Vocation federale?
Vocation federale tarkoittaa minun vajavaisen ranskankielen taitoni perusteella tehdyn tulkinnan mukaan samaa kuin liittovaltion kutsu. Risto tai joku muu ranskankielen taitoinen varmaan kommentoi tätä. Voisihan sen sanoa myös ”kutsumus liittovaltioon”.
Ajatus Euroopan unionista liittovaltiona on elänyt jo ennen kuin Euroopan unionista oli tietoakaan Oppikirjat sanovat ajatuksen syntyneen Ventotenen saarelle karkotettujen Mussolinin vastustajien piirissä. Altiero Spinellin johdolla osa heistä laati Ventotenen julistuksen, jossa esitettiin ajatus Euroopan Yhdysvalloista sodan jälkeisen Euroopan jälleenrakennukseksi.
Julistus annettiin jo vuonna 1941. Ajatus oli, että vain sitomalla valtiot toisiinsa rajoittamalla niiden itsemääräämisoikeutta saataisiin Eurooppaan kestävä. rauha. Näin ei kumminkaan käynyt, vaan EU:ta ruvettiin rakentamaan taloudellisen yhteistyön kautta ja valtiot on sidottu ja sitoutettu toisiinsa talouksien, ei politiikan kautta. Kehityksen huipentumana on yhteinen raha.
Ajatus liittovaltiosta työnnettiin taka-alalle. Integraatiota on koetettu viedä eteenpäin valtioiden toimesta. Viime vuosina se on ollut tuskaista. Nyt kun päätöksiä ei tahdota saada aikaan eikä yhdellä äänellä päästä puhumaan, on liittovaltion kutsu voimistunut. Tai kutsumus liittovaltion saanut enemmän ymmärtämystä niiden joukossa, jotka vakavasti pohtivat kysymystä, mihin tässä oikein ollaan menossa. Mikä on homman lopullinen tarkoitus ja muoto.
Asia on noussut pinnalle EP-vaalin yhteydessä ja tuloksen jälkeen. Tuntuu olevan entistä hankalampi päästä selville siitä, mihin ollaan menossa ja mitä haetaan. Liittovaltion kutsun saanut henkilö, kuten minä, ajattelee, että jonkinlainen poliittinen järjestys tähän touhuun pitäisi saada. Liittovaltio-oppihan on oppi työnjaosta: mikä kannattaa hoitaa yhdessä ja mikä kannattaa jättää valtioille. Nykyinen sekamelska johtaa umpikujaan.
Kyllähän tässä Suomessa koko lailla vailla samanmielisiä puhekumppaneita saa olla. Onhan niitä kaappifederalisteja, jotka aina välillä taputtavat selkään. Mutta ajan kuluessa vocation federale kyllä alkaa houkuttaa, kun oikein muutakaan vaihtoehtoa ei ole.
Ellei sitten anneta koko EU:n tukehtua.
kesäkuu 15th, 2009 at 0:39
Kyllä vocation fédérale kääntyy hyvin kutsumukseksi, elämäntehtäväksi tai sitten myös uskomukseksi. Eikös tiedekin ole tosi uskomus. Se taas mikä kulloinkin on tosi on eri asia.
A.Benzillä oli hiljan PVS-julkaisussa kiintoisa esitys federalismin ja demokratian yhteensovitettavuudesta, mikä ei ole lainkaan niin simppeli juttu. Itse en demokraatisen hyväksyttävyyden näkökulmasta vielä ole keksinyt ratkaisua mainittuun sovitettavuuten kyseessä olevassa tapauksessa eli Euroopan unionissa.
Federaatioita on useammanlaisia, kuten esimerkiksi Sveitsi tai Intia. EU:n federaalinen toimielin on neuvosto, mutta se ei ole unitaarinen toimielin toisin kuin unionin komissio tai tuomioistuin. Tarkoittaako federalismi vallan keskittämistä vai hajauttamista?
Täytyy kuitenkin kielon päivän kunniaksi todeta, että onneksi pääministeri Vanhanen on iät ja ajat ajanut avoimuuden ja läpinäkyvyyden politiikkaa niin EU:ssa kuin varsinkin kotimaassa.
kesäkuu 15th, 2009 at 22:33
En omaa edes vajavaista ranskan kielen taitoa, mutta ihmettelyn ja epäilyn taidon kyllä.
Eu nyt, confederaatio ? Valtioliitto ?
EU huomenna, federaatio ? Liittovaltio ?
Ymmärtääkseni kolme EU:n jäsenvaltiota ovat liittovaltioita ja yksi näistä lisäksi kuningaskunta. Onko tulossa liittovaltioiden liittovaltio ?
Etelä-Afrikassa on menossa Federations Cup, kansallisten maajoukkueiden futisturnaus.
kesäkuu 15th, 2009 at 23:59
Taitaa olla oppi työnjaosta Unioinissa yhtä hämärä kuin strategiset painopisteet kotikaupungin politiikoille. Strategia on valintoja, joista syntyy työnjako.
Et olisi Esko, sitä selvemmin, voinut sanoa.
kesäkuu 16th, 2009 at 9:47
Kyllä tuo vokotus liittovaltioon (Vocation federale?) tuntuu aika pelottavalta. Miten hyvin tuo vertaus USA:n liittovaltioihin sopii noin niin kuin liittovaltioiden itsemääräämisoikeuksien suhteen? Enpä tunne sitäkään puolta, mutta varmaan joku tietävä voipi kertoa.
Tuntuu, että eu eliitti meitä liittovaltioksi kampeaa haluaa Kansa sitä sitten tai ei.
Toisaalta, onhan tämä parempi tapa hoitaa toisten valtioiden haltuunotto kuin sotimalla.