Entä Suomi?
Pari viikkoa sitten Saksan ulkoministeri piti puheen, jossa hän muistutti, että Euroopan unionin tavoitteena on yhteinen puolustus, joka tarkoittaa yhteistä armeijaa. Eilen Ruotsin ulkoministeri Carl Bildtin haastattelussa Helsingin Sanomissa kävi ilmi, että Ruotsi on valmis ottamaan vastaan apua ja antamaan sitä Lissabonin sopimuksessa määritellyssä tilanteessa.
Saksalainen miettii yhteistä puolustusta ja ruotsalainen on valmis ottamaan ja antamaan sotilaallista apua. Molemmat siis eurooppalaistavat puolustustaan. Meillä Jutta Urpilainen sanoo, ettei ensi vaalikaudellakaan ole syytä Nato –jäsenyyttä pohtia. Mutta kuitenkin, jotain enemmän varmaan tarvittaisiin, kuin vain tämä oma ja kustannusten paineeseen vähitellen hupeneva oma puolustuskyky.
Nyt olisi hyvä, jos Suomessa nostaisi päätään joku valtiomieheksi tähtäävä henkilö, joka hahmottaisi, mitä johtopäätöksiä Suomi tekee tästä kahden lähimmän kumppanimaan Eurooppa-suuntautuneisuudesta.
Tilanne on Suomessa aika erikoinen. Meillä on patoutumia käynnistää avoin Nato-keskustelu. Sitä on odoteltu ja odotetaan vielä pari vuotta, sattuneesta syystä. Voi kumminkin olla, että täällä Euroopan päässä tapahtuu paljonkin sinä aikana, kun me odotamme ”lupaa” keskustella Natosta!
Tämä aika voitaisiin käyttää Eurooppalaisen vaihtoehdon pohtimiseen. Mitä oikeastaan tarkoittaa Lissabonin sopimuksen artikla 42.7:
”Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin.”
Luulisi tässä olevan pohtimista sitä suurta ja avointa Nato-keskustelua odotellessa. Kannuvalimo tulee kantamaan kortensa tähän kekoon!
helmikuu 19th, 2010 at 18:59
Jotenkin tuntuu, että Lissabonin sopimuksen virkamieskirjoittaja laati jämäkän ja selkeän kaksi riviä, joissa asia sanotaan niin kuin sen olla pitää. Sitten eri maiden poliitikkojen sielujen rauhoittamiseksi höplötettiin perään viisi riviä sekavaa diibadaabaa, jolla koetetaan hämärtää perusasia eli se, että tällä porukalla pidämme tarvittaessa puolemme.
helmikuu 20th, 2010 at 10:52
Tämän aamun uutisissa kerrotaan, että Hollannin hallitus on kaatunut Afganistan-kysymykseen. Siis kysymykseen, tulisiko Hollannin lisätä joukkojaan vai ei. Ylipäänsä Euroopassa keskustellaan nyt siitä, miten Afganistanista päästäisiin ulos.
Onko Suomella exit-strategia tekeillä? Siis strategia, miten sieltä tultaisiin ulos, ei miten sinne lisätään joukkoja.
helmikuu 20th, 2010 at 12:41
Niinpä niin… Täältä populismiosastolta vaan…
Eikös EU maita ole nyt aika laajalti tuolla Afganistasnissa sotimassa ..tai puolustamassa rauhaa tai mitä tekosyitä nyt kukin käyttääkään. Ja nyt osa haluaisi pois – ja tuskin haluavat, että jokin toinen maa määrää heidän siellä olostaan.
Ehkä näitä Nato vastustajia juuri epäilyttää se, että pienet maat toimittavat tulevaisuudessa sotijat ja isot maat päättävät taistelut no, onhan nyt kait suurilla mailla suurimmat joukotkin Afganistanissa, mutta olisi näin myös EU:n armeijan kohdalla? Ja mikä takaisi sen, että ko. armeijaa ei käytettäisi jotain EU maata vastaan, jos joku neljän kopla niin päättäisi?
Jos vaikka Suomi päättäisi rakentaa oman ydinpommin, niin mitäs sitten tapahtuisi…
helmikuu 21st, 2010 at 12:53
Kyllä poliittinen peli ohjaa sivuraiteen nykyään keskustelun pääraiteeksi.
Keskullaan siitä voidaanko asiasta (Natosta) keskustella ja jos keskustellaan, niin vielä on liian aikaista keskustella liittymisestä tai liittymättä jättämisestä.
Itse asia Euroopan puolustamisen ja yleisen turvallisuuden järjestämisestä jää nyt sivuraiteelta rynnivän junan alle.
helmikuu 23rd, 2010 at 10:22
Tenori, monet meistä Nato-vastustajista pelkäävät, että Suomi sitten sitoutuisi USA:n ajoittain hyvinkin aggressiiviseen ulkopolitiikkaan. (Mutta ei nyt mennä Nato-keskusteluun.)
Sama ongelma on kuitenkin nähtävissä EU:nkin yhteisellä armeijalla, että jos joku maa, firma tai kansanliike uhkaa vaikka Italian energiansaantia ulkomailla, ja Berlusconi päättää että tilanne on ratkaistava on sotilaskeinoin, niin tarviiko suomalaisten lähettää sinne sotilaitaan. Näin ei tietenkään ole pakko olla, koska EU:n yhteinen armeija luotaisiin puhtaalta pöydältä, ja voi muotoutua sellaiseksi kuin jäsenmaat haluavat. Jos se toimisi vain EU-alueen sisällä ja sitoutuisi YK:n peruskirjaan, se olisi jo hyvä alku.
Jos se johtaisi Yhdysvaltain joukkojen ja ydinaseiden poistamiseen Euroopasta ja eurooppalaisten ydinaseiden lakkauttamiseen, niin sepä vasta olisikin jotain.
helmikuu 23rd, 2010 at 20:21
Eikös tuon kyseisen artiklan viesti ole päivänselvä. Jäsenvaltioiden velvollisuus antaa apua hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle jäsenvaltiolle kumotaan Nato-jäsenten osalta. Toisin sanoen, jos joku EU:n jäsenvaltio joutuu avoimeen konfliktiin USA:n kanssa, ei Nato-maiden tarvitse auttaa kyseistä jäsenvaltiota.
No, saivartelu ja spekulointi sikseen. Henkilökohtaisesti minua kuitenkin hämmästyttää se, että suurvalta-statusta hakeva Euroopan Unioni on valmis luopumaan tästä tavoitteesta puolustuspolitiikan kohdalla.