Mielenkiintoinen lätkäkevät
Kehuin kolmisen viikkoa sitten TPS:n hyviä suorituksia ja sitä, että joukkueen hyvä pelaaminen nosti koko sarjan mielenkiintoa. Ennakoin myös Suhosen ja Tammisen otteluista jännittäviä. Ja niinhän siinä kävi. Ässät ja Vaasan Sport kilvoittelivat koko rahan edestä. Sillä paljon nuo pelit sitä kuiviin kassoihin tuottivat.
Juhani Tamminen ei turhia tyylipisteitä yrittänyt metsästää värikkäällä kommentoinnillaan. Vähän meni överiksi, mutta tarkoitus pyhittää keinot, sillä mediaa vietiin kuin vierasta sikaa. Mikkos-ilmiötä on laajemminkin siis ilmassa.
Punnerrus finaaleissa oli myös kiinnostavaa. TPS tuntui antavan säälipleijareissa tiukemman vastuksen JYPille kuin mestari-Kärpät finaalissa, siitä 4-0 otteluvoitot puhuvat vankkaa kieltä. Upea juttu JYPille ja koko Jyväskylän seutukunnalle. Jääkiekko-Suomi siirtyi ainakin täksi kevääksi reilusti totuttua pohjoisemmaksi.
Jos en ymmärtänyt tuota mediapropagandaa, en myöskään rantapallon heittotouhua otteluissa, joissa kumpikin joukkue lähti viimeisen pelin jälkeen lomille! Hauska vitsihän se on nostaa häviäjän potutusta silloin kun voittaja vielä jatkaa ottelusarjaansa.
huhtikuu 15th, 2009 at 13:18
No, tuota. Jos molemmat lähtevät kesälomalle, niin eikös silloin tarttisi rantapalloja heittää kaksi kertaa enemmän kuin normaalisti?
Tami lähti Portugaliin, mutta ei hän sieltä mopoaan löydä. kyllä se on karannut kauemmaksi.
huhtikuu 19th, 2009 at 21:36
SM-liigan lopputulokset ovat itse asiassa hienoa katsottavaa. Lajin kiinnostavuuden kannalta on hyvä, että menestystä tulee vaihteeksi uusillekin joukkueille. Vanhana “savolaisena” olisin toki suonut mestaruuden KalPalle, mutta pronssikin on upea saavutus. Joka tapauksessa on hienoa, että mestaruus menee vaihteeksi ns. suurten jääkiekkokaupunkien ulkopuolelle.
Muuten olen sitä mieltä, että lätkän asema suomalaisessa urheilussa on ylikorostunut. MM-kullan jälkeenhän mitään merkittävää ei ole saavutettu lajissa, jonka harrastuspohja koko maailmaa katsoen on esimerkiksi jalkapalloon katsoen olematon.