30.3.2009

E621

Otsikko ei viittaa mihinkään valtatien numeroon, vaan on natriumglutamaatti-nimisen lisäaineen numero. Viime aikoina aineesta on kiitettävässä määrin alettu puhua. Kun on alettu uskoa, ettei kyse ole herkusta eikä myöskään kovin terveellisestä aineesta.

Tämän päivän Hufvudstadsbladet nosti asian ansiokkaasti etusivulleen kertomalla, että Espoon kouluruokailussa lisäaineen käyttö lopetetaan viimeistään ensi syksynä, jolloin glutamaatittomat reseptit ovat valmistuneet. Se on uutinen se.

Mutta vielä suurempi uutinen on, että tuota E621:tä käytetään koulu- ym. suurkeittiöissä päivittäin ämpärikaupalla.

Oletko joskus ihmetellyt, että tuommoisen ruokailun jälkeen on ”jotenkin pöhkö olo”. Kyseessä on todennäköisesti juuri E621:n sivuvaikutus. Sama sivuvaikutus, ”kiinasyndroomaksi” Hbl:ssa ristitty ilmiö saattaa vahingoittaa hermostoa ja juuri siksi lisäaineen käytöstä luovutaan. Vaikkei täysin varmaa tieteellistä näyttöä asiasta olekaan.

Tämä mitä nyt Espoossa tapahtuu, on varmasti jonkin uuden alku Suomessa. Ehkä muutkin tulevat perässä? Ensin Helsinki, sitten muu Suomi…

Natriumglutamaattien vastustus on havaittu myös elintarviketeollisuudessa. Nestlén liemikuutiot, esimerkiksi, valmistetaan nyt ilman E621:tä mikä tuodaan esille myös vahvasti pakkauksissa ja muussa viestinnässä.

Huvittavaa – ja järkyttävää – on, että olemme tottuneet natriumglutamaatin makuun. Lihaliemikuution maku on ennen ollut juuri sitä. Ja siitä syystä me suomalaiset kai rakastamme niin kovin valmiiksi marinoituja lihoja. Sillä sitähän myös se on, marinadi.

PS. Kiitos Matille ja TP:lle, jotka vinkkasivat Hbl:stä.

13 kommenttia “E621”

  1. JP:

    Olenko väärässä, jos väitän, että natriumglutamaattia lisätään ruokiin sen vuoksi, jotta ihmiset jäisivät niihin “koukkuun”? Sellainen käsitys minulle on tullut.

  2. Kari:

    JP:n lausuma tuo mieleen Frederik Pohlin loistavan scifi-satiirin Kauppamiesten sota. Lukekaapa, jos jostain käsiinne saatte.

    Kirjan arvostelu löytyy mm. Aikakoneen nettisivuilta:
    http://www.aikakone.org/arkisto/arvostelut/k90kauppasota.htm

  3. JEL:

    Olisi kiva tietää syy, miksi natriumglutamaattia (herkullisen kuuloinen nimi!) ruokaan lisätään. Onko kyseessä se kuuluisa “arominvahvenne”? Eli kun ei muuten osata tehdä maistuvaa ruokaa, niin tällä se on taattu. Ja tosiaan, terveelliseen kotiruokaankin saa E-lisäaineet kohdalleen esim. lihaliemikuutioita käyttämällä. Tämä ei vain monesti tule mieleen. Kyllä kuluttajia edelleenkin pitäisi valistaa lisäaineista ja niiden vaikutuksista. Mutta, että lapsillemme syydetään terveellisessä(?) kouluruokailussa jo näitä aineita! Mitenköhän täällä Turussa, jos meinaavat entisestään säästää kouluruokailusta?

  4. Helena:

    Tarkistin tältä istumalta liemikuutiovarastoni. Kolmessa kuutiopakkauksessa oli ainesosana E621, ja jokaisessa oli päällä merkintä “Laktoositon”.

    Laktoosia sisältävät kuutiopaketit eivät olleet E621:llä höystettyjä.

  5. Haapio:

    Natriumglutamaatti on aine, jota ihminen ei tarvitse vähimmässäkään määrin. Sen käyttö on puhtaasti kuluttajan huijaamista: kun tuotteeseen ei käytetä luontaisia raaka-aineita riittävästi, puuttuumaan jäävä maku korvataan keinotekoisella arominvahventeella. Yhtälö on helppo: aito raaka-aine = kallis, glutamaatti = halpa. Ikävä vain, että elintarviketeollisuus näin käärii voittoja kuluttajan terveyden kustannuksella. Toisaalta kukaan ei kuluttajaa pakota glutamaattituotetta ostamaan. Tuoteselosteen voi lukea ja kemikaalituotteen jättää hyllyyn.

  6. Niina Hietalahti:

    Hieno homma! Kun vielä suomenkielinenkin lehdistö innostuisi kirjoittamaan aiheesta, niin saataisiin taas kansaa valistettua ja ehkä pienin askelin oikeat maut alkaisivat kiinnostaa. Ainakin näin kesää eli makuja kohti mentäessä se olisi ihan suotavaa kehitystä. Ostakaa Puljongin liemiä, niissä on makua ilman keinotekoisia lisäaineita.

  7. Rauli Rohila:

    Tunnen oloni aika pöhköksi. En vieläkään tiedä, mitä tuo natriumglutamaatti on? Voisiko joku yksinkertaisesti selittää sen?
    Lihaliemikuutiovarastossani tein ikävän havainnon. Joka Knorrin pakkauksessa on natriumglutamaattia, jossain aromivahvikenimellä, harvoin E621 tunnuksella. Ja kaikki niin pienellä tekstillä, että suurennuslasi on minulle välttämätön.
    Kävin kyllä Maggi-ostoksilla hakemassa uutuustuotetta, jossa glutamaattia ei ole, mutta…pöhkö olo vaivaa vielä.

  8. Visa:

    Rauli,
    jossain vaiheessa kun aromivahvikkeet tulivat huonoon valoon, termi korvattiin E621:llä ja jossain tilanteissa päinvastoin. Teollinen ruoanvalmistusprosessi tappaa makuja ja menetyksiä korvaamaan tarvitaan lisäaineita. Tämä natriumglutamaatti kun vaan ei ole harmiton veikko…

    Jos vaan voit, älä osta mitään missä näet termin aromivahvike tai E621. Ja vältä kaikkia muitakin turhuuksia ruoassasi.

    Mutta mistä niitä tulisi jos teet sen itse kunnon suomalaisista raaka-aineista, eikö vain?

  9. Rauli Rohila:

    Kiitos Visa,
    kyllä vaan voin olla ostamatta E621 tuotteita. Tässä kävi minulle vain vahinko, josta kyllä täytyisi mennä nurkkaan seisomaan ja häpeämään. En kertakaikkiaan tiennyt natriumglutamaatista mitään. Ja vaikka olisin katsonut lihaliemikuutioiden (se on meillä ehkä ainoa E621 käyttölisä) minimaalisen pienellä painettua tuoteselostetta, en olisi ymmärtänyt sen tekstisisältöä.
    No, toivottavasti joka päivä oppii jotain uutta. Nyt vain tukka jakauksella tuttavien luo kyselemään, että ette kai vaan käytä E621 sisältäviä tuotteita…..minä olen jo kauan ollut käyttämättä…

  10. Juho:

    Painavaa asiaa. Sopii ihmetellä missä kunnossa on lasten ja nuorten sisäelimet kun ensin koulussa saavat tätä huttua, sitten sen päälle sipsejä joita tuskin edes saa ilman E621:tä ja muita herkkuja. Puhumattakaan ’sokerittomista’ juomista jotka vilisee ties mitä. No, odotellaan vuosikymmen pari jotta tiede todentaa asian. Toivotaan ettei silloin ole liian myöhäistä.

  11. heikkilä:

    Suomalainen syö mieluummin ruotsalaista ruokaa. Sillä suomalainen ei lasiin sylje.

  12. Ville:

    Googlailemalla löytyy kaikenlaista mielenkiintoista lisää tuosta E621sta. Tai vaihtoehtoisesti voi käyttää MSG (monosodiumglutamate) termiä kuten tuote maailmalla tuttavallisesti tunnetaan.

    Tuota löytyy aika monesta tuotteesta kuten leikkeleet, sipsit, valmis kastikkeet ja muut valmisruuat.

    Mielenkiintosia ovat olleet myös raportit mahdollisista yhteyksistä migreeniin.

    Mielestäni lähes yhtä turha tuote kuin maissitärkkelyssiirappi (high fructose corn syrup) ja muut lisäaineet jotka on lobbauksen kautta saatu tuotteisiin.

  13. M:

    Iski aika shokki kun muutettiin USA:sta Suomeen. Emme olleet ollenkaan varautuneet että MSG:tä on sullottu ruoka täyteen. Kun muuten ruoan pitää olla puhdasta, on tällaiset myrkyt vielä sallittu.

    Toivottavasti muut koulut ottavat oppia, tässä pitää miettiä pitäisikö laittaa eväät mukaan koululaisille.

Jätä vastaus