3.3.2009

Taas kulkee

Ehdimme jo Eskon kanssa sopia, että pidetään pientä huoltotaukoa tällä palstalla, uudistetaan ulkoasua jne. Kim, mainio nettivelhomme, pistikin sivun ennalleen per heti ja tässä sitä kirjoitellaan.

Häikäilemättömät lääkekauppiaat olivat saaneet aikaan melko hässäkän. Etusivulle, meidän tekstiemme alle oli ilmestynyt satamäärin tuotetta koskevia linkkejä. Nämä taas näkyvät html-koodissa ja Google-haussa, muttei silmälle. Toimintahäiriötä sivuilla se voi aiheuttaa.

Erilainen roska ja iskut ovat bloginpitäjän harmina koko ajan. Kannussakin on hyvät filtterit, jotka suodattavat ja poistavat tehokkaasti, mutta silti aina joku pääsee läpi.

Kannuvalimo täyttää tuota pikaa kolme vuotta. Beta-versio aukesi Kalevalan päiväksi vuonna 2006 ja sivut olivat käyttökunnossa 26. maaliskuuta 2006. Yli 300.000 kävijää, 750 juttua ja 2700 kommenttia saavat itsemme tuntemaan iloa ja kitollisuutta.

Aiomme kirjoitella jatkossakin, mutta silti uudistua. Lähiaikoina ilmettä rukataan uuteen uskoon ja voi olla, että muutakin tapahtuu.

Olisimme iloisia jos saisimme kommentteja, parannusehdotuksia, kritiikkiä jne. keskustelupalstalle. Minulle voi lähettää myös sähköpostilla viestejä osoitteeseen visa.nurmi (at) kaufmann.fi

Kiitos jo etukäteen!

Jätä vastaus