Puhutaan ulkopolitiikkaa!
Olin Ilkka Kanervan kanssa keskustelemassa ulkopolitiikasta. Tilaisuus Turussa oli osa Kokoomuksen tempausta ulkopolitiikasta ja siitä keskustelemisesta. Huolimatta mielestäni ylettömän lapsekkaasta mainoksesta (tai ehkä juuri siitä syystä) paikalle oli tullut yllättävän paljon väkeä. Eikä vain kokoomuslaisia.
Oli miellyttävä tilaisuus. Oli tietenkin aika mielikuvituksetonta laittaa Vanhan Liiton miehet keskustelemaan ulkopolitiikasta. Siinä tilaisuuden aikana muistui mieleeni, että I kanerva ja minä olimme peräkkäin 1980 –luvulla Turun Paasikivi-seuran puheenjohtajia.
Paasikivi-seura oli vielä tuolloin ulkopolitiikan opin, Paasikiven aatteellisen perinnön niin kuin säännöissä sanotaan, ylin vaalija maassa. Luonnollisesti Paasikivi-seurojen puheenjohtajat olivat seutukunnalla opin ylipappeja. Taisin olla vielä valtakunnallisen Paasikivi-seurojen neuvottelukunnankin puheenjohtaja.
Ei hävetä yhtään. Se oli sitä aikaa.
Paasikivi-seurakin piti kokouksiaan ravintoloissa, mutta vain kabineteissa ja hillitysti. Usein tarjottiin vierailevalle puhujalle ja valikoidulle seurueelle illallinen. Se oli opettavaista aikaa. Tulin Turun Paasikivi-seuran sihteeriksi 1975. Puheenjohtajana oli kenraali Urpo Levo. Silloin opin kaiken sen (vähän voisi joku sanoa!) mitä osaan pöytätavoista ja illallisten kutyymistä ja keskustelun tyylistä.
Kenraalissa, 18 vuotta Urho Kekkosen adjutanttina palvellessa Levossa oli tyyliä. Eikä koskaan, edes vahingossakaan ja vaikka joskus oltiin maistissakin, häneltä lipsahtanut mitään entisestä isännästään. Lojaaliosuus oli lojaalisuutta loppuun asti.
Mutta nyt oltiin olutravintolassa. Keskustelu oli vilkasta ja etenkin nuorten ihmisten, sanoisinko nuorten naisten, puheenvuorot olivat aivan erinomaisia. Ei mitään jargoniaa, ei itsestäänselvyyksiä vaan selkeitä puheita.
Kyllä siinä Vanhan Liiton miehet olivat vähällä nieleskellä tyhjää. Putosimme kuitenkin jaloillemme. Sen verran on kokemusta keskustelutilaisuuksista.
Mutta tulevaisuus on hyvissä käsissä. Ehkä vielä näemme sen päivän, jolloin ulkopolitiikasta keskustellaan kuin mistä tahansa luonnollisesta asiasta. Ihmisten touhuahan sekin vain on!
helmikuu 24th, 2009 at 14:42
Harmi etten päässyt, mikä oli tilaisuuden kannalta hyvä; olisin kumminkin ollut taas suuna päänä. Voin yhtyä mielipiteeseesi mainoksen lapsekkuudesta, mutta pelkäänpä, että juuri politiikan alueella ennestään kokeilematon tapa mainostaa puoluetta samalla tavalla kuin ilotulitusraketteja vuodenvaihteessa on suuri syy siihen, minkä takia kokoomus huitelee 25 pinnan kannatuslukemissa samaan aikaan kun luokkayhteiskunnan kauheutta osoittelemalla on vajottu 20 pinnan pintaan.
helmikuu 24th, 2009 at 22:37
Miksi mustaa?
helmikuu 26th, 2009 at 0:13
Vysotskin katkenneen laulun sanoin samaistun Markun harmistukseen, kun ei päässyt paikalle, niin ei päässyt:
“Mä kuljen Gorkinkatuu pitkin, on kylmä, v*****aa…
Paasikiviseurastahan liikui 70-luvulla huuli, jota taisin itsekin lainata nimimerkin takaa: “Haluatko huipulle? Paasikiviseura huiputtaa sinut hetkessä.
Onneksi ei, Esko, niin käynyt.