi muuten nykyään kadut on sellaisia kun ovat?
Toivon kestämistä.
tammikuu 27th, 2009 at 14:36
Harmitus, harmitus, toivotaan kivutonta toipumista.
Voi olla, että saat Åbo Akademin maksamaan kivusta ja särystä, jos vähänkin näytti siltä, että huoltomieheltä oli jäänyt just se kohta hiekoittamatta. Katu ja sen hoito on omistajan vastuulla.
tammikuu 27th, 2009 at 16:32
Toipumisia! Vahinko sen Barcelonan reissun peruuntuminen, mutta elämähän jatkuu – vaikka hetken vaivaisena.
tammikuu 27th, 2009 at 18:06
Toipumista toivottelee Haagan vinttikin. Nämä säät, joissa vastasataneen lumen alla on jäinen pinta, ovat tosi vaarallisia ja vaikea on sellaista talonmiestä löytää, joka täysin pystyisi vaaranpaikat torjumaan. Itselleni kävi jokin vuosi sitten kotitiellä niin, että jalat lähtivät alta enkä saanut kättäkään eteen. Kuului vain ontto kumahdus, jonka tajusin olevan kalloni, ennen kuin tieto pimeni hetkeksi. Muutaman sekunnin mustan hetken jälkeen huomasin katselevani yötaivasta, sekavana mutta elossa ja pääkin halkeamatta. Paksu villapipo ilmeisesti pelasti. Silloin ajattelin, että raja iloisesti tallailevan terveen taapertajan ja vakavasti vammautuneen potilaan välillä voi olla vain sekunteja. Jos, Esko, kestät tilkan mustaa huumoria, niin voidaanhan sanoa, että ajankohtaisessa Nato-fanien ja antinatolaisten sodassa on nyt ensimmäinen kaatunut.
tammikuu 27th, 2009 at 19:10
Kiitos Heikkilä sanoisinko ontuvasta vertauksesta. Mutta yhtä nopeasti, kun putsasin palttoon persukseni kaatumisen jälkeen, nousee natoilu. Olen lehdistä lukenut tosin ihan eri sävyisiä juttuja: Paavo Väyrynen puhuu paluusta puolueettomuuteen ja Kekkosen entinen adutantti hekuttaa menneiden aikojen perään. Mitähän tässä maassa oikein tapahtuu? Tätä keskustelu varten on Kannuvalimo.
tammikuu 27th, 2009 at 19:30
Nii-i. Luin juuri jostain, että Ruotsissa jopa kauhistellaan Suomen itärajalleen keskittämää sotilallista voimaa. Muutamassa viikossa saadaan kokoon sen verran taistelukuntoisia joukkoja, että Ruotsi ei pysty vastaavaan vuodessakaan. Turha silti kuvitella, että nykyisen aseteknologian aikana todella merkittävä sotilaallinen pelote olisi mahdollinen ilman kansainvälistä liittoutumista. Nykyään kun ei riitä, että miinoitetaan muutama tie ja rakennetaan rivi panssariesteitä.
tammikuu 27th, 2009 at 20:50
Luin jostaan hyämmästyttävän luvun, että Ruotsissa olisi toissavuonna ollut vain 4800 varumiestä! Voiko olla edes totta. Nyt aiotaan vapauttaa pitkät miehet kokonaan. Ruotsalaisten punkat ovat kaksimetrisiä. Eihän niihin oikea viikinki mahdu! Suomessa sentään RUK:n oppilas yritti piilottaa siviilitavaroihinsa singon.
Eikö Ruotsin pitäis maksaa meille rahaa siitä, että hoidamme heidänkin puolutuksensa? Tämä voisi olla yksi Merkkivuosi 2009 monista teemoista.Se olisi oikeaa naapuruutta.
tammikuu 27th, 2009 at 22:25
Haeskelin nettitietoja ja sain selville, että Ruotsi kouluttaa vuosittain 5000 – 10 000 varusmiestä. Esittämäsi 4800 jonain vuonna voi siis hyvin pitää paikkansa. Ruotsin puolustusvoimien painopiste ovat kansainväliset kriisinhallintatehtävät, joihin on täysi työ saada koulutettua tarvittava määrä väkeä. Sikäläisen parlamentaarisen puolustuskomitean arvio on, että ainakaan kymmeneen vuoteen ei Venäjä pysty kehittämään sellaista sotilaallista voimaa, joka pystyisi uhkaamaan Ruotsin turvallisuutta. Niinpä.
tammikuu 27th, 2009 at 22:37
Kyllä kannua kannattaa kannattaa.
Eskolle ja Markulle kiitokset oivallisesta sanailusta ja faktoista myös. Pidetään senverran puolustusta yllä, ettei kaatuneesta Eskosta tule poliittista sankariruumista.
Niin, eikä herätä kiinniolevan kaasuputken vieressä kasakan nauruun.
tammikuu 28th, 2009 at 22:57
Kyllä se selvää on , miksi Nato`on.
Kun 20% alkeissotilasharjoittelijoista haluaa pois, kuka
1) mamin suklis- tai papan oluthyvää maistelemaan, tai
2) “cooper” lakkaa kiinnostamasta tai
3) tuntuu turhauttavalta opiskella helppoja asiota
ylipitkään ja sitten vain olla
Tässä vain joitain vinoutuneen “minäni” ajatelmia. Joku vika kuitenkin puolustusvoimissa on. Kun itse kävin varusmieskoulutusen 1970-luvun alussa, runsas 11 leiviskän painoinen jässikkä pärjäsi siellä hyvin. Mutta miksi ei nyt, miksi, miksi, miksi?
Siksi kai sitten Nato`on.
Ai juu, se krämpähdys! Hiukan kaukaa, mutta muistorikkaasti, tietysti armeijan aikana, liukastuin aamulenkillä ojan pohjalla olevaan pienehköön pyöreään kiveen. Samana päivänä minut korotettiin korpraaliksi. Tietysti päivä oli kesäkuun 4., joka muutenkin on aika juhlapäivä. Sitten 1,5 viikoksi vuoteeseen ja runsas 1 kk marssivapaata. Kyllä siitä kontti tuli.
Paranemisia sinulle, Esko!
tammikuu 29th, 2009 at 0:03
Kyllä jaoin iltauutisia katsoessa minäkin Kaskealan viileän huolen. Mitä tällä porukalla oikein tehtäisiin, varmaan nettisodankäyntiä. Siinä tämä tietokoneosaajakohortti olisi kyllä hyvä. Mutta entä ne mamikset? Eipä paljon ole Pohjolan puolustajia vaikka löisimme hynttyyt yhteen niiden 4800n ruotsalaisen taistelijankin kanssa! Mahtaako siitä Pohjoismaisesta yhteistyöstä turvallisuuspolitiikassa olla juurikaan apua?