La voix
Kuuden Ruotsin-vuoteni aikana minulla oli kahdelta näköalapaikalta onni tutustua satoihin muusikoihin: maan kansainvälisiin solistitähtiin, lähes jokaiseen (eli muutamaan) kapellimestariin sekä oman soittajistoni Ruotsin Radion sinfoniorkesterin ynnä keikkabändini Tukholman Kuninkaallisen Filharmonian soittajiin – monista säveltäjistä, agenteista ja hallintoihmisistä puhumattakaan. Lienenkö turkulaisille musiikinystäville ja muusikoille anteeksipyynnön velkaa filharmonikkojen vieraslistan vahvasta ruotsalaisesta edustuksesta työvuosiltani?
Yksi iloisimmista illoista vietettiin erään Drottningholmin teatterin suurenmoisen konsertin jälkeen. Olihan sitä ihan pakko mennä kuuntelemaan, kun solistina oli vanha kaveri Petteri Salomaa. Illan bonus oli kuitenkin nuori, valkohiuksinen mezzosopraano, joka muistaakseni tuolloin, 1990-luvun puolivälissä, lauloi vielä Ruotsin Radion kuorossa. Vaikka illan teokset eivät vielä esitelleet hänen ilmiömäisen äänensä hyvin kaukana toisistaan olevia ääripäitä, ei tarvinnut kuunnella montakaan tahtia ymmärtääkseen, että tuossa tytössä asuu maailmantähti.
Kun linnanpihalla sitten Petterin ja Malenan kanssa törmäsimme vanhoihin ystäviini, musiikkitoimittaja Camilla Lundbergiin ja unkarilais-ruotsalaiseen pianistiin Janos Solyomiin, päädyimme illanistujaisiin Norr Mälarstrandille herrasväen hulppeaan ylimmän kerroksen asuntoon, jonka parvekkeelta avautui lämpimän kesäillan näkymä veden yli Söderiin. Sittemmin Camillasta tuli Ruotsin television musiikkipäällikkö, jonka hyvin vakuuttavaa persoonaa saan suureksi ilokseni nähdä ja kuulla miltei joka viikko naapurin tv-kanavilla. Huippupianisti Janos taas teki pikapaikkauksen Turun filharmonikkojen solistiksi – Nallekonserttiviikon Karhupapaksi. Hän opetteli pitkän käsikirjoitukseni kahdessa päivässä ja suostui astumaan jopa karhupukuun. Meillä oli lavalla koko viikon niin hauskaa, että totesimme kärsivämme vieroitusoireista viimeisen esityksen ja yli kymmenen tuhannen kuulijan jälkeen.
Mutta Malena. Hän oli vaatimaton, miltei ujo, erittäin hauska ja suurenmoisen ihana. Muutaman vuoden kuluttua hän sitten olikin jo kaikkialla maailmassa. Ilman että katson hänen lumoavia silmiään, uskallan sanoa, että hän on maailman monipuolisin laulajatar. Ja sitä paitsi äärimmäisen taitava lavaesiintyjä niin dramaattisessa oopperassa, kevyessä musiikissa kuin revyyssä – hänen shownsa televisioiduilla Nobel-päivällisillä Tukholman kaupungintalon Blå hallenissa muutama vuosi sitten oli aivan käsittämättömän upea. Harmittelen vieläkin, että ensivierailulle Turussa ei enää onnistuttu löytämään hänen maailmankalenteristaan tilaa – musiikkina olisi ollut ehkä Hillborgia….
Ja nyt Malena lopetti Moskovassa La voix -euroviisukarsintaesityksensä Siihen Kuuluisaan Korkeaan c:hen. Pianissmo. MEZZOsopraano! Silmää räpäyttämättä. Tai nimenomaan – silmää räpäyttäen.
Jätä vastaus