Ruokien testaus, suosittua mediasisältöä
Ruoka-aiheiset testit ja vertailut ovat nousset mediassa pinnalle. Liekö kyse kiinnostuksesta itse asiaan, hyvistä lukuarvoista vai viihteen tekemisestä? Varmaan vähän kaikesta tuosta.
Olen itse ollut tekemässä ja tuottamassa semmoisia sekä istumassa raadeissa erilaisissa ruokatesteissä kymmeniä kertoja. Matkalle on mahtunut silakoita, vesiä, oluita, viinejä, sinappeja, einesruokia ja vaikka mitä. Rankin sessio on ollut kahtena kesänä muutama vuosi sitten Markku Haapion kanssa toteutettu grillimakkaratesti. Testasimme kahden kesän ajan kuusi grilleriä viikossa. Yhdessä istunnossa teimme aina kaksi satsia. Maistoimme tusinan makkaroita kylmänä ja grillattuna. Tuli paitsi annos täyteen, varsin hyvä tuntuma suomalaiseen makkaramaailmaan.
Testausasia tuli mieleeni kun posti toi eilen Ruotsi Gourmetin ja siinä oli testissä suklaat. Voittajat kussakin sarjassa olivat yllätyksiä. Halpissarjassa voiton vei kaupan oma merkki, Fazerin Sininen ei yltänyt kärkipaikoille. Fazer sitä vastoin voitti keskiluokan!
Testit, jos ne tehdään sokkona ja vielä kaikki tunnistamismahdollisuudet on karsittu, tuovat poikkeuksetta yllätyksiä. Halpistuotteet voittavat kalleimmat merkkituotteet ja sellaiset tuotteet, jotka ovat maullaan kyenneet luomaan nk. makustandardin, pärjäävät. Mutta varsin vahvasti maku on etiketissä, sillä se nostaa aina tunnetuimpia merkkituotteita listauksessa.
Se tässä testiviidakossa ihmetyttää, etteivät tavarantoimittajat tai kauppa hyödynnä niiden tuloksia. Varsinkin edullisille tuotteille se toisi uutta nostetta kaupan hyllyssä. Poikkeuksen tekee Lidil, joka mainostaa niin appelsiinimehuaan kuin hiilihapotetua lähdevettäkin testivoittajana. Ja kauppa käy. Mutta kuinka hyvin, sitä ei tiedetä, sillä semmoista Lidil ei kerro.
helmikuu 6th, 2009 at 14:25
[...] Kannuvalimon Visa Nurmi uskoo omien ruokatestauskokemustensa sokkotesteihin: “Testit, jos ne tehdään sokkona ja vielä kaikki tunnistamismahdollisuudet on karsittu, tuovat poikkeuksetta yllätyksiä. Halpistuotteet voittavat kalleimmat merkkituotteet ja sellaiset tuotteet, jotka ovat maullaan kyenneet luomaan nk. makustandardin, pärjäävät. Mutta varsin vahvasti maku on etiketissä, sillä se nostaa aina tunnetuimpia merkkituotteita listauksessa. [...]
helmikuu 7th, 2009 at 14:41
Muutamana joulunpyhänä olemme testanneet Haapion keittiössä nakit ja perunasalaatit, joukkueessa Markkujen lisäksi Marko Rauhala ja makkaramies Veli-Matti Hvitfelt. Sokkotesti on tosiaan tuottanut yllätyksiäkin. Suurimpana se, että nakkimerkki, jota itse normaalisti ostan ja jota pidän hyvänmakuisena, saa huonoja pisteitä. Myös minulta. Enkä silti ole lopettanut ostamista. Olen siis se kuuluisa mainoksen uhri.
helmikuu 9th, 2009 at 14:11
Hyvätasoiset nakit alkavat olla katoavaa kansanperinnettä. Löytyykö kannulaisilta suosituksia aiheesta? Please, yksikään lötkö markettijuustokevytbrändi ei sitten käy laatuun. Kumma kyllä ne löytää alelaarista ensimmäisenä.
helmikuu 9th, 2009 at 14:22
Kivikylä ja Wigren pärjäsivät noissa sokkotesteissämme, vaikka aika tasalaatuista tavara yleensä oli. Kevytnakkeja, kuorettomia tai keinosuoleen pakattuja ei nakeiksi lasketa
helmikuu 9th, 2009 at 21:47
Hmm, kyllä… Kivikylä taitaa tosiaan olla kärkilaatua tässäkin kategoriassa. Jouluksi tuli tilattua sieltä iso kassillinen erilaisia herkkuja, kaikki moitteetonta laatua.
helmikuu 10th, 2009 at 9:03
Juu, kyllä Kivikylän nakit ovat nakkeja! Ne ovat tehty samasta “aihiosta” kuin siskonmakkara. Ostan yleensä keittoa varten siskonmakkaroita, joita saa vain jonakin päivänä viikosta, joten niitäkin kotipakastimeen. Sellaisista saa muuten maitavan kastikkeenkin.
Ehdotan teidän turkulaisten käyntiä Kivikylän, Lapin myymälässä esimerkiksi jonakin lauvantaina. Vaikka myymälä on vanha, siinä huokuu yksinkertainen lihakauppa. Niin, ja ei sitten 8-tietä, vaan hiukan hiljaisempaa Yläneen läheltä kulkevaa tietä!
helmikuu 10th, 2009 at 9:14
Hui, mikä kirjoitusvirhe. Lauvantai… oikein lauantai!
helmikuu 13th, 2009 at 5:27
“Ostan yleensä keittoa varten siskonmakkaroita, joita saa vain jonakin päivänä viikosta, joten niitäkin kotipakastimeen.”
Ovat muuten sitten jo kertaalleen pakastettuja. Sellaisen tiedon olen saanut Sirpa Laihoselta, joka lienee omistajan, Jari Laihosen vaimo tms. Kivikylän siskonmakkaroita ei siis suositella pakastettavaksi.
huhtikuu 22nd, 2009 at 22:05
Kivikylässä pakastetaan siskonmakkaroita vain ja ainoastaan suurkeittiöitä varten, kuten vastauksessani aikanaan mainitsinkin. Kaupoissa ja tehtaanmyymälöissämme pakastettuja siskonmakkaroita ei myydä, joten pakastaminen kotipakastimessa asianmukaisesti on täysin suositeltavaa.