8.7.2009

Palinin Saara liberaalien uhri

Maailmaa järkytti viime viikolla uutinen, että Sarah Palin eroaa Alaskan kuvernöörin hommista. Nyt sitten spekuloidaan, että minkä takia. Erilaiset amerikkalaiset tiedotusvälineet ja toimistot ovat asiaa pohtineet. Ja selityksiä löytyy.

Tavanomaisin selitys on, että osavaltiossa muhii joku iso mälli, joka kaataisi hänet joka tapauksessa. Esimerkiksi, kuvernöörin vuosipalkka Alaskassa on 125 000 dollaria. Väitetään, että Palin on halunnut asua omassa talossaan eikä kuvernöörin virka-asunnossa ja siksi on laskuttanut itselleen päivärahoja saman verran vuodessa.  Puhutaan muistakin suurista rahoista ja korruptiosta.  Tuttuja ovat kiemuraiset perhesuhteet, jota eivät oikein istu vaaliretoriikkaan. Sanotaan myös että Saara vaan puhdistaa pöydän ja valmistautuu 2012 kampanjaan.

Sarah Palinin erossa on selkeä yhtymäkohta kesän Suureen Suomalaiseen keskusteluun – median vääristelyyn. Palin pohtii kuulemma mahdollisuutta viedä oikeuteen koko internetin! Internetissä kuulemma liikkuu niin paljon pa..aa hänestä, että toiminta kuvernöörinä käy mahdottomaksi. Tässä olisi nyt toimintamallia Suomessa median ”uhriksi” joutuneille. Mikseivät ”uhrit” täälläkin vetäisi oikeuteen kaikki twitterit ja facebookit ym.

Palin näyttää esimerkkiä. Hän uhkasi oikeudella nimenomaan omassa face bookissaan niitä, jotka kaiken aikaa kiinnittävät huomion vääriin asioihin. Hän katsoo olevansa parjauskampanjan kohteena. Ja luonnollisesti, kaiken takakana ovat vasemmistolaiset ja liberaalit, kuinkas muuten. New York Times on republikaanien oikeistopiireissä nostettu tikun silmään.

Yksi syy parjauskampanjalle on kuulemma, että Palin on liian hyvän näköinen! Sentään miss Alaska.

Onpa mielenkiintoista seurata, mikä on Palinin seuraava veto. Mutta ainakin yhtä mielenkiintoista on seurata, saako median syyttäminen Suomessa uusia sytykkeitä Palinista. En ihmettelisi vaikka saisikin.

11 kommenttia “Palinin Saara liberaalien uhri”

  1. Lyrisch Tragisch Tenor:

    Joopa joo…
    Voihan se olla, että ulkonäöllä on väliä myös kuvernöörivalinnoissa ja median suhtautumisessa. Olihan meilläkin missi ministerinä, eikä varmaan päässyt helpolla mediassa misseytensä takia.
    Onhan ulkonäöllä väliä, eikös se ole ihan jossain tutkimuksissa todettu, että kauniit ihmiset saavat helpommin menestystä ja töitä. Kyllä varmaan mieluummin otetaan kahdesta hyvästä se kauniimpi (tai tasa-arvoisessa maailmassa: komeampi).

    Mutta onko Saaralla todellakaan mitään asiaa seuraaviin presidentinvaaleihin? Eikös hän ollut nyt ihan tilapäinen ääntenkalastusvalinta näissä vaaleissa, kertakäyttöehdokas?

  2. Esko:

    Aivan oikein Tenori, luulen, että Saaralla on sen verran paljon ongelmia nyt korissa, että hän katsoi parhaaksi tyhjentää sen. Luulen, että hän kyllä valmistautuu 2012 kisaan. Sanotaan myös, että hänen poliittisella ohjelmallaan (mitä sitten lieneekin)ei ole sijaa Obaman aikana mutta että se voisi päästä esiin vaihtoehdon ikkunan kautta pari vuoden päästä.

    Toisaalta, monet republikaanit sanovat, että Saara lopulta pilasi poliittisella ammattitaidottomuudellaan puolueen mahdollisuudet ja että hän oli puhuva katastrofi.

    Kuka sen tietää, mutta onpahan meillä seurattavana taas mielenkiintoinen tapaus. Hauskaa ajanvietettä on myös seurata netistä Sarah POalin look-alike kilpailua. Katsokaapa myös The Runner’s World -lehden juttua Saarasta juoksijana. Ei ainuttakaan juoksukuvaa mutta kylläkin toistakymmentä suihkunraikasta poseerauskuvaa Saaran venyttelystä ennen juoksua! Lähes yhtä eroottisia kuin Jallun kuvat 1950-luvulla!

    http://www.thehollywoodgossip.com/images/gallery/palin-in-runners-world.jpg

    Kuten huomaatte, arvoisat Kannun seuraajat, Saara on ehdoton suosikkini!

  3. uus´maalainen:

    Miksi Saara nauroi ?

  4. Esko:

    1.Mooseksen Kirja, luku 18 antaa vastauksen tähän alkuperäiseen kysymykseen.

    Mutta Palinin Saara nauraa Juoksijan Maailman kuvissa, koska hän varmaan tuota pikaa pääsee lenkilleen, jossa hän haastattelun perusteella kohtaa Alaskan kauniin luonnon. On jopa törmännyt juoksulenkillään hirveenkin!

    Ehkä kuitenkin avaamme kilpailun: kuka keksii parhaimman selityksen sille, miksi Palinin Saara nauraa Runner’s World -lehden venyttelykuvissa.

  5. Julia:

    Miten olisisi (turkua) kutsua hänet tänne Turkuun ja julistaa samalla koko maa 51. osavaltioksi?

  6. Lyrisch Tragisch Tenor:

    Hyvä Julia! Hieno idea.
    Sehän voisi olla kulttuurivuoden vetonaula. Pistäisitte pystyyn vaikka jonkin juoksutapahtuman linnan ympäri.

  7. Esko:

    Kiitos ehdotuksesta!

    Ei ihan uutta täällä. Jokunen vuosi sitten tänne kutsuttiin se Tarja Halosen näköinen talk shown vetäjä Ameriikasta (nimi ei nyt tule mieleen). Muistaakseni tarjottiin vielä mökkiä saaristosta.

    Täällähän on Paavo Nurmen maraton ja naisten kuntovitonen ja Akateeminen kävely, jolla ei meikitkään tuhraannu.

    Osavaltioajatuskaan ei ole huono. Jos muistan oikein, jotkut englantilaiset, Timo Soinin rythmätoverit EP:sta, ovat esittäneet, että Iso Britannia liittyisi Yhdysvaltoihin, jotta pääsisivät eroon EU:sta.

  8. yy:

    Eikös se Soini saanut Turkusestakin monta ääntä?

  9. heikkilä:

    Miksi Saara nauroi?

    Herra koetteli häntä.

  10. Esko:

    Ei ei Heikkilä. Luepa 1772 versiosta, siitä oikeasta, jossa sanotaan:

    12. Sentähden nauroi Saara itsellensä, ja sanoi: nyt koska minä vanha olen, antanenko minä itseni hekumaan? ja minun herrani on vanhentunut.
    13. Ja Herra sanoi Abrahamille: miksi Saara nauroi, sanoen: pitäneeköstä todellakin minun synnyttämän, joka olen vanhaksi tullut?

  11. uus´maalainen:

    Tapahtui ennnen muinoin Kreetalla. Kreikka oli voittanut futiksen EM:n. Onnittelin paikalllista kauppiasta, jonka mielestä saavutus oli miracle. Hän vertasi mestaruutta todennäköisyyteen että äitini synnyttäisi. Silloin nauroin minä.

Jätä vastaus