Turku-dekkareita
Kannuvalimon keskustelupalstoilla on kehuttu Max Mannerin dekkareita jossain vaiheessa kun puhe on ollut turkulaisesta dekkarikirjallisuudesta. Olenpa saanut kuulla kehuja Reijo Mäenkin voittavasta kirjoittajasta.
Ottamatta kantaa asiaan, poimin kesälukemistooni Mannerin uusimman kirjan nimeltään ytimekkäästi K18 (Minerva 2009). Edelleen syyllistymättä juonipaljastuksiin nimi ei tarkoita alle 18v kiellettyä, vaikkei tarina ihan herkimmille sovikaan.
Max Manner on turkulainen Luxenburgissa asuva kirjailija, josta minulla ei ole sen kummempaa hajua, paitsi että kirjoittaa hyvin kuljettaen, humoristisestikin ja kiinnostavasti. Mitä sitä sitten muuta tarvitaan?
Vaikka Manner on kirjoittanut aiemmin jo useampia kirjoja, tyyli hakee muotoaan. Nyt se tuntuu saavan vaikutteita suomalaisilta kollegoiltaan aika laillakin. Mieleen tulee sekä Outi Pakkanen että Leena Lehtolainen. Eikä Turusta voi kirjoittaa ilman Reijo Mäki –vertailua.
K18-tarinan päähenkilö on rikosylikonstaapeli Anna Mäki, mutta itse kirja on Annika Malm –trilogian avausteos.
Kannattaa seurata Max Mannerin liikkeitä. Hänestä voidaan vielä kuulla.
Suosittelen luettavaksi!
heinäkuu 1st, 2009 at 12:15
Osaatko suositella, että jos aloittaisin suomalaisten (tai vaikka pohjoismaisten) nykydekkareiden lukemisen tänä kesänä yhdellä kirjalla, niin mikä se olisi? Vareksia olen yrittänyt, mutta tuntuvat vähän liiankin kepeiltä.
heinäkuu 1st, 2009 at 14:12
Suomalaisista se on Matti Yrjänä Joensuu. Mikä Harjunpää-kirjoista ensin, se onkin hyvä kysymys. Voisi olla viimeisin, Harjunpää ja pahan pappi. Jos ja kun jäät nalkkiin, voit palata tuotannon alkuun ja lukea sen läpi.
Pohjoismaisista Jo Nesbøn Lumiukko!
heinäkuu 1st, 2009 at 23:37
Max Manner on kelpo veikko, joka vielä joku vuosi sitten myi siivouspalveluita Turun Munan talossa. Kun joskus kysytään, että miten sitä tullaan kirjailijaksi, niin Max näytti: otetaan kone ja kirjoitetaan kirja, lähetetään se sitten kustantajalle. Siitä se lähtee. Maxia voi verrata muuten Visan jo mainitsemien lisäksi yhteen turkulaiskirjailijaan, nimittäin Tuuli Rannikkoon. Tuulin toiseksi viimeinen jännäri Veriura sijoittaa tapahtumansa mm. Turun linnaan. Tuuli asuu kaiketi nykyään pääasiassa Nizzan seudulla. Hänellä on pankkiiritausta niin kuin Reijollakin.
heinäkuu 2nd, 2009 at 20:53
Minusta Manner on uusi kotimainen dekkarikomeetta: kirjoittaa ihastuttavan vetävästi ja erittäin jännittävästi, plussana omasta vinkkelistä kaiken lisäksi vielä Turusta. Harvoin tulee luettua yli 400-sivuista kirjaa melkein kertahotkaisulla, kuten tässä pääsi muutama päivä sitten käymään! Ansaitsisi tällä uudella kirjalla ja etenkin sen huimalla juonen kuljetuksella seuraavan Dekkariseuran Johtolankapalkinnon, ihanpa jo sananmukaisestikin ja tarinan ideaa myötäillen
… Tämä suosittelee omastakin puolesta lämpimästi ja yhtyy täysin Visan kommentteihin.