Kepeät mullat, Heguli!
87 -vuotiaan Helge Heralan poismeno ei ollut yllätys mutta haikeaksi vetävä uutinen kyllä. Hegulin ansioita (yli 60 elokuvaroolia, lukematon määrä näyttämövoittoja, pitkä ura televisiossa) käsitellään monissa muistokirjoituksissa, joten sallittakoon pieni henkilökohtainen turkulainen muistelo.
Helge Heralahan tuli takaisin Turkuun 80-luvun alkaessa pyörittämään kymmeneksi vuodeksi Heralan leipomoa. Yhtiön lihapiirakat ovat jääneet turkulaiseen makumuistiin samalla tavalla kuin Nurmi&Sulosen tuotteet, joita piti ostaa erityisesti Maariankadulla sijainneesta pikkiriikkisestä myymälästä. Hegulilla oli tapana markkinoida lihiksiään tuomalla laatikollinen näitä herkkuja vasta perustetun radioasemamme respaan. Kohtaamisemme olivat meluisia ja iloisia, Heguli ei varsinkaan nauraessaan käyttänyt sordinoa.
Sama riehakas veikko muuntautui vanhoilla päivillään koskettavasti Turun kaupunginteatterin näyttämöllä kuuroutuvaksi taidemaalari Goyaksi ja palasi näin teatterilliseen kotiinsa: samoilta palkeilta alkoi Hegulin ja Marja Korhosen teatteriura vuonna 1945.
Diabetes vei Helgeltä jalat ennen kuin iso mies lähti. Lapsenuskoisena haluan toivoa, että nyt Heguli steppaa taas.
maaliskuu 2nd, 2010 at 20:35
Hieno mies on nyt poissa, todellakin. Itse muistan hänet nimenomaisesti Valehtelijoiden klubin kautta. Se oli huima hitti televisiossa silloin kuin kanavia oli kaksi mutta katsottavaa ihan yhtä paljon tai vähän kuin nykyäänkin.
maaliskuu 2nd, 2010 at 20:56
Niin se muistokirjoitusten ja hautajaisten dilemma toimii.
Suuret saavutukset, aurinkoinen elämä, ei vihollisia, aikansa tai ainakin kaupungin/korttelin suuri poika
Juhlakalu ei vaan enää ole läsnä hypeä kuulemassa.
Kun sain katsoa läheltä Turkulaista ja valtakunnallistakin teatterimaailmaa 70-luvun puolivälistä aina vuoteen 92, jäi Hegulista monta positiivista kohtaamista mieleen.
Iso mies pistää kahvikupin syrjään, ottaa taskustaan mainoskynän, jossa liukuu linja-auto.
“Tää on Paunun Bussi, jos ei Turus enää tykätä…