Netistä löytyy!
Netistä löytyy vaikka mitä. Niin kuin sekin, että miten Mepit, siis Euroopan Parlamentin jäsenet äänestävät. Se on kiintoisaa luettavaa. Löytyy esimerkiksi sellainen tieto, että Timo Soini on yhtä mieltä oman ryhmänsä kannan kanssa 67 prosentissa äänestyksistä.
Hänen ryhmässään ryhmäkiinteys on muutenkin aika harvinainen asia. Se äänestää yksimielisesti alle puolessa äänestyksistä. Sirpa Pietikäinen pääsee yllättävän lähelle äänestämällä ryhmänsä päätöksen mukaan vain 77:ssä prosentissa äänestyksistä. Eikä Hannu Takkulakaan ole ihan kaikkein ryhmäuskollisempia. Hänen lojaliteetti-asteensa on 83 kun Anneli Jäätteenmäki ja Riikka Manner samassa ryhmässä mittauttavat yli 94. Ville Itälä omassa ryhmässään yltää 92.7 tasolle.
Suomalaiset vihreät edustajat ja sosialidemokraatit ovat lähes aina samaa mieltä ryhmäpäätöksen kanssa. Satu Hassin prosentti on 99.7 ja Heidi Hautalan 98.06. Liisa Jaakonsaarikin pääsee yli 97 prosentin ja Mitro Repo yltää yli 96:n prosentin. Lisäksi kumpikin parivaljakko on aina äänestäessään samaa mieltä!
Tätä lukua kutsutaan lojaliteetti-asteeksi. Euroopan Parlamentissahan toimitaan siten, että ryhmät muodostavat yhteisen kannan ja se tehdään sitten selväksi ryhmän jäsenille. Vihreät ovat kaikkein ryhmäuskollisempia äänestystilanteissa ylipäätään.
On tietenkin selvää, että mitä suurempi poliittinen ryhmä on, sitä vaikeampaa on saada korkea lojaalisuus. Ryhmiin tulee mukaan monenlaista väkeä ja kovin eri laisista olosuhteista. Sosialistit ovat perinteisesti olleet ryhmäuskollisia mutta nyt vihreät ovat ajaneet ohi. Yllättävän korkea on myös porvariryhmän eli EPP:n kiinteys, 93. Sirpa Pietikäinen muuten on tässä porukassa eniten ryhmäpäätöksistä poikkeava Meppi!
En ole ihan varma onko tästä tilastonpidosta mitään varsinaista hyötyä kenellekään. Se kumminkin osoittaa Euroopan Parlamentin avoimuutta. Varmaan jokaisella Mepillä on pätevä selitys jokaiseen ryhmäkannasta poikkeamiseen.
Mutta politiikka tarkkailevalle se antaa mukavasti materiaalia briljeeraamiseen ja bloggaamiseen!
Olkaa hyvä. Lähde löytyy www.votewatch.eu
helmikuu 22nd, 2010 at 15:25
Milloin (ja kenen toimesta) saadaan Suomeenkin vastaava sivusto seuraamaan eduskunnan ja kansanedustajien toimintaa?
Jos edustajien toimintaa arvioidaan lähinnä sillä perusteella, miten monta kertaa he ovat olleet täysistunnosta poissa tai miten paljon he ovat ajaneet taksilla, ei demokratialle välttämätön viestikanava päätöksenteosta takaisin äänestäjille toimi. Ja monet kansanedustajat pääsevät maakunnissa puhumaan äänestäjilleen pehmoisia ja vetoamaan tekemiinsä talousarvioaloitteisiin tai esittämiinsä kysymyksiin hallituksen kyselytunnilla, ja ehkä jotkut luulevat, että näillä toimilla on jotain merkitystä.
Vaalikampanjoissa saa luvata aivan mitä tahansa, eikä uudelleenvalinta ole kytköksissä siihen, miten hyvin on lupauksensa pitänyt. Äänestyskäyttäytymistä tai edustajien toimintaa valiokunnissa ei seuraa kukaan, ellei kyseessä ole ihmisten seksuaaliseen suuntautumiseen tai ydinvoimaan liittyvä laki.
Vaalirahoitussotkussakin on kääntämättä vielä se kivi, minkälaisia päätöksiä ammattiliittojen tai yritysmaailman rahoilla on masinoitu, kun tämän seuraaminen on käytännössä mahdotonta ilman, että kaikki data on vapaana ja analysoitavissa, ja että joku ottaa tämän tehdäkseen. Ei erityisesti tutkimuksellisesta tai journalistisesta mielenkiinnosta, vaan kuvatakseen äänestäjille, mitä päätöksentekijät heidän mandaatillaan lainsäädäntötöissä touhuavat. Asiakirjat ja dokumentit eduskunta suoltaa nettiin kiitettävästi, mutta ollakseen äänestäjälle hyödyllistä, on tuosta informaatiotulvasta suodatettava ja prosessoitava kokonaiskuvan paremmin paljastavia indikaattoreita.
helmikuu 23rd, 2010 at 16:17
Eipähän tuollaisen järjestelmän tekeminen luulisi olevan kovinkaan kummoinen juttu. Eikös Eduskunnassa ole uusi äänestyjärjestelmä, jossa varmaankin äänestettävät asiat voidaa luokitella helposti erilaisiin luokkiin joista sitten saataisiin helposti erilaista käppyrää. Äänestyspainannatkin varmaan tallentuvat jonnekin talteen. Eiköhän tässä ole kyse vain tahtomisesta.
helmikuu 24th, 2010 at 17:33
Eikös se ole TietoEnatorin (nyk. Tieto) toimittama systeemi? Siihen ei alle miljoonan saane mitään lisäominaisuuksia eikä varmasti juttele minkään muun järjestelmän kanssa.