Työjärjestykseen!
Tänään on taas pohdittu Tasavallan Presidentin asemaa Eurooppa unionin huippukokouksissa Taxellin perustuslakikomitean vihdoinkin julkistaessa mietintönsä.
Esillä on ollut ns. lautasongelma, joka oikeastaan onkin tuoliongelma.
Eurooppa-neuvosto eli EU:n huippukokous tuli unionin viralliseksi toimielimeksi, kun Lissabonin sopimus tuli voimaan.
Silloin tarvitaan myös tämän elimen työtä varten työjärjestys. Se on päivätty 1.12.2009.(2009/882/EU). Siinä Artikla 4.4 sanoo: ”Eurooppa-neuvostoon kuuluvat valtion- tai hallitusten päämiehet, sekä Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja komission puheenjohtaja”. Lisäksi ulkoasioiden korkea edustaja osallistuu sen työskentelyyn. Jokaisella maalla on siis yksi tuoli pöydän ääressä.
Ennen oli helpompaa. Valtionpäämiehillä sai olla avustava ministeri pöydässä. Jokaisella oli siis kaksi tuolia. Pääsääntöisesti pääministerin avustava ministeri oli ulkoministeri, koska ulkoministereistä koostuva neuvosto valmistelee asiat. Nytkin työjärjestyksessä on, EU:n tyylin mukaan, porsaanreikä: Eurooppa-neuvoston jäsenet voivat päättää, että kutakin heistä avustaa ministeri, jos ”käsiteltävät asiat sitä edellyttävät”. Mutta Suomi yksin ei voi ottaa kahta tuolia.
Kun siis ennen joulukuun 1. päivää presidentti halusi istua pöydässä hänen tuli lähettää ulkoministeri kaffel. Nyt ei ole toista tuolia, jolla presidentti istuisi. En ole kenenkään nähnyt esittävän Suomessa, että presidentin pitäisi saada pyytää pääministeri kaffel päästääkseen pöytään.
Varsinaiset häviäjät tässä soivien tuolien leikissä ovat ulkoministerit. He edelleenkin valmistelevat kokouksia yleisten asioiden neuvostossa, mutta eivät pääse pöytään! Pitäisi käynnistää ulkoministereiden solidaarisuusryhmä vai mitä A. Stubb?
Ja vielä yksi huomionarvoisa ulottuvuus. Kun Suomessa nyt pohditaan, kuka on seuraava pääministeri, olisi hyvä pitää mielessä, että hän edustaa Suomea 28 valtionpäämiehen joukossa ilman avustavaa ministeriä, ihan yksikseen!
helmikuu 11th, 2010 at 11:14
Sympatiseeraan kovasti tulevaa pääministeriä. Samalla muistutan Kekkosen lausumasta Koivistolle, että jokainen pääministeri on ensimmäisellä kerralla uusi. Se sitten nähdään oppiiko uusi pääministeri asiat nopeasti, vaikeimman kautta vai kukaties ei ollenkaan.
helmikuu 11th, 2010 at 12:53
Olinkin ihan varma, että kirjoitat tästä
.
Tässä kun on katsellut kaikenlaisia galluppeja, niin niissä, ainakin minusta, lähes kaikissa on kansa vastustanut presidentin vallan pienentämistä. Siitä ei poliittinen eliitti tunnu välittävän. Tietenkään.
Enpä tiedä miten gallupit on tehty, mutta eivät ne kait kaikki voi olla ihan väärässäkään. Jotenkin tuntuu siltä, että presidenttiä valitaan vähän eri tunnelmissa kuin eduskuntaa. Yleensä eduskunnasta nouseva pääministeri voi olla kuka tahansa ja minkälainen tahansa. Niitä tulee ja menee…
Tietenkin suuri yleisö luo mielikuvansa medioiden ja muiden perusteella, mutta minkäs muunkaan.
Toisaalta, voi olla mielenkiintoista, jos jatkossa on vaikka Niinistö pressana ja Halonen pääministerinä, noin niinkuin Venäjän mallisesti.
Ketkäs näitä muita maita edustavat tuolla pöydässä? Kuningaskunnista tietenkin pääministerit, joilla on oikeastaan myös presidentillinen valta. Ranskasta varmaankin pressa, Saksasta varmaankin liittokansleri.. Kertokaapa te, jotka tiedätte ja kuljeskelette vallan kabineteissa.
Minusta tuo vahva presidentti olisi parempi ratkaisu, pääministeripörssi on mielestäni viimeaikoina ollut aika laskusuhdanneherkkää, mutta tosi hyvin edustettuna medioissa. Valitettavasti.
helmikuu 13th, 2010 at 18:38
Kukaan ei voine tosissaan kyseenalaistaa Paavo Väyrysen ylivertaisuutta ja sitäkään etteikö hän olisi pian maamme kypsäikäinen pääministeri.
helmikuu 14th, 2010 at 18:40
Itseäni ihmetyttää, miksi koko presidentti-instituutiota pidetään väkisin pystyssä. Ilmankin pärjättäisiin vallan mainiosti.
Ja Tuomiojan Ekin kanssa olen aivan samaa mieltä: vasemmistopuolueiden pitäisi hävetä historiallisen linjansa vastaista toimintaa perustuslakiuudistuksen yhteydessä. Eduskunta on kansanvallan todellinen käyttäjä ja sille täytyy kuulua viimeinen sana asiassa kuin asiassa.
Mitä seuraavaan pääministeriin tulee, niin eipä Kiviniemestä ainakaan kovin uskottavaa pääministeriä saa. Väyrynen taitaa olla tämänhetkisistä ehdokkaista ainoa kelvollinen – mikä tekee tulevaisuudesta pelottavan
helmikuu 14th, 2010 at 23:33
Väyrysellä on ristinsä mutta asiakysymyksissä hän varmasti kepittää useimmat kilpailijoistaan. Helppo ennakoida jo nyt TV-väittelyiden tuloksia. Väyrynen-Urpilainen 6-0, Väyrynen-Katainen 4-2 jne. jne.
Ei, minä en kaupunkilaiskakarana edelleenkään tunne käytännösä minkäänlaista sympatiaa Kepua kohtaan.